Mental Health Monday: Mitä haluat tavoitella?
Mental Health Monday sai alkunsa eräänä kuumana iltapäivänä, kun käyskentelin joutilaana Nicaraguan katuja ja näin tuon nimisen workshopin ilmoituksen. Sen jälkeen olen kirjoittanut n. 150 postausta tällä teemalla. Muita postauksia blogissa on yli 2000 ja kommentteja 20 000. Se on ihan hurja määrä. Välillä tuntuu ettei minulla ole enää mitään uutta sanottavaa.
Silloin kolme vuotta sitten oli vielä ihan kamalasti kerrottavaa. Blogi päivittyi kahdesti päivässä ja kumpaankin oli ajankohtainen kuvitus. Se on suhteellisen helppoa silloin, kun maisemat vaihtuvat viikottain, tapaa jatkuvasti uusia ihmisiä, saa uusia ajatuksia ja päivät pitkät voi istua rannalla pohtimassa elämää. No tämä on nyt vähän kärjistetty esimerkki, mutta yksi syy siihen että nykyään raapii maanantai-iltaisin päätään yrittäessään keksiä jotain, jota ei ole sanottu jo 150 kertaa.
Koska Lilyn uudistuksen ansiosta olen selaillut vanhoja postauksia ja lukenut paljon myös teidän kommenttejanne, ajattelin nyt jakaa yhden joka on jäänyt vahvasti mieleen monen vuoden takaa. Se inspiroi minua silloin, ja se inspiroi minua edelleen. Toivottavasti te saatte siitä samanlaista voimaa.
”Nyt on pakko kommentoida. Olen lukenut blogiasi säännöllisen epäsäännöllisesti aivan sen alkuajoista lähtien, mutta en ole tainnut koskaan kommentoida.
Vuoden 2014 loppukesä ja alkusyksy olivat tähänastisen elämäni rankinta aikaa. Perhepiirissä oli vakavia sairauksia, sairastuin itse, en päässyt taaskaan yliopistoon, rahat oli lopussa ja itsetunto maassa, kun lähipiirissä tuntui oelvan ainoastaan maailmaa kiertäviä ja menestyneitä ihmisiä. Haaveilin matkustelusta, urasta asianajajana, maratonin juoksemisesta ja naimisiinmenosta (vielä melko tuoreen) avomieheni kanssa.
Luin tuolloin paljon blogiasi ja kiinnitin huomioita aarrekarttoihisi. Ajattelin vuosi sitten, että voisihan tuota kokeilla – voisin sitten olla se pessimisti joka romuttaa kartan toimivuuden. Haaveeni tuntuivat niin suurilta, etten uskaltanut tehdä karttaa konkreettisesti, vain painoin sen mieleeni: kokomaraton, opiskelupaikka oikiksessa, Pariisi ja häät.
Marraskuussa lähdin ex tempore Pariisiin muutamaksi päiväksi, yksin. Tammikuun lopussa mieheni kysyi: ”tulisitko ensi kesänä mun vaimoksi?”.Toukokuun viimeisellä viikolla osallistuin oikiksen pääsykokeisiin. Viisi päivää myöhemmin juoksin Tukholman maratonin. Heinäkuun ensimmäisenä päivänä sain tietää, että olen saanut haluamani opiskelupaikan – seitsemän pisteen turvin. Elokuussa vietin elämäni kauneimman päivän, kun sanoimme mieheni kanssa toisillemme ”tahdon” ison ystäväjoukon ympäröimänä.
Vuoden aikana ehdin töiden ohella reissata Virossa, Ruotsissa, Ranskassa ja Italiassa.
Nyt olen onnellinen vaimo, oikeustieteen ylioppilas ja lähdössä seuraavaksi Karibialle ja pian sen jälkeen Lissaboniin. Elämä on ihmeellistä – ja aarrekartta toimii.”
Jos jollekin on epäselvää, niin tuo aarrekartta, josta kommentin jättäjä puhuu, on sellainen ”vision board” johon leikataan esimerkiksi lehdistä inspirovia kuvia ja sanoja, joita omaan elämään toivoisi. Sen voi nykyään tehdä vaikkapa Pinterestissä. Kun tämä visuaalinen aarrekartta on valmis, laitetaan se johonkin josta sen näkee päivittäin (vaikkapa läppärin taustakuvaksi). Ja sitten vain odotellaan.
Tässä ei ole myöskään mitään merkitystä sillä, uskotteko tähän. Se kannattaa tehdä silti. Saa ainakin selkeytettyä itselleen niitä asioita, mitkä on tavoittelemisen arvoisia. Itsehän mietin keväästä asti tietynlaista suuntaa omille unelmilleni ja tiivistin ne lopulta yhteen lauseeseen syksyllä. En voi valitettavasti kertoa vielä oikein mitään muuta, kuin että melko hassulla tapaa olen yhtäkkiä ihan hurjan lähellä tämän toiveen toteutumista. Ja tietysti vielä sellaisella tavalla, jota en olisi voinut millään tavalla itse keksiä.