Mental Health Monday: Tarinoita minuudesta
Identiteetti ja itsetutkistelu ovat asioita, jotka ovat aina kiehtoneet minua. Kuka olen jos kaikki ulkoiset seikat riisutaan? Jos työni, asuinalueeni, ulkokuoreni, sosiaalinen asemani, varallisuuteni ja harrastukseni poistetaan. Minuus ei voi perustua mihinkään, mikä voidaan ottaa pois. Mitä jää jäljelle? Tähän kysymykseen on yllättävän vaikea vastata, sillä kaikki nämä vaikuttavat myös sisäiseen maailmaan.
Uskon, että muut ihmiset vaikuttavat hyvinkin paljon siihen millaisena näemme itsemme. Jari Sarasvuo sanoi joskus, että: ”Minä en ole se, joka luulen olevani, enkä minä ole se joka sinä luulet minun olevan, vaan minä olen se, joka luulen että sinä luulet minun olevan”. Se on mielestäni mielenkiintoinen ajatus. Kaipaamme muilta ihmisiltä vahvistusta niille omille luuloillemme itsestämme. Ja joskus kuulemme muiden kuvailevan meitä sellaisilla sanoilla, joita emme tunnista itsessämme ollenkaan.
Stressasin yhtä blogin ulkopuoliseen työhön liittyvää asiaa jonkin aikaa sitten ja ystäväni totesi, että se varmasti meni hyvin, olen vain aivan liian ankara itselleni. Muistan miettineeni, että miten ihmeessä hän kuvittelee niin, vaikka tuntee minut hyvin. Ajattelin, että koska sisäinen puheeni on yleensä melko kannustavaa ja positiivista, en ole lainkaan ankara itselleni. Lopulta selvisi, että olin tosiaan ollut liian vaativa itseäni kohtaan ja se oli mennyt paljon paremmin kuin olisin voinut kuvitella.
Jäin miettimään tätä pidemmäksi aikaa, sillä tajusin kuinka paljon selkeämmin usein läheiset ihmiset näkevät jotain puoliamme, jotka ovat meiltä pimennossa. Meidän on mahdotonta tietää, olemmeko ankaria itsellemme, sillä meillä ei ole mitään vertailukohdetta. Emme tiedä, millaista kamppailua muut käyvät päänsä sisällä, joten ajattelemme oman itsekriittisyytemme olevan normaalia. Pohdin myös sitä, että saatan olla myös muita ihmisiä kohtaan liian vaativa tietämättäni.
Tällaiset muistot rakentavat minuutta. Seuraavalla kerralla kun ajattelen jonkun asian menneen penkin alle, muistan tämän hetken. Osaan ehkä olla armollisempi itselleni ja muille, sillä muistan tämän tarinana siitä, kun olin todistetusti liian ankara itseäni kohtaan.
Daniel Kahnemanin mukaan minuus voidaan jaotella kokemukselliseen minuuteen ja muistavaan minuuteen. Kokemuksellinen minuus on vain nykyhetkeä ja sitä mitä tunnet juuri nyt. Muistava minuus pitää sisällään tarinat siitä, mitä kerromme elämästämme ja itsestämme itsellemme ja muille.
Päätöksenteko tapahtuu muistavan minuuden pohjalta. Jokaiseen tekemäämme päätökseen vaikuttavat ne tarinat jotka muistamme menneisyydestämme. Menneisyydessä tapahtuneet negatiiviset kokemukset saattavat vaikuttaa tulevaisuuden päätöksiin huonolla tavalla.
Kokemuksia ei tietenkään pysty muuttamaan, sillä hetki on mennyt jo. Kuitenkin tarinaa kokemuksesta voi muuttaa. Kun alkaa mielessään kertoa tapahtumaa positiivisempaan sävyyn, alkaa se pikkuhiljaa muuttua mielessäsi. Pikku hiljaa alat itsekin uskoa tähän tarinaan ja suhtaudut positiivisemmin tulevaisuudessa saman kaltaisiin tilanteisiin.
Olen itse todella paha jännittämään ja olen pyrkinyt tietoisesti muuttamaan sitä jo vuosia. Tartun lähes aina mahdollisuuteen mennä johonkin kouluttamaan tai pitämään luentoa. Yritän näiden jälkeen muistaa tapahtuman mahdollisimman positiivisena ja ajatella itseni valovoimaisena esiintyjänä ihmisjoukon eteen. Haluan muistavaan minuuteni tarinoita onnistumisista.
Sillä mitä on tapahtunut, ei ole niin suurta merkitystä kuin sillä, mitä tapahtuneesta ajattelemme. Usein keikat nimittäin menevät hyvin, vaikka pään sisällä jännitys olisikin tuntunut lamauttavalta. Vaikka sydän olisi jyskyttänyt tuhatta ja sataa ja kädet tärisseet puhujan penkin takana, keskityn muistamaan yleisön hymyt, aplodit ja hyvän palautteen.
Kehoitan nyt hetken miettimään kuka sinä olet? Kuinka hyvin itseään lopulta edes tuntee? Mistä asioista identiteetti ja minuus rakentuvat? Kuinka paljon siinä on muiden mielipiteitä sinusta? Ja kuinka paljon eletyn elämän tarinat ovat muovanneet minuuttasi? Uskotko että identiteettiä tai minuutta muuttaa?
Kuvat: Sara Vanninen