Mental Health Monday: Unettomuudesta

Kärsin lapsena usein unettomuudesta ja nukkumaanmenosta tuli jo silloin todella ahdistava hetki. Siinä vaiheessa kun tuli käsky hampaiden pesulle, alkoi sydän pamppailla aina vähän kiihtyneeseen tahtiin ja aloin jännittää, kuinka kauan nukahtamiseen tällä kertaa menisi. Kuvittelin silloin, että nukkumaanmeno on kaikille yhtä ahdistavaa, enkä kertonut esimerkiksi vanhemmilleni kuinka paljon siitä kärsin, koska luulin jotenkin että se on kaikille samanlaista. 

Vasta aikuisena opin nukkumaan ”normaalisti” ja muistan monta kertaa miettineeni kuinka erilainen suhtautuminen minulla oli uneen kuin lapsena. Rakastin hyviä yöunia ja uni tuli kohtalaisen helposti. En myöskään heräillyt yöllä, vaan joka ikinen yö tuli vähintään 8 tuntia täyttä lepoa. Osasin arvostaa tätä todella paljon, sillä tiesin millaista se voisi olla. Pikkuhiljaa uniongelmat ovat kuitenkin hiipineet takaisin ja olen tajunnut kuinka yleisiä ne onkaan. Ystäväpiirissäni todella monella on ollut pidempiä kausia, joissa ei ole saanut nukuttua. 

Vaikka nukkuminen on minulle hankalaa, vaadin silti unta melko paljon. Jotkut pärjäävät hyvin -tai ainakin sanovat pärjäävänsä- viiden tunnin yöunilla, mutta minulle muutamakin huonosti nukuttu yö alkaa vaikuttaa todella nopeasti ihan kaikkeen. Siitä seuraa ahdistusta, kun alkaa jännittää jo seuraavaa yötä etukäteen ja tietää että olo vain huononee mitä useamman yön kukkuu hereillä. Selviän ilman ruokaa, juomaa, urheilua todella pitkään ilman että se vaikuttaa niin suuresti omaan hyvinvointiin. Unen kohdalla vaikutus on välitön. 

Ihmisille, jotka eivät ole koskaan kärsineet uniongelmista, on vaikea yrittää selittää miltä se tuntuu. Samalla väsyttää ihan järkyttävän paljon, mutta toisaalta ei saa nukahdettua. Olo on vähän samanlainen kun on vatsataudissa ja tietää että on nälkä ja sen takia heikko olo, mutta silti ei pysty syömään mitään. On myös turhauttavaa kuunnella tällaisilta ihmisiltä neuvoja unettomuuden hoitoon. Siinä vaiheessa ei paljon huoneen tuulettelut tai tietokoneen aikaisin sulkemiset auta, kun tilanne on paha. Sen takia nyt minullakaan ei valitettavasti ole mitään vinkkiä sen hoitoon. 

Ehkä tämä oli enemmänkin tällainen virtuaalinen vertaistuki kaikille, jotka kamppailevat saman asian kanssa. Pyrin itse rauhoittelemaan itseäni öisin sillä, että mietin mitäs sitten? Sitä helposti ajautuu sellaiseen kelaan, jossa alkaa stressaamaan kaikista seuraavien päivien velvotteista ja ahdistuu jo valmiiksi kun tietää että ilman unta kaikki tuntuu vaikeammalta. Kun korvaa stressin mitäs sitten – ajatuksella ja miettii että kaikesta selvitään kuitenkin aina, vaikkapa kolmen kahvipannullisen voimalla, rauhoittuu oma mielikin. 

Onko muita unettomuudesta kärsiviä?