Mental Health Monday: Vaatebileet

Suhtaudun jokseenkin tunteella omistamiin vaatteisiini. Rakastan jokaista yksilöä ja moniin liittyy ihania muistoja. Meillä on ollut melkoisen onnekas tilanne, kun olemme asuneet tähän asti kolmiossa ja yksi huone on uhrattu vaatehuoneeksi. Sen takia on ollut mahdollista pitää aika suurta vaatekaappia. Monet vaatteistani ovat jopa kymmenen vuotta vanhoja, ja edelleen käytössä. 

Nyt kuitenkin muuton yhteydessä oli yksinkertaisesti pakko karsia tavaraa rankalla kädellä, sillä neliöitä tulee olemaan yli 10 vähemmän. Koska vaatteista luopuminen meinasi aiheuttaa suurinta tuskaa, päätinkin tehdä sen mahdollisimman hauskalla tavalla. Kutsuin 29 kaveria, joiden ajattelin olevan millään tapaa kiinnostuneita vaatteista, kylään meille. 

Kävin ostamassa skumppaa ja appelsiinimehuja, jotta voin valmistaa mimosaa ja ryhdyin urakkaan. Laitoin rankalla kädellä kaikki vaatteet, joita löytyi lainkaan samanlaisia. Pari kauluspaitaa saa riittää, yhdet mustat farkut, pari lämpimämpää villapaitaa, parit lenkkarit ja niin edelleen. Mitä enemmän tavaraa laitoin eteenpäin, sitä kevyemmäksi olo muuttui. 

Alun hankaluuden jälkeen lopulta tilanne oli sellainen, että katsoin melkein tyhjänä ammottavaa kaappiani ja mietin, voisiko jostain muustakin vielä luopua. En halunnut vaatteista rahaa, sillä tiesin tulevani hyvälle mielelle voidessani antaa niitä eteenpäin. Laitoin eventtiin, että jos jotain haluaa tuoda, voi tuoda viini- tai skumppapullon. 

Ja voi että, miten ihana päivä olikaan. Olin aluksi huolissani siitä, että viimeisinä tulleille ei enää jäisi mitään mieluista, mutta kaikki olivat juuri sen verran eri tyylisiä, pituisia ja mallisia, että kaikille löytyi omat juttunsa. Oli ihana nähdä, miten vaatteet heräsivät ihan uuteen loistoonsa uuden tyypin päällä. 

Kaikilla on varmaan kaapissaan joitain vaatteita, jotka ovat ihania, mutta eivät kuitenkaan eksy päälle kovin usein. Syynä voi olla hiukan puristava vyötärö, väärä sävy omalle iholle tai hiukan väärin laskeutuva hartialinja. Kun näkee tällaisen vaatteen vihdoin juuri oikean ihmisen päällä, tulee siitä kovin onnelliseksi. Mielummin jonkun uusi lempivaate, kuin oma aarre pölyttymässä henkarissa. 

Illalla tuijottelin viinipullorivistöä, ihanaa jättimäistä tulppaanikimppua ja mutustelin tuliaisiksi saamaani itsetehtyä maalaisleipää ja olo oli kevyempi kuin aikoihin. Suurin osa vaatteista oli löytänyt uusiin koteihin ja omat neliöt tuntuivat taas hiukan väljemmiltä. Pientä luopuisen tuskan hetkeä seurasi todella hyvä fiilis. 

Tällä hetkellä vaatehuoneesta löytyy vain ja ainoastaan sellaiset yksilöt, jotka saavat minut tuntemaan itsevarmuutta, ovat tismalleen oikean kokoisia ja tuovat hyvää energiaa. Toki tätä rekkiä katsellessa myös naurattaa, sillä vaatekaaappi näyttää enemmänkin joltain esiintymisasuilta kuin jonkun arkivaatteilta. Mutta se ei haittaa, sillä se on juuri minun näköinen. 

Moni kavereistani innostui tästä ideasta niin paljon, että lupasivat pitää vastaavan myös itse. Mielestäni olisi ihanaa, jos ihmiset vaihtelisivat ja lainailisivat enemmän vaatteitaan toisilleen. Kun joku on ollut puoli vuotta vaikka ystävän käytössä, tuntuu se takaisin saadessa ihan uudelta. On ihanaa, että nykyään ollaan menossa kokoajan pois siitä, että kaikki pitäisi omistaa itse. 

Suosittelen ehdottomasti tällaista projektia myös muille. Kaappien raivaaminen on parasta terapiaa ikinä! Ja jos vielä saa ilahdutettua jotain muuta samalla, niin aina vain parempi. Tässä kirjoittaessani tajusin, että tämä voisi toimia yhtä hyvin myös kirjojen kanssa. Omassakin kirjahyllyssä on paljon sellaisia teoksia, joita tuskin tulen lukemaan uudestaan. Pitänee järjestää myös kirjabileet!