Mental Health Monday: Ystävyydestä

Olen lähiaikoina miettinyt, kuinka minulla on ollut nuorena hiukan naiivikin käsitys ystävyydestä. Olin kuvitellut että pitää olla yksi ihminen, keneltä saa kaiken, ja samalla halusin olla ”se yksi ihminen” jollekin. Hiukan kuin parisuhteessa. Jos jonkun ystävän kanssa ei ollut esimerkiksi pystynyt käymään tietynlaisia keskusteluja olin saattanut ahdistua. 

Olin yrittänyt puskea heitä samasta muotista läpi. Ehkä tämä on enemmän naisten maailmasta opittu käytäntö. Pienestä lähtien pojat pyörivät isommissa porukoissa, kun tytöillä on yksi uskottu paras kaveri. Nykyään olen ymmärtänyt että omalla kohdallani ystävyydessä hienointa on se, että eri ihmiset voivat tarjota erilaisia ärsykkeitä ja tyydyttää eri tarpeita. Uskon myös, että minun puoleeni turvaudutaan tietynlaisissa tilanteissa, kun taas joissain muissa käännytään jonkun toisen puoleen. 

On työkavereita, koulukavereita, naapureita, entisiä poikaystäviä, lapsuudenystäviä, ystävien ystäviä, poikaystävien ystäviä ja lopulta vain aika näyttää kenestä tulee myös niitä ystäviä ilman mitään etuliitteitä. On myös olemassa monenlaista sielunkumppanuutta. Joku voi tietää aina mitä tarkoitat ilman että sinun tarvitsee avata edes suutasi, toisella on taas niin samanlainen mielenmaisema, että keskustelut menevät aina sinne jonnekin mielen syvimpiin sopukoihin, ja kolmannella taas on niin samanlainen huumorintaju että yhdessäolo on aina yhtä itkunaurua.

On elämän läpi kestäviä ystävyyksiä, mutta myös heitä jotka tulevat elämääsi vain hetkeksi, mutta se on intensiivisyydeltään merkityksellisempi kuin muut. On roihahtaen syttyneitä ystävyyksiä ja niitä, jotka ovat pikku hiljaa kehittyneet tärkeiksi. Yksi ei välttämättä ole parempi kuin toinen ja hienoa onkin, ettei yhden ihmisen tarvitse venyä kaikeksi. 

Picture: Vilma P. /edit: me