Moi pitkästä aikaa!

Huh, miten outoa olla blogin parissa taas. En ole kirjautunut tänne sisään miltei vuoteen, joten kesti hetken miettiä, miten homma oikein toimikaan. Olen kirjoittanut 6-vuotiaasta asti päiväkirjaa ja blogin aloitettuani se oikeastaan jäi. Tästä paikasta tuli oikeastaan sen korvike. Ja 9 vuotta kirjoitin lähes päivittäin.

Nyt edellisestä postauksesta on kohta vuosi aikaa ja hiukan harmittaa, ettei vauvavuodelta ole oikein mitään ylhäällä. Pieni paussi oli kuitenkin tarpeen. Nyt on alkanut taas hiukan kutkuttaa kirjoittaminen.

Olen kertonut aiemminkin, että meillä on ystävieni kanssa tapana kirjoittaa kirjeet itsellemme vuoden päähän aina tammikuun alussa. Vuosi sitten olin aivan hormonihuuruissa tehdessämme niitä, enkä muista kuin yhden asian jonka kirjoitin kirjeeseeni: olemme ostaneet ensimmäisen sijoitusasuntomme.

Ja uudenvuoden aattona saimme tietää, ettei kukaan käyttänyt lunastusoikeuttaan ja tulisimme saamaan haluamamme asunnon. Olen ihan tajuttoman innoissani siitä ja yllättäen myös remontoinnista. Yksiön remppaaminen tuntuu juuri sopivan pieneltä projektilta nykyisen asuntomme jälkeen.

Meille oli alusta asti selvää, että haluaisimme remonttikuntoisen asunnon, jonka arvoa pääsisimme mahdollisesti nostamaan omalla työllä ja suunnittelulla. Emme halunneet tehdä samanlaisia ratkaisuja, kuin suurin osa asuntosijoittajista, vaan keskittyä visuaalisuuteen. Kuitenkin budjetti on kokoajan mielessä ja pyrimme tekemään järkeviä valintoja sen mukaan.

En tiedä, tulenko kirjoittamaan jatkossa säännöllisesti vai en, mutta tuntuu kutkuttavalta olla taas blogin parissa. En tiedä, onko täällä enää ketään tai lukeeko kukaan ylipäätään blogeja enää. Mutta silläkään ei ole niin väliä. Tuntuu vain hyvältä kirjoittaa pitkästä aikaa jotain muuta, kuin Instagram-päivitystä.

En enää muista edes, miten näitä juttuja kuului kirjoitella. Mutta kai tämä nyt oli vain jonkinlainen hiljaisuuden rikkominen. Ehkä seuraavalla kerralla homma luistaa taas, kuin aina ennenkin.