#MYPERFECTLIFE

Sain mielenkiintoisen kommentin tekstiin, jossa pohdin kuvien muokkaamista ja sitä, missä menee rajanveto totuuden ja huijaamisen välillä. Kirjoittaja oli ollut matkalla ja ottanut paljon kuvia. Niistä ei ollutkaan tullut samanlaisia, mitä blogeissa näkyy päivittäin. Sitten hän oli hiukan lisännyt kontrastia ja muokannut värejä ja yhtäkkiä kuvat olivat olleet todella upeita. Kirjoittaja oli sitä mieltä, ettei se kuitenkaan ole todellisuutta. Katsomme maailmaa filttereiden läpi, emmekä sitä mitä oikeasti tapahtuu. Kalpeneeko oikea eletty elämä muokattujen valokuvien rinnalla?

Hän pohti myös sitä, kuinka kuvasta ei välttämättä välity aidot tunteet ollenkaan. Seesteisen näköinen rauhallinen ja kaunis kuva voi olla otettu keskellä kiukuttelukohtausta, hymyillen vain hetken kameralle. Aloin pohtia tätä, kuinka usein tosiaan tuntuu että ihmiset ovat enemmän huolissaan siitä, miltä jokin näyttää ulospäin.  ”Hei oota mä otan kaualahuivin pois, ettei jengi vaan kelaa että täällä on kylmä”, ”muista laittaa hashtag #CANNES, koska muutenhan ei välttämättä tajuu missä me ollaan”,”hei mä otan tän mun upean drinksun käteen”, ”älä syö vielä, tästä pitää saada foto” jne..  

Nykyään, kun kuvia ei oteta enää pelkästään omiin albumeihin, vaan niitä käytetään sosiaalisessa mediassa oman brändi-imagon luomiseen, voi olla että aidot tunteet ja kuvat jäävät ottamatta. Kun katsomme Instagram-feedejämme ja sen perusteella muiden ihmisten elämä on vain samppanjaa kattoterasseilla, maagisia auringonlaskuja merenrannassa, fine dining illallisia, ja reissuja toisen perään, voimme tuntea oman elämämme vähän tylsäksi. Koska olen bloggaaja, tulee tällaisia hetkiä usein ikuistettua, sillä niistä tulee kivannäköisiä kuvia blogiin. Välillä se kuitenkin ärsyttää ihan suunnattomasti. Tunnelma menee  pilalle, kun ennen ruokailua kaivaa järkkärin laukusta, tai tyttöporukka joutuu odottamaan lasit ilmassa ennen skoolausta, jotta tilanteesta saadaan kuva. Minulla on tästä kovin ristiriitaiset fiilikset, sillä toki nautin kauniiden kuvien katselusta ja tietyt hetket muistaa ihan eri tavalla, silloin kun ne on ikuistettu kuvaan. 

Koska Instagram-tilini on julkinen, ei sieltä näy kuin se kiilloteltu puoli elämästä. Kilistelykuvia (#CHEERS #GIRLSNIGHTOUT #CHAMPANGE) ei seuraa mahdolliset seuraavan päivän kuolemandarrat tai karut meikittömät selfiet, joita lähetellään kavereiden kanssa whatsapissa seuraavana päivänä nauraen vedet silmissä. Jos asunnosta on räpsäisty kuva juuri siivoamisen jälkeen, leikkokukat pöydällä (#FRESHFLOWERS #CLEANHOME #SERENITY), voi se muutaman päivän jälkeen olla ihan pommin jäljiltä. Jos maanantaina on oltu lenkillä ja postattu sporttinen kuva siitä (#FITNESSLIFE #EXERCISE #SPORTYLIFESTYLE), voi seuraava ilta mennä sohvalla makoillessa ja jäätelöä syödessä katsoen 4 tuntia putkeen Netflixiä. Se, että nämä toiset asiat eivät näy sosiaalisessa mediassa, ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö nekin kuuluisi elämään. 

Usein puhutaan siitä, kuinka esimerkiksi bloggareiden elämä näyttää ”täydelliseltä” kuvien perusteella. Itse olen sitä mieltä, että bloggareiden elämä näyttää usein aika tylsältä (itseni mukaanlukien). Juuri sen takia, etteivät kaikki puolet elämästä ole näkyvillä Insta-feedissä. Olisi tosi tympeää, jos elämä olisi vain drinksujen kilistelyä, uusia vaatteita, hienoja illallisia ja leikkokukkia toisen perään. Hauskimmat ja ikimuistoisimmat hetket eivät suinkaan ole niitä, missä hymyillään kauniisti kavereiden kanssa missimäisessä rivissä. Ne ovat niitä kun makaatte seuraavana päivänä yhdessä sängyssä syöden pitsaa ilman meikkiä, yökkärit päällä, nauraen niin paljon, ettette meinaa saada henkeä. Parhaimmat kuvat eivät ole niitä, missä meikit on juuri laitettu ja valo kajastaa oikeista kohdista antaen kasvoille täydellisen hehkun. Ne ovat niitä, joista muistat tunnelman, seuran ja illan parhaat vitsit. Ne ovat hauskoja ilmeitä, iloista naurunremakkaa ja aitoja tilanteita täynnä. Ne ovat niitä, joista tehdään kaveriporukalla meemejä jälkikäteen. 

Ehkä välillä on tosiaan hyvä muistutella itselleen, että kaikkia asioita ei ole pakko ikuistaa Instagramiin, vaan joskus voi keskittyä ihan vaan siihen hetkeen, ennen kuin se on ohi. Ja toisaalta myös se, ettei kaikki ole aina siltä, miltä sosiaalisen median perusteella näyttää. Tälläkin hetkellä, kun ajastin tämän postauksen julkaisee, olen Espoon saaristossa ystävän mökillä, enkä suinkaan kotona kirjoittamassa tätä. Ihanaa viikonloppua kaikille!