Nautin.

Aamut alkavat täällä kello 7, kun marssimme lähirantaan surffilautojen kanssa. Täytyy kyllä sanoa, etten keksi paljon parempaa tapaa aloittaa päivä. Tulee mieleen viime vuonna viettämämme aika Costa Ricassa, kun nousimme ennen kuutta ja menimme aina aamusurffille. Niitä aikoja onkin ollut aina välillä ikävä. Silloin kirjoitin ""Sä olet kyllä ollut jotenkin niin paljon onnellisempi täällä”, sanoi poikaystäväni tänä aamuna kun söimme aamiaista. Ja vaikka koen olevani aina melko optimistinen, iloinen ja keskittymään positiivisiin asioihin, huomaan kyllä, että täällä on jotenkin vielä rennompi olla. Pienet asiat eivät paina kun aurinko paistaa joka päivä, jalat voi käydä halutessaan hautaamassa hiekkaan tai kastamassa mereen ja aamupalaksi saa nauttia tuoretta mangoa."

Silloin opin ehkä ensimmäistä kertaa elämässä pitämään aamuista. En jokaisesta, mutta aivan varmasti sellaisista, jotka saan viettää kävelemällä aamulla rannalle laudan kanssa. Silloin kuumuus ei ole vielä ehtinyt uuvuttaa ja voimaa on ihan eri tavalla aaltojen nappaamiseen. Rakastan sitä hetkeä, kun pääsee istumaan aamiaispöytään syömään tuoreita hedelmiä tukka märkänä ja kaikkensa antaneena. Iltaisin olen puolestaan aina ihan poikki ja uni meinaa tulla silmään todella aikaisin. Mutta sekin on sellaista hyvää väsymystä, raukeutta. Vähän kuin lapsena, kun on juossut ja riehunut ulkona koko päivän ja nukahtaa sohvalle jo alkuillasta. 

Eilisen iltapäiväsession jälkeen nappasimme oluet käteen ja marssimme rantaan katsomaan auringonlaskua. Iltapäivä oli ollut pilvinen, mutta se tietää yleensä parhaat auringonlaskut. Eikä tämä ilta ollut poikkeuksena. Ensin näkymä oli hiukan vaatimaton, mutta kun mollukka oli vihdoin painanut alas horisontista, värjäytyi taivas ihan mielettömän väriseksi. 


Livebändi soitti covereita kitaralla, ihmiset makoilivat fatboyssaan ja monet vielä surffasivat viimeisiä aaltoja fiilistellen ennen pimeää. Ei voi muuta sanoa, että täällä kyllä ihmisen on hyvä olla. Nyt kello kuitenkin lähenee jo kymmentä, joten pakko painaa pää tyynyyn.

Photo of me: Sara Vanninen

Kommentit

. (Ei varmistettu)

Olet monesti ilmaissut että elät auringosta, olit new yorkissa niin onnellinen ja tämän tapaisia asioita - tämän postauksen tekstien tapaan. Haluisin kysyä ihan vaan uteliaisuudesta (ja hyvällä!), että miksi olet silti päättänyt jäädä asumaan Suomeen? Miksei asunnonhankinta suuntaunut vaikka sinne New Yorkiin? Työn puolestahan sinulla olisi mahdollisuus asua ihan missä vaan, kuten olet joskus aiemmin itsekin sanonut. Kysyn tätä, sillä olen itse juuri se tyyppi, joka myös hyvin vahvasti elää auringosta ja koen, että olen ollut aina onnellisempi Suomen rajojen ulkopuolella ja siksi mulle on täysin mahdoton ajatus, että jäisin Suomeen asumaan - ainakaan toistaiseksi, ehkä lapsien hankinnan kynnyksellä tätäkin pitää miettiä uudemman kerran.

Kivaa loppusyksyä! :)

Elisa Lepistö

Moi! Tosi hyvä kysymys :) olimme tosiaan melkein vuoden ulkomailla, kun ajattelin että ulkomailla olisin merkittävällä tavalla onnellisempi. Se aika kuitenkin opetti sen, ettei missään se arki ole kuitenkaan täydellistä. Opin poisaollessani arvostamaan Suomessa ihan hirmu monia asioita ja totesin, että se huono ilma on vain pieni palanen kokonaiskuvaa. Kirjoitin silloin ihan kokonaisen postauksen aiheesta, se löytyy täältä

Mutta kannustan ehdottomasti lähtemään ulkomaille jos se on pitkään ollut haaveena. Toki se joillekin on juuri se oikea ratkaisu! <3

Kommentoi