Omistautumisesta

Olen lähiaikoina vasta oppinut, mikä ero on kiinnostuksen ja omistautumisen välillä. On helppo innostua uusista jutuista ja olla kiinnostunut oppimaan lisää erilaisista asioista silloin, kun se itselleen parhaiten sopii. Lenkille on kiva lähteä, kun aurinko paistaa ja sadeilmalla on kiva jäädä kotiin harjoittelemaan vieraan kielen sanastoa tai uuden instrumentin soittoa. Kuitenkin aina tulee vastaan niitä päiviä, kun innostusta ei ole saman verran. Ehkä väsyttää, on huono mieli tai sängyssä makaaminen kiinnostaa enemmän kuin yksikään muu asia. Tällöin kiinnostuksen kohteet tuppaavat unohtumaan, sillä mikään ei kiinnosta. 

Mutta silloin, kun jollekin asialle on omistautunut, ei tällaisetkaan päivät pysäytä tekemistä. Ei se tarkoita, että inspiraatiota olisi jollain tapaa enemmän tai tekeminen olisi edes mitenkään mieluisempaa. Kuitenkin se päämäärä siintää silmissä niin vahvana, että oma laiskuus tai saamattomuus ei ota yliotetta. Omistautuminen on mielestäni vain päätös muiden joukossa. Jos jossain haluaa olla parempi kuin kukaan muu, tai ylittää itsensä ja omat tavoitteensa, ei riitä että asian eteen tekee töitä vain silloin kun se tuntuu mieluisalta. Se vaatii sitoutumista silloinkin, kun on tahmaisia, takkuisia päiviä jolloin mikään ei kiinnosta. 

Huonona päivänä löytää miljoona tekosyytä omalle saamattomuudelleen, mutta silloin kun jollekin asialle on omistautunut, eivät tekosyyt pysäytä tekemistä. 

“There is a difference between interest and commitment. When you’re interested in something, you do it only when it’s convenient. When you’re committed to something, you accept no excuses, only results.” Kenneth H. Blanchard

Pictures: Annika Ollila