1 vaate, 3 asua: diskohousut

Kaupallinen yhteistyö: Lindex

lindexstartlivingyourbestlife.jpg

Olen jo pidemmän aikaa kaivannut blogeissa ja asuinspistä etsiessäni sitä, että yhdestä vaatteesta näkisi sen potentiaalin erilaisissa asuyhdistelmissä. Minulla on itselläni sellaisia tietynlaisia sääntöjä uutta vaatetta ostaessani, joita kyselen itseltäni ennen kassalle kiikuttamista. Käyn tämän check listin aina mielessäni läpi. 

1. Pystynkö visualisoimaan jo omistamistani vaatteista vähintään 3 asua tämän kyseisen vaatteen ympärille? Parhaita ovat sellaiset vaatteet jotka herättää omat vanhat vaatteet ihan uuteen loistoonsa. Mikäli en onnistu keksimään kaupassa asuyhdistelmiä tarpeeksi, jää tuote ostamatta sillä kokemus kertoo että se ei saisi tarpeeksi käyttökertoja vaan jäisi lojumaan kaappiin.

2. Löytyykö vaatekaapistani jo jotain vastaavaa? Usein kiinnitämme huomiota samanlaisiin vaatteisiin kaupassa ja joitain perusjuttuja on tietysti ihan perusteltuakin omistaa useampi kappale. Kuitenkin erikoisempien vaatteiden kohdalla kannattaa miettiä, josko kaapista löytyy jo jotain hyvin samanlaista. Mikäli mitään korvaavaa tuotetta ei löydy, ollaan taas askeleen lähempänä ostopäätöstä. 

3. Voiko vaatetta käyttää joko useampana sesonkina tai sekä arjessa että juhlassa? Käykö hellemekko farkkujen ja poolon kanssa myös talvella, tai voisiko glitterimekon pukea neuleen ja paksujen sukkahousujen kanssa töihin? Puhdas sesonkiajattelu on mielestäni hiukan vanhanaikaista ja monia juttuja voi käyttää ympäri vuoden kerrostamalla oikein. Samalla tavalla myös juhlatamineille voi saada enemmän käyttöä jos ne yhdistää johonkin arkisempiin vaatekappaleisiin. 

Pääsin nyt stailaamaan Lindexin vaatteilla kolme erilaista asukokonaisuutta näiden upeiden kimallehousujen ympärille. Vaikka ensimmäisenä housuista tulee varmasti mieleen pikkujoulut ja juhlapukeutuminen, on niistä moneksi. Ensimmäinen asu oli vähän tällainen rock-henkinen, mutta sopii myös hyvin työasuksi, ja päälle voi vielä heittää vaikka villakangastakin näillä keleillä. Poolo oli aivan ihanan värinen ja miellyttävää kangasta. Sen kanssa voi myös leikkiä polkkatukkaista sujauttamalla latvat kauluksen sisään. 

lindexelisalepistö4.jpg

DSC_3309.jpg

lindexelisalepistö5.jpgDSC_3288.jpg

lindexelisalepistö6.jpg

Seuraava asu oli hiukan arkisempi ja minimalistisempi. Yhdistin pöksyihin harmaan neuleen, pitkän villakangastakin ja valkoiset tennarit. Vaikka housut itsessään ovat näyttävät, on tämä varsin arkinen ja helppo asukokonaisuus. Sama asu olisi tullut täysin erinäköiseksi korkeilla nilkkureilla, ja jälleen varsin toimistokelpoinen look. Kokonaisuuteen sopisi vielä täydellisesti muhkea pipo ja näillä keleillä se kannattaa myös pukea, aivan kuten nilkkasukatkin. 

DSC_3510.jpg

lindexelisalepistö.jpg

DSC_3502.jpg

lindexelisalepistö1.jpg

DSC_3477.jpg

lindexelisalepistö2.jpg

Kolmantena yhdistin housut juhlalookkiin, joka oli varmaankin kaikista näistä kivoin omasta mielestäni. Suuret näyttävät korvakorut toimivat vuodesta vuoteen ja hapsupaita tekee kokonaisuudesta mielenkiintoisen. Huulet punasin kirkkaan pinkillä ja tukan jätin suoraksi. Ihastuin myös tuohon pikkulaukkuun, joka käy hyvin niin arkeen kuin juhlaankin.  Näiden jo nähtyjen asukokonaisuuksien lisäksi housut toimisivat hyvin jakun tai smokin ja kauluspaidan tai harmaan kollarin ja pappalenkkareiden kanssa. 

Mikä yhdistelmistä oli eniten mieleen?

lindexelisalepistöparty2.jpg

lindexelisalepistöparty1.jpgDSC_3691.jpg

elisalepistö.jpg

Vaatteet, korut ja laukut – Lindex (*lainassa)

Kuvat: Tomi Taskula

Muoti Päivän tyyli

Viikon kuulumiset

elisahm.jpg

Tänä vuonna marraskuu tuntui todella pitkältä ja masentavalta. Nyt on sellainen olo, kuin olisin ihan eri ihminen, kun ollaan päästy joulukuun puolelle. En ole koskaan ollut varsinaisesti mikään joulufiilistelijä, mutta kyllähän ne pyhät tuo jotain piristystä tähän pimeyden keskelle. Joulukuussa on myös syntymäpäiväni, joten varmaankin joku sellainen lapsuudesta jäänyt innokkuus niiden osalta tuo iloa tähän kuuhun. 

Rakastan myös sitä, kuinka joululomalla kaikki muualle muuttaneet ystävät palaavat hetkeksi tänne. Erityisenä ilon aiheena nyt on Nycissä asunut ystäväpariskunta joka muutti takaisin Suomeen, lyhyen ratikkamatkan päähän. Joten tällä hetkellä tuntuu että olen saanut sellaisen tietynlaisen elämänilon takaisin, vaikka väsymys on edelleen kova, varsinkin aamuisin. Miten muut kaamoksesta kärsijät? Alkaako helpottaa?

Otsatukka on kyllästyttänyt tällä viikolla, joten olen vedellyt tällaisella nutturakampauksella ja suihkinut lakkaa varmaankin koko vuoden edestä. Yhdistän tällaisen korkean nutturan jotenkin niin vahvasti balettivuosiini, että olen tuntenut itseni pari päivää ihan pikkutytöksi. Oli pakko yhdistää kampaukseen korot ja vähän ”aikuisempi” asu. 

Olin vähän haaveillut joulukuusesta, mutta taitaa jäädä ensi vuoteen sen hankinta. Sen sijaan joulutunnelmaan on virittäydytty täällä tekemällä pipareita, juomalla glögiä, viettämällä illat pyjama päällä, rakentamalla maja olkkariin ja katsomalla Officea alusta uudelleen HBO:lta. Ihanan rentoa akkujen latailua. 

Kerroin aiemmin kerääväni 200 euroa syntymäpäivävarainkeruutapahtumassa Facebookissa Joulupadalle, ja lämmittää niin paljon sydäntä että potti on melkein täynnä. Joka kerta kun joku on lahjoittanut, sydämessä läikähtää. Eilen olimme Espritin tapahtumassa, jossa paketoimme lahjoja vähävaraisille nuorille ja siitä tuli todella hyvä mieli. Tätä joulumieli on parhaimmillaan. 

Olemme toimiston tyttöjen kanssa nyt pari vuotta paketoineet hurjan määrän lahjoja Joulupuu-keräykseen. Nyt on vielä pari päivää aikaa tehdä se ja viedä valmiit paketit Forumiin. Korttiin voi kirjoittaa meneekö lahja tytölle vai pojalle, jonkun ikähaitarin ja vähän vihiä siitä mitä paketti sisältää. Sillä tavalla se löytää oikean saajan. 

Meillä on ollut perheen kesken jo monta vuotta ollut tapana olla ostamatta lahjoja muille kuin lapsille. Mielestäni tämä on ollut hyvä ratkaisu. Toinen hyvä tapa on antaa aineeton lahja. Planin kautta voi ostaa esimerkiksi koulutuksen 40 eurolla, tai 10 eurolla satukirjoja pakolaisleirille. Myös Woltin kautta voi auttaa tänäkin vuonna ja lahjoittaa ruoka-apuun vähävaraisille perheille. 

Näin unta viime yönä sellaisesta bisnesideasta, joka koski hyväntekeväisyyttä. Siinä ideana oli juuri se, kuinka helpottaa lahjoittamista. Moni varmasti haluaisi antaa enemmän, mutta sitä ei yksinkertaisesti tule tehtyä. Sen takia tarvitaan esimerkiksi nenäpäivää ja elämä lapselle-konsertteja, jotka saavat tarttumaan toimeen. Itselläni on samanlainen olo aina jouluisin. 

elisahm3.jpg

elisahm5.jpg

elisahm1.jpg

elisahm4.jpgelisahm2.jpg

Neule ja housut – H&M, Kengät – Nelly.com (vanhat), Takki – Monki (vanha), korvakorut -Sofia Ruutu x Gauhar (*saatu PR-lahjana)

Kuvat: Sara Vanninen

Muoti Päivän tyyli