Salaatin piristysruiske

Pakastekatkaravut ovat usein vähän huonon makuisia sellaisenaan, mutta ne ovat todella hyvä proteiinin lähde. Sunnuntaina poikaystäväni oli kuitenkin tehnyt aivan superherkullista katkarapusalaattia. Salaattipohjaan voi laittaa ihan mitä mieli tekee, salaisuus olikin siinä, miten katkaravut oli maustettu. 
Tarvitset vain:

  • öljyä
  • inkivääriä
  • oreganoa
  • limen mehua

Kuulemma tuore chili sopii myös tähän todella hyvin. 

Raikasta ja maukasta. Varmasti sama kastike sopisi hyvin myös kalaruoille.

 Tätä kannattaa myös kokeilla, jos ei osaa syödä salaattia ilman kastiketta. 


Koti Ruoka ja juoma

Kippari-Kallen pastaa

 

En ole aikaisemmin oikeastaan viihtynyt lainkaan keittiössä. Silloin kuin muutin ensimmäistä kertaa omilleni, jääkaapissani oli yleensä aina pelkkä valo. Muistan kun äitini oli kerran kylässä, ja kurkkasi jääkaappiin. Sieltä löytyi vain yksi puoliksi syöty oliivipurkki ja kuohuviinipullo. Hän oli iloinen, että jotain sentään olin syönyt. Vaikka oikeastaan oliivit olivat vain jääneet edellisen viikonlopun tyttöjen illasta, jolloin teimme martineja. Itselleen oli mielestäni jotenkin turha tehdä hyvää ruokaa.  Luulin aikaisemmin, että tullaksesi hyväksi ruoanlaittajaksi, sinun tulee katsella päivät pitkät ruokaohjelmia, kirjata ylös reseptejä ja viettää tuntitolkulla aikaa keittiössä. Vasta vähän aikaa sitten olen ymmärtänyt, ettei se olekaan kovin vaikeaa. Kun käyttää sellaisia raaka-aineita, joista itse pitää, ei voi kovin metsään mennä. Kokeilu on aina sallittua, ja joskus saattaakiin keksiä jonkun ihan loistavan makuyhdistelmän sattumalta. Tänään oli niin rankka päivä, etten jaksanut lähteä kauppaan, vaan ajattelin tehdä nopeasti jotain mitä kaapista löytyy. Satunnaisista raaka-aineista syntyikin oikein herkullinen ruoka, terveellisyyttä tietenkään unohtamatta.   Paistoin pannulla kanaa, punasipulia ja pinaattia. Toisella levyllä oli kiehumassa täysjyväpastaa. Valmiiseen annokseen lisäsin vielä tuoreen tomaatin tuomaan vähän väriä, ja kastikkeen virkaa toimitti ruokalusikallinen kermaviiliä ja teelusikallinen pestoa. Maukasta oli, ja aikaa meni vain noin 10 minuuttia. Reseptihän ei ollut mikään kummoinen, tekstin ajatuksena oli todistaa, että ruoanlaitto voi olla erittäin helppoa. Tuosta pinaatista on muuten tullut minun uusi kestosuosikki. Ja sillä taitaa olla aika paljon terveysvaikutuksiakin.

Kuva täältä

Olen jopa alkanut käyttämään sitä leivän päällä, toimii !

 

Mistä te pidätte ruoanlaitossa? 🙂

Koti Ruoka ja juoma