Ruokajutuilla jatketaan

Huomenta! 

 Nyt on ihan pakko jatkaa ruoka-asialla, koska tein eilen niin järkyttävän hyvää ruokaa, että haluan jakaa sen kanssanne. Marssin treenin jälkeen kauppaan, vailla mitään ideaa illallisesta. Ainoana ehtona oli, että halusin tuorepinaattia nähtyäni eilen sitä Jannin blogissa . Pasta on yksi ehdottomista lempiruoistani, voisin syödä sitä päivittäin. Todella harvoin kuitenkaan teen sitä, koska se ei varsinaisesti ole mitään terveysruokaa. Välillä pitää kuitenkin herkutella, ja haluan esitellä teille hieman terveellisemmän variaation spagettiruoasta. 

tää kuvanlaatu näytti NIIN paljon paremmalta mun puhelimessa 

 Ostoslista: Pinaattituorepastaa, Baby pinaattia, 500 g kanan fileesuikaleita, Aura-ruokakermaa (homejuustovihaajille on myös muita makukermavaihtoehtoja), 3 punasipulia, herkkusieniä (ostakaa mielummin oikeita, mulla tuli niin hoppu ruoka-aikojen kanssa että ei ehtinyt)

 

 Paista ensin kanat kypsäksi pannulla, tai paistokasarissa. Sen jälkeen lisää pilkotut herkkusienet.

 

 Suikaloi punasipuli mielesi mukaan, ja laita nekin pannulle. Tällä välin voi laittaa veden kiehumaan pastaa varten. Tuorepastan keittoaika on vain 2 minuttia, joten samaan aikaan, kun laitat pastat veteen voit lisätä ruokakerman. Anna kerman kiehahtaa, ja sen jälkeen se on valmis nautittavaksi. Tästä tulee niin iso satsi, että 2 ihmistä syö tästä ainakin 2 kertaa, ehkä 3.

 

 Lisäsin pinaatit tuoreena pastan päälle, mutta sekotin lopulta koko komeuden ja todella hyvää oli. 

Energistä päivää kaikille!

Koti Ruoka ja juoma

Päivän ruoat

Tervetuloa kaikille uusille lukijoille:) Ruokajuttuja on toivottu lisää, joten esittelen tässä nyt yhden päivän ruoat, jotka sopisivat mielestäni hyvin laihduttajalle. Jos urheilet päivän aikana, suosittelisin lounaalla nauttimaan vaikka sitä bataattia salaatin lisäksi. Katselkaa myös kellonaikoja, niistä saa vähän viittellistä käsitystä kuinka usein kannattaisi syödä. Ja muistetaan taas, että tämä on vain minun tapani. En ole mikään ravintoterapeutti, nämä ovat kuitenkin toimineet hyvin kohdallani. Olen myös pienikokoinen ja energiantarpeet ovat sen mukaiset.

 Aamupala 07.00 : 4 viljan puuro, 1 banaani, hiukan hunajaaVälipala 09.30 : hedelmä (esimerkiksi mandariini)/avokadoLounas 12.00 : 1,5 paksuhkoa kanan filettä soijahunaja marinaadissa, raejuustoa, kurkkua, paprikaaVälipala 15.00 : Smoothie (esimerkiksi, vaniljasoijamaitoa + jäisiä marjoja + inkivääriä + tuoretta mangoa)Päivällinen 18.00 : 1,5 kananfilettä samassa marinaadissa, paprikaa, salaattia,kurkkua Iltapala: Iso kuppi marjoja Tässä kuvana vielä ilman välipaloja.  Onpas aika tylsän näköisiä annoksia. Tässä kuitenkin yhden päiväni ruoat.  Ja koska en osta ikinä valmiiksi marinoituja lihoja, olen kehittänyt kaikenlaisia kastikkeita joilla saa lisää makua ruokaan. Tässä oli nyt soijaa, Mirin- riisiviiniä, hunajaa ja valkosipulia. Opin sen jostain blogista joskus, ja nykyään käytän sitä harva se päivä.

Muoti Ostokset Päivän tyyli Trendit