Kaupallinen yhteistyö: Timberland

Talvi alkaa olla kulman takana, ja yleensä varsinkin täällä etelässä se tarkoittaa loskakelejä. Tänä vuonna en kuitenkaan meinaa kastella sukkiani, sillä jalassa on Timberlandin klassikkomalli 6 inch Premium Boot. Hävettää myöntää, mutta minulle selkisi vasta tänä syksynä että kyseessä on vedenpitävä malli. Timberland täyttää tänä vuonna 45 vuotta, jonka kunniaksi tästä kaikkein ikonisimmasta kengästä on tehty juhlamalli.    

Tämä kyseinen kenkä tulee ainakin itselleni ensimmäisenä mieleen Timberlandin brändistä ja on todellinen klassikko. Kaiken kertakäyttömuodin ja nopeasti vaihtuvien trendien vastapainona on mahtavaa, että on asusteita tai vaatteita joiden tietää varmuudella kestävän aikaa. Plussaa kengät saavat minulta myös siitä, että ne voi laittaa ulkoilupäivänä sporttikamojen pariksi, mutta soveltuvat aivan yhtä hyvin kaupunkikäyttöönkin.

Kun tapasin poikaystäväni lähes kymmenen vuotta sitten, kuljin kaikki talvet ihan onnettomissa varusteissa. Saatoin painella pieni nahkatakki päällä ja vieläpä sitä auki pitäen. Harvoin oli hanskoja käsissä ja nilkatkin saattoi olla paljaina. Pienet tennarit kastuivat yleensä ensimmäisillä askelilla ja sitten oltiinkin usein kipeänä. Ei ihme että vihasin talvea koko sydämeni kyllyydestä. Sain kuulla tästä jatkuvasti poikaystävältäni, joka yritti saada minua pukeutumaan niin kuin talvella kuuluu. 

Pitkä ja periksiantamaton pukeutumisneuvota on kuitenkin tuottanut tulosta. Nykyään ei tarvitse enää kehoittaa laittamaan paitaa housuihin, takkia kiinni, tarkistaa onko käsineet mukana ja pipo päässä. Ja samalla talvistakin on tullut melkoisesti helpompia. Huomaan itse nykyään kauhistelevani teinien pukeutumista, kun tulee vilu pelkästä katsomisesta. Samalla mietin, kuinka hölmöltä näyttää painella niin pienissä vaatteissa nenät punaisina. 

Ehkä eniten tuossa menneisyyden minässä ihmetyttää se, että kuvittelin tosissaan lämpimien ja talveen suunniteltujen varusteiden olevan jotenkin rumia. Vaikka se lämpimyys ja vedenpitävyys ei tosiaan poissulje kaunista muotoilua. Nykyään on jopa trendikästä hautautua oversize toppatakkeihin, pitää jättimäisiä villapipoja ja superpitkiä kaulaliinoja. Ja no, esimerkiksi nämä kengät ovat aina muodissa.

Vielä on saatu nauttia poikkeuksellisen lämpimistä ilmoista, mutta tällä viikolla otin jo talvikengät käyttöön, kävin viemässä kesävaatteet kellariin ja hain paksut neuleet, pipot, toppahousut ja talvitakit ylös. Kun kylmät ilmat kohta koittaa, olen valmis! 

Kuvat: Tomi Taskula

Mietitikö koskaan, ketä varten pukeudut? Monilla tuntuu olevan sellainen käsitys, että naiset pukeutuvat ja laittautuvat miehiä varten. Haluaisin sanoa, että pukeudun aina itseäni varten. Tiedän sen kuitenkin olevan jossain määrin valetta. Nimittäin niinä päivinä kun en poistu kotoota, on näky varsin erilainen kuin esimerkiksi viikonloppuna ravintolaillalliselle lähtiessä. 

Kotona ollessa käytän löysiä takapuolesta roikkuvia verkkareita, paitoja jotka ovat tulleet julkisen käytön elinkaarensa päähän ja siirtyneet kotikäyttöisiksi ja jättikokoisia huppareita. Tukka on yleensä likainen ja epämääräisellä nutturalla päälaella, ja otsatukka joko leningrad cowboys -tyyliin sojottamassa yläilmoihin tai sojottamassa eri suuntiin. Meikistä ei ole tietoakaan ja jaloista löytynee yleensä eriparisukat. 

Tavallaan haluaisin olla se tyyppi, joka hengailee jossain ihanassa boheemissa nilkkapituisessa silkkikimonossa, seksikkäät alusvaatteet alla, kaulakorurypäs roikkumassa dekolteella, tukka juuri oikealla tavalla sekaisin kotonani. Mutta samalla tiedostan että se ei ole minua. Kaipaan erikseen ne ryönäiset kotivaatteet rentoutuakseni kunnolla. Ja samalla tavalla on ihana laittautua silloin tällöin kun jonnekin lähtee. 

Kun harjaan tukkani, puunaan naamani ja kiskon kauniit vaatteet ylleni, kyseessä on aina jonkinlainen ultimate makeover. Mutta ketä varten silloin laittaudun? Vaikka olen kuvitellut tekeväni sen vain itseäni varten, onko taustalla kuitenkin jotain alitajuisia ja tiedostamattomia tarpeita? 

Onko kyseessä kuitenkin jonkinlainen yhteiskunnan asettama lokero, johon koen että minun pitää sopia? Täytyykö minun pukeutua tietyllä tavalla, jotta minut otetaan vakavasti tai minua kuunnellaan? Pukeudunko kunnioittaakseni muita ihmisiä ja tilanteita asianmukaisella asulla? Etsinkö vaatteillani hyväksyntää tai yhteenkuuluvuudentunnetta? Kun näitä kysymyksiä tarkastelee kriittisesti, on vastaus jokaiseen jossain määrin kyllä. 

Vaikka näitä asioita ei voi sivuuttaa, tulin kuitenkin siihen loputulokseen, että pukeudun ja laittaudun siksi, että se on hauskaa. Lapsena hylkäsin kaikki leluni joskus 5-vuotiaana, sillä en koskaan oikein ymmärtänyt leluilla leikkimistä. Poikkeuksena oli kuitenkin Barbie-nukkeni. Sen pukemiseen en meinannut millään kyllästyä, vaikka asukokonaisuuksia ei ollut edes kovin montaa. Kaipa tämä sama leikki jatkuu nyt aikuisenakin. 

Vaikka meillä on jonkinlaisia raameja siinä, millainen pukeutuminen on soveliasta, on sen sisällä kuitenkin melko paljon liikkumavaraa. Tunistan itse pukeutuvani eri ihmisiä varten hyvin eri tavalla, tavallaan peilaten sitä heidän tapaansa pukeutua. Jos tapaamani tyyppi käyttää aina hyvin arkisia ja ”kasuaaleja” vaatteita, ei tule itsekään ehkä tultua paikalle lateksihousuissa ja keltaisessa tekoturkissa. Mikäli taas tapaan jonkun, jonka tiedän hulluttelevan tyylillään itsekin, saatan inspiroitua pukeutuessani ja laittaa jotain todella räväkkää päälle. 

Työtapahtumissa saatan saada extra-annoksen itsevarmuutta jakkupuvusta ja kymmenen sentin lisäpituudesta, kun taas joissain tilanteissa itsevarmuuden tuo Vansit ja bändipaita. Joskus pukeutumisellaan saattaa aiheuttaa haluamattaan myös kurjaa mieltä muille. Mikäli ilmestyy jonnekin vimosen päälle laittautuneena ja toinen on verkkareissa ja ilman meikkiä, voi hänelle tulla nopeasti hölmö ja alipukeutunut olo, vaikka kuinka olisitkin pukeutunut vain itseäsi varten. Joskus taas epäsiisti ilme voi saada jollekin tunteen siitä, ettet arvosta häntä tai tapahtumaa lainkaan sillä et ole pukeutunut tilanteen vaatimalla tavalla.

Koska kaikki pohtimani asiat kielivät siitä, että pukeudun toisinaan muita ihmisiä varten, asiaa on syytä tarkastella lähemmin. Minkä takia teemme niin? Onko kyseessä jonkinlainen kilpailu, vai ihailun etsiminen muiden silmistä? Onko kyseessä hyväksytyksi tulemisen tarve vai haluammeko kokea itsemme haluttavaksi? 

Toisaalta, oli syy mikä tahansa, sellaiset vaatteet joissa meillä on hyvä olo ja joissa hyväksymme itsemme ja koemme itsemme haluttaviksi, näkyy myös muille. Näytämme itsevarmemmilta, uskallamme helpommin lähestyä muita ihmisiä ja näytämme rennommilta. Kuvat on vanhat ja kaikki vaatteet lainattu ystävän vaatekaapista, juuri hänen, joka inspiroi minua usein pukeutumisellaan, silloin ja edelleen.

Kenen vuoksi sinä pukeudut? Ja minkälaisia ajatuksia aiheen ympäriltä herää?