Kaupallinen yhteistyö: Löfbergs

Löfbergsin innoittamana otin tälle keväälle teemaksi rohkeuden. Viimeksi kyselin vähän neuvoja rohkeuden löytämiseen kahdelta ystävältäni, ja nyt olisi tarkoitus laittaa vinkit ihan käytäntöön ja tehdä jotain, mikä minua jännittää. Olen täälläkin monta kertaa sanonut, että olen todella huono puhumaan tuntemattomille. Kun tutustun johonkin, ujous lähtee heti pois ja osaan olla todella rennosti lähes kenen tahansa kanssa. Kuitenkin se ensimmäisen askeleen ottaminen tuntuu kaikista vaikeimmalta. Olen kuullut vaikuttavani tämän takia monta kertaa ylimieliseltä, ja se on todella juttu, mistä haluan oppia pois. Sen takia ajattelinkin nyt hypätä syvään päähän ja haastaa itseni juttelemaan yhden päivän aikana mahdollisimman monelle tuntemattomalle ja tietenkin raportoida päivän kulku täällä.

Innostuin tästä, kun rohkenin ensimmäistä kertaa taloyhtiömme lenkkisaunaan. Marssin paikalle ja naapurirapun mummo tervehti iloisesti pukuhuoneessa. Esittelin itseni ja avasin pelin kysymällä, onko täällä yleensä paljon porukkaa. Kuulemma hänen lisäkseen yksi porukka käy, mutta hiljaista on ollut. Aloimme rupattelemaan.

Hän on muuttanut taloon 1928, ollessaan 3-vuotias. Saunan seinille on kehystetty vanhoja mustavalkoisia kuvia. Käymme läpi tauluja ja hän kertoo kuka on kukin. En malttaisi mennä lainkaan saunaan, sillä haluan kuulla lisää. Mietin, miten paljon alue ja toisaalta koko maailma on muuttunut näinä vuosina, jotka hän on asunut samassa taloyhtiössä. Näitä tarinoita tahdon kuulla lisää, mietin. Päätän tulla jokaiseen lenkkisaunaan, johon vain suinkin ehdin. 

Haluan tulla rohkeammaksi ihmisiä lähestyessä ja tämä olkoon nyt ensimmäinen hyppy sen oman mukavuusalueeni ulkopuolelle. Ehkä yksikin päivä rohkeana muuttaa sitä omaa ympyrää hiukan suuremmaksi.

7:00 Herään juuri ennen herätyskellon soimista ja sovellus kertoo unenlaatuni ollut melko huonoa. Mietin, jännittääkö tämä niin paljon että uni on kärsinyt?

7:30 Sara laittaa viestiä ja myöhäistää aamun treffejämme puolella tunnilla. Huokaisen helpoituksesta ja kaadan itselleni toisen kupin kahvia. Vielä on aikaa kerätä itseni. Ei tämä ole niin vakavaa, vakuuttelen itselleni mielessäni. 

8:20 Hiippailen ulos kämpästä ja toivon törmääväni johonkin uuteen naapuriin. Keskustelu olisi luonnollista aloittaa vaikkapa hississä. Ketään ei kuitenkaan satu kohdalle, joten jatkan matkaani pyöräpisteelle. 

8:30 Odottelen Saraa pyörien luona ja huomaan että päivästä taitaa tulla viileämpi kuin olin kuvitellut. Samassa viereen polkee mies ja alkaa palauttaa pyöräänsä. Mietin että tässä olisi nyt ensimmäinen tilaisuus vaikka toivottaa hyvää huomenta. Tai ehkä heittää joku vitsi tästä säästä. Äh. Eihän tästä tule mitään. Hymyilen miehelle. Voi ei, luuleekohan hän että flirttailen? Käännän pääni omaan pyörääni ja hautaan ajatuksen kontaktin ottamisesta. 

8:35 Pisteelle tulee kaksi tyttöä, jotka eivät taida olla kavereita keskenään. Kumpikaan ei saa omaa pyöräänsä auki, sillä niihin on laitettu toiset pyörät vaijereilla kiinni. Näen vihdoin tilaisuuteni tulleen ja hyppään apuun. Yritämme kolmistaan saada toisen pyörän poljinta irti vanteiden välistä kuitenkaan siinä onnistumatta. Sanoja ei vaihdeta montaa, mutta olen iloinen siitä että peli on nyt avattu. Tytöt kiittelevät avusta kun hyppään pyöräni selkään ja aamu alkaa iloisin mielin.

9:00 Saavumme Saran kanssa tervasaareen, jossa on tarkoitus ottaa pari valokuvaa. Räpsimme jonkin aikaa kuvia, ilman että kukaan kävelee ohi. Siirrymme tehokkaan aamun jälkeen toimistollemme Kruununhakaan.

11:30  Lähden kotitoimistolle ja käyn syömässä lounaan Väinö Kalliossa. Paikka on tupaten täynnä ja pieneen pöytäämme tulee pian yksi mies kysymään saako siihen tulla? Kehoitan häntä istumaan ja totean että paikka on näköjään suosittu. Ympärillämme on ihmisiä jotka seisovat lautasten kanssa etsien paikkaa. Hän kertoo työskentelevänsä raksalla ihan vieressä, joten tämä on melkeinpä hänen ”työpaikkaruokala”. Sanon, että itsekin olen käynyt täällä jo monta päivää putkeen. Pian pöytään tulee vielä kaksi tyyppiä lisää ja siirtelemme lautasia niin että kaikki mahtuu. En tiedä onko miehet toisilleen aiemmin tuttuja, mutta alamme kaikki rupatella. Yksi heistä sanoi kuulleensa, että ravintolaan tulee mahdollisesti terassi, mutta lupia vasta haetaan. Toinen kertoo Väinö Kallion nimen tulleen Väinö Tannerista, jonka puisto ja patsas on rakennuksen edessä. 

13:00 Olen hiukan pettynyt päivän saldooni, sillä en ole onnistunut vielä jututtamaan kamalan montaa tyyppiä. Päätän ottaa iltapäiväkahvin termariin ja siirtyä lähipuistoon kaffelle. Otan koneen mukaan, jotta voin samalla tehdä hommia. Päivä on viime viikkoa viileämpi, joten puistossa ei minun lisäkseni kamalan montaa. 

13:30 Koiranulkoiluttaja kävelee ohitseni ja koira juoksee luokseni. Hän meinaa vetää koiran pois pahoitellen, mutta sanon että minua saa kyllä aina tulla moikkaamaan. Kyseessä on Belgian paimenkoira, ja kerron että meillä oli samanlainen kun olin pieni. Belgejä ei hirveästi näy Helsingissä ja tuntuu jotenkin hirmu haikealta. 

15:00 Lähden Aleksis Kiven kadulle, jossa minulla on kampaaja. Päätän kävellä sinne, jospa vaikka löytäisin jonkun jututettavan. Näen hesarilla tytön, jolla on upea tyyli ja juuri sellainen hattu mitä olen etsinyt. Joudun ottaa muutaman juoksuaskeleen, jotta saan hänet kiinni. Kehun hattua ja hän hämmentyy selkeästi tästä yllättävästä kohteliaisuudesta. Kysyn mistä hän on sen ostanut, ja antaa minulle nettikaupan nimen. Hän sanoo, että tulipa tästä hyvä mieli ja lähden itsekin iloisena eteenpäin. Saan taas ripauksen itsevarmuutta lisää. 

16:30 Istun kampaajan tuolissa ja vieressä on nuori mies hiustenleikkuussa samaan aikaan. Kampaajillamme on käynnissä musavisa, johon itsekin otan välillä reippaasti osaa. Viereisen penkin kampaaja kysyy mieheltä, millaisesta musiikista hän pitää. Hän kertoo olevansa hiukan rankemman rockin kuuntelija ja pitää muun muassa Children of Bodomista. Innostun ja huudahdan, että niin minäkin. Naureskelemme kaikki yhteen ääneen sitä, että se ei kyllä päälle päin näy.

18:15 Olo alkaa olla jo melko itsevarma, sillä olen omien laskujeni mukaan jututtanut jo yhdeksää minulle aiemmin tuntematonta ihmistä. Olen lähikaupassa, jossa bongaan naapurini. Tunnistan hänet instagramin perusteella, mutta emme ole koskaan tavanneet. Päivällä kerätyllä itsevarmuudella marssin suoraan hänen luokseen ja esittelen itseni. Hän vaikuttaa todella suloiselta ja iloitsen sitä, että törmäsimme. Fiilistelemme sisäpihaamme ja hän kertoo kesän reissusuunnitelmistaan. Jatkan salaattitarvikkeiden latomista koriini ja siirryn kassalle iloisena tästä illan luultavasti viimeisestä kohtaamisesta.

Vaikka päivä lähti kankeasti käyntiin, olen todella iloinen että tein tämän kokeilun. Niinhän se on, ettei mikään muutu ellei ole valmis sietämään hetken sitä epävarmuutta ja mahdollisesti hiukan tukalaakin oloa. Mitä lähemmäs iltaa edettiin, sitä vähemmän minua enää pelotti avata suutani.