Katsoin perjantaina kuumeen kourissa Netflixistä elokuvan When we first met. Se ei ollut mitenkään erityisen hyvä, mutta sai silti ajattelemaan moneksi päiväksi. Elokuvan päähenkilöllä oli nimittäin mahdollisuus matkata ajassa taaksepäin iltaan, jona hän tapasi tytön, jota ei sitten koskaan saanut. Hän yritti parhaansa mukaan vaikuttaa tuon illan kulkuun niin että saisi tytön, ja skenaario käytiin läpi muutamalla eri vaihtoehdolla niin, että hän heräsi aina 3 vuoden päästä ja selvisi miten sen yhden illan tapahtumat olivat vaikuttaneet kaikkeen. Joku tällaisissa elokuvissa on aina kiehtonut minua. Hiukan samaan kategoriaan menevät Family man ja Perhosvaikutus.

Alan aina pohtia, kuinka moni asia elämässäni on ollut pienistä sattumalta tuntuneista hetkistä kiinni. Ja kuinka jotkut asiat tuntuvat siltä, kuin niiden olisi ollut tarkoitus tapahtua, tavalla tai toisella. Joskus on saattanut kuvitella näyttelevänsä jossain elämänsä kohtauksessa pääosaa, mutta lopulta tajunnut, kuinka oikeastaan olikin vain sivuroolissa jonkun toisen suuressa tarinassa. On esimerkiksi särkenyt sydämensä, jotta joku toinen, paremmin sopiva ihminen on myöhemmin löytänyt tästä ihmisestä sielunkumppaninsa. Tai on esimerkiksi törmännyt johonkin tyyppiin jatkuvasti, ja sekin on käynyt vain siksi että toiminut itse linkkinä kahden ihmisen välillä. Kuten Steve Jobs sanoi, pisteet voidaan yleensä yhdistää vasta jälkikäteen.

Joidenkin asioiden uskon tulevan tiellemme aina uudestaan ja uudestaan, mikäli emme tartu niihin. Olen monesti esimerkiksi miettinyt, kuinka nykyinen poikaystäväni on ollut 16-vuotis synttäreilläni minun tietämättäni. Tämä on tullut ilmi vasta jälkikäteen, sillä juhlissa oli lopulta paljon porukkaa joita en tuntenut (anteeksi äiti kun saat tietää tästä nyt). Samoissa juhlissa tutustuin entiseen poikaystävääni ja aloimme seurustella heti tuon illan jälkeen. Periaatteessa olisimme siis voineet hyvin kohdata jo silloin. Uskon kuitenkin että edellisen suhteeni täytyi tapahtua, sillä se opetti paljon. Emmekä varmaan olisi olleet vielä tarpeeksi kypsiä toisillemme.

Tiemme ovat kohdanneet myös monta kertaa tuon jälkeenkin, mutta ikinä meitä ei ole esitelty toisillemme syystä tai toisesta. Lopulta koko kohtaamisemmekin oli niin paljon sattumia täynnä, että en voi kuin epäillä sen olleen ollut tarkoitus tapahtua. Joskus pienetkin teot saattavat vaikuttaa ratkaisevalla tavalla koko loppuelämään. En tiedä, kuinka mielekästä on välttämättä aina miettiä kaikkia erilaisia skenaarioita siitä, millaista oma elämä olisi jos olisi jossain vaiheessa valinnut toisin. Välillä ajatuksella on kuitenkin hauska leikitellä. Ja toisaalta samalla muistaa, että jokainen tästä eteenpäinkin tekemämme päätös voi vaikuttaa suuresti tulevaisuuteemme, eikä ikinä ole liian myöhäistä muuttaa suuntaa, mikäli tuntuu että on ajautunut elämään täysin erilaista elämää kuin oli kuvitellut.

Näillä mietteillä uuteen viikkoon. Ja jos mietitte, miten nämä kuvat liittyvät postaukseen, niin eipähän juuri mitenkään. Olen vaan edelleen liian potilaana kuvatakseni tähän mitään kovin kohtalokasta kuvasarjaa. Ihanaa viikon alkua!

Pictures: Sara Vanninen