Mental Health Monday tulee nyt poikkeuksellisesti tiistaina, sillä eilen pidin synttärivapaan blogista. Kerroin teille jonkin aikaa sitten, että löysimme asunnon. Se oli koko projetkin aikana ensimmäinen, jossa todella näimme tulevaisuutemme. Se tuntui kodilta. Se oli seitsemännen kerroksen valoisa kulmahuoneisto vanhasta taloyhtiöstä, ja remontoitu hyvin meidän näköiseksi.

Olin täysin vakuuttunut että saamme asunnon, vaikka kyseessä oli tarjouskauppakohde. Totesin että ellei meitä vastassa ole joku, joka on yhtä hullu, asunto on meidän. Ja olihan siellä. Tarjouskilpailu nosti asunnon hintaa melkein 100 000 euroa, ja tarjosimme vielä siinäkin vaiheessa kun tiedostimme ettei hinta ole enää millään tapaa järkevä. Ja silti kilpakumppanimme tarjosi vieläkin enemmän. Lopulta hinta karkasi niin ylös, että oli pakko jättäytyä kisasta. 

Koko urakan jälkeen teki mieli heittää hanskat tiskiin. Olin jo niin monta kertaa kuvitellut, että saamme asunnon ja nähnyt elämämme siellä. Tuntui että oli niin tunteella mukana, ettei minussa enää ole voimia lähteä samanlaiseen tunteiden vuoristorataan. Mikään asunto ei tuntunut enää miltään ja teki mieli unohtaa koko projekti hetkeksi. Ainoa asia, mikä sai eteenpäin, oli usko siitä että kaikella on tarkoituksensa. Se, että emme saaneet tätä asuntoa, jonka olimme valmiita ostamaan lähes hinnalla millä hyvänsä, on joku syy. Emme välttämättä näe sitä vielä moneen vuoteen, mutta joskus se on selvää. Se on ainoa ajatus, mikä saa minut täältä pettymyksestä takaisin ylös. 

Vanhempani ovat kertoneet, kuinka aikanaan olivat tarjonneet eräästä asunnosta niin, että myyjä oli hyväksynyt tarjouksen. Kuitenkin jonkin aikaa myöhemmin heidän tarjousta oli korotettu ja myyjä olikin päättänyt myydä sen toiselle ostajalle. Tämä oli aikaa ennen tarjouskauppoja sun muita, joten tällainen oli todella harvinaista. Pettymys oli ollut suuri, mutta se oli ohjannut meidät lopulta siihen taloon, jossa elimme koko lapsuuteni. Jälkikäteen oli helppo nähdä, minkä takia meidän oli tarkoitus muuttaa juuri siihen, sillä sosiaalinen piirimme siinä taloyhtiön ympärillä oli aivan mieletön. 

Vaikka emme välttämättä löytäisi yhtä hyvää asuntoa, voi tarkoitus siihen, ettemme asuntoa saaneet olla jossain muualla. Ehkäpä meidän on tarkoitus muuttaa vähän edullisempaan kotiin ja matkustella vielä hetki. Ehkä muutamme johonkin, jonka naapureista tulee todella tärkeitä ihmisiä elämässämme. Ehkä meidän oli kuitenkin tarkoitus ostaa remppakohde. Tai ehkä syynä on jotain ihan muuta, joka selviää vasta vuosien päästä. 

Huomaan kuitenkin pääseväni pahimmasta pettymyksestä yli todella äkkiä, kun pidän tämän mielessä. Vahvistusta ajattelutavalle saan vanhoja päiväkirjoja lukemalla. Olen kova kirjoittamaan silloin, kun on huono olla tai on kohdannut jonkun pettymyksen. Vuosien päästä saattaa olla vaikea edes muistaa, kuinka kovalta paikalta joku on tuntunut, ellei sitä olisi kirjoittanut ylös. Jälkikäteen on kuitenkin helppo nähdä syitä ja seurauksia jollekin asialle. Yleensä reaktiona on ”luojan kiitos en saanut tuota työpaikkaa/opiskelupaikkaa/poikaystävää tms. sillä siitä seurasi jotain niin paljon parempaa, etten olisi osannut edes toivoa itselleni sellaista”. 

Pictures: Sara Vanninen