Tartuin ensimmäisen kerran surffilautaan miltei yhdeksän vuotta sitten. Vesi ei ole koskaan ole minulle mitenkään kovin mieluisa elementti. Olen ollut huono uimaan ja uimahallit ovat jollain tapaa ahdistavia paikkoja. En pidä kylmyydestä, enkä sukellakaan kamalan hyvin ilman että pidän sormet valkoisina tiukasti nenästä kiinni. Olen myös aivan onneton lumilautailussa, enkä skeittilaudankaan päällä pysy paria metriä pidempään. Kaikki merkit olivat siis sitä vastaan, että koskaan innostuisin oikeasti surffauksesta. 

Kuitenkin jokin tässä kyseisessä Marokon reissussa synnytti kipinän surffaamista kohtaan. Ehkäpä kyseessä oli sopivan helppo ranta, jossa nappasin ensimmäisen aaltoni varmaan kolmannella yrityksellä ja sain fiiliksen siitä, ettei se olekaan niin vaikeaa. Sittemmin olen ”surffannut” muun muassa Jenkeissä, Meksikossa, Nicaraguassa, Balilla, Ecuadorissa ja Costa Ricassa. En tiedä voiko mitään yrityksistä oikeasti kutsua surffaamiseksi, sillä en ole juuri kokenut kehittyneeni millään tavalla näiden vuosien aikana. 

Ajoittain on tuntunut jo siltä, että homma alkaa olla hanskassa, mutta seuraavassa aallossa olenkin iskeytynyt täysillä merenpohjaan, saanut laudasta päähäni ja nenän täyteen suolavettä. Joku tässä lajissa silti edelleen kiehtoo, ja viime vuonna Saran ja Annikan suunnitellessa reissua surfficampille harmitti, sillä olimme itse suuntaamassa samaan aikaan Floridaan. Tänä vuonna Sara kuitenkin ehdotti uusintaa ja innostuin heti. Kun olen kuunnellut heidän juttujaan leiriltä, olen ollut kateudesta vihreänä.

Kyseessä on Asenne surfin järjestämä camp, joka kestää 2 viikkoa. Surffia tulee olemaan paljon, sillä joka päivä on 2 settiä oppaan kanssa. Ohjelmaan kuuluu myös videovalmennusta ja teoriaa kaksi kertaa viikossa. Jos näillä eväillä ei ala surffaus pikku hiljaa luonnistua, niin sitten ei millään. Veikkaan että kaksiviikkoisesta tulee varmasti rankka fyysisesti, sillä tulee taas käytettyä ihan eri lihaksia, mitä normaaleissa treeneissä. Odotan kuitenkin erittäin innolla, millaista kehitystä on mahdollista saada aikaan, kun on kerrankin kunnon valmennusta. 

Jatkan campin jälkeen Balilta vielä Austraaliaan, sillä järkeilin sen olevan paras ratkaisu tähän samaan syssyyn. Olen halunnut sinne iät ja ajat, ja nyt olen niin lyhyen lennon päästä, että olisi typerää tulla sinne joku muu kerta. Ystäväni asuu Melbournessa, joten pääsen vihdoin moikkaamaan häntä. Sitä ennen lennän Brisbaneen, josta ajattelin ottaa junan Gold Coastille ja käydä Byron Bayssä. 

Alle kaksi viikkoa on lähtöön ja jotenkin tässä asunnon metsästysprojektin ja syyskiireiden keskellä sitä ei ole ehtinyt kunnolla edes fiilistellä. Nyt matkakuume alkaa kuitenkin viimein nousta, enkä yhtäkkiä malttaisi odottaa enää hetkeäkään!