Naputtelin tässä eräänä sateisena iltapäivänä töitä kotootani käsin, kun Facebook ilmoitti viestistä. Yleensä pidän facebookin kiinni töitä tehdessä ja katson viestit vasta sitten, kun hommat ovat ohi. Nyt kuitenkin ensimmäinen lause herätti mielenkiintoni, sillä viestin lähetti ihana Vilma ja se alkoi klassisella ”tämä saattaa kuulostaa vähän hullulta…”. Työt keskeytyi samantien, sillä historia opettaa että yleensä tällaiset jutut ovat niitä jotka ovat intuition ajamia. 

Olemme nähneet Vilman kanssa vain muutaman kerran, vaikka toki olen hänen blogiaan lukenut jo kauan. Vilma kuitenkin ehdotti, jos lentäisin hänen luokseen Italiaan kesäkuussa, mikäli kalenterissa olisi vielä vapaata. Avasin samantien kalenterin ja kerroin, että juhannusviikolla on vielä hyvin aikaa. Klikkasin itseni momondon sivuille, ja huomasin että edellinen haku oli juuri Italiaan samaan kaupunkiin ja kaikenlisäksi samalle viikolle. Olin nimittäin jossain vaiheessa pohtinut viettäväni alternatiivisen juhannuksen jossain muualla. 

En kuitenkaan usko, että tämäkään oli varsinaisesti mikään sattuma. Lähinnä vain merkki siitä, että Italiaan on nyt lähdettävä. Noin kymmenen minuuttia myöhemmin minulla oli lentoliput sähköpostissa ja erittäin hyvä kutina tästä kaikesta. En muista milloin olisin viimeksi tehnyt jotain näin spontaania, mutta veikkaan että reissusta tulee varmasti ihan huippu!

Olen pyrkinyt tänä kesänä kuuntelemaan muutenkin intuitiotani herkemmin, ja tuntuu että pelkästään itseni sille herkistäminen on ajanut sen vahvistumiseen. On käynyt kaikkia ihan hulluja ”sattumia”, ja sen takia taas oma intuition tunnistaminen on parantunut. Spotifyn discover weekly lista on soittanut kerta toisensa jälkeen kappaleita, jotka puhuttelevat minua ja sanoittavat juuri niitä asioita joita päässäni olen pyöritellyt. Ihmiset, joita olen ajatellut pitkästä aikaa, ovat tupsahtaneet eteeni tai laittaneet viestiä samalla sekunnilla.

Vaikka en ole lainkaan uskonnollinen, tulee tällaisista kokemuksista sellainen olo, että on olemassa joitain suurempia voimia. Ja samalla jotenkin sellainen olo, että vähän kuin joku kuitenkin katselisi perään ja huolehtisi että kaikki menee juuri niinkuin pitääkin. Sitä vastaan voi sitten taistella, tai vaihtoehtoisesti antautua näille merkeille.