Tiedän, että sorrun usein hehkutukseen. Toisaalta pidän sitä myös yhtenä parhaista piirteistäni. Ilostun mitä pienimmistäkin asioista ihan järkyttävän paljon. Välillä se aiheuttaa hilpeyttä kanssaihmisisissä ja välillä se leviää muihinkin. Parasta on tietysti se, kun ympärillä on tyyppejä, jotka innostuu ihan samalla tavalla asioista. 

Niinkuin nyt ensin Nycissä ja sitten täällä. Pari viikkoa on mennyt sellaisessa elämänhumalassa, että oksat pois. 

Sen sijaan, että etsisi ympäristöstään kaikkia asioita jotka on huonosti, voi keskittää energiansa myös huomaamaan kaikki hyvät asiat. Aloitetaan vaikka siitä, että viikonloppu on käynnissä. Meille se tietysti tarkoittaa työn kannalta ihan tavallista päivää, mutta kun näitä maisemia katselee, en voi olla miettimättä että voisi asiat olla hullumminkin.