8 viikkoa kestänyt Warrior Challenge on nyt ohi. Oikeastaan se on ollut jo pari viikkoa, mutta vasta nyt ehdin summailemaan omia fiiliksiäni sen osalta. Viimeinen viikko meni valitettavasti kipeänä sängyn pohjalla, jonka takia en päässyt lopputestejä vetämään. Kävin inbody-mittauksessa joka kuulemma ei ollut kovin luotettava, sillä olin maannut juuri kipenä sohvalla viikon ja syönyt todella huonosti. En kuitenkaan tarvitse testejä siihen, että huomaan miten kunto on noussut kohisten. 

Omat tavoitteeni, jotka kirjoitin tännekin, olivat seuraavanlaiset: ”Tavoitteena on kahdeksan viikon jälkeen olla voimmakkaampi kuin koskaan aiemmin. Haluan taas pystyä vetämään leukoja ja punnertamaan ojentajapunnerruksia. Lähtötasoni on ihan ok, joten uskon että jo ihan muutaman viikon aikana alkaa tulla tuloksia jaksamisen suhteen. ”

Nuo tavoitteet täyttyivät. Pystyn vihdoin punnertamaan ojentajapunnerruksia polvet ilmassa, ilman että kyynerpäät naksuu ja vihloo. Pystyn myös vetämään leukoja pitkän tauon jälkeen. Yllättävää kyllä, nämä tavoitteet tuntuvat nyt toisarvoisilta siihen verrattuna, miten Warrior Challenge (ja ylitääpään koko TFW:n meininki) on vaikuttanut mentaalipuoleen. 

Paras tapa karistaa negatiivinen päänsisäinen puhe tai katkaista huonosti alkanut päivä on marssia TFW:n seinien sisälle ja imeä sitä energiaa itseensä. Joka tuntia ennen kuultavat motivaatiotarinat jäävät mieleen ja muistuvat juuri oikealla hetkellä mieleen. Tuntuu myös, että olen pystynyt jakamaan sitä energiaa eteenpäin ystäville, perheelleni ja teille kaikille. 

Vaikka kahdeksan viikon haaste on ohi, treenit jatkuu tästä eteenpäin samalla kaavalla.

Onko teillä muuten postaustoiveita treeneihin liittyen? 

Picture:Sara Vanninen, edit:me