Täällä on harjoiteltu hiukan uusia rutiineja. Treffattu kummipoika tietokoneen näytöltä, juotu videopalaverissa synttäriskumpat ystävän kunniaksi, tehty kotijumppaa, soiteltu enemmän puheluita ja kalenteroitu lounaspaussit työntekoon, etteivät ne unohtuisi.

Olen myös päättänyt lukea uutiset vain 2 kertaa päivässä, sillä tiedän, ettei turha murehtiminen auta tässä tilanteessa. Siinä olen onnistunut joinain päivinä paremmin kuin toisina. Joinain öinä olen pyörinyt tuskissani lakanoissa ja pohtinut maailmanloppua. Toisina olen nukkunut miltei 12 tuntia ja herännyt hymy huulilla uuteen päivään.

Työnteon osalta olemme palanneet vanhaan tuttuun malliin. Olemme viettäneet niin paljon aikaa kahdestaan, pienissä neliöissä, ettei tämä tilanne ole uusi. Asuimme Nycissä ollessamme 3 kuukautta yksiössä, jossa suihku oli keskellä asuntoa ja sen jälkeen vielä melkein puoli vuotta hotellihuoneissa, koko ajan työskennellen. Kriiseilimme silloin niistä asioista, jotka monet varmasti kohtaavat tällä hetkellä ensimmäistä kertaa suhteissaan.

Nyt tämä on tuntunut helpolta. Vaikka ennen tätä tilannetta kumpikin on työskennellyt toimistolla jo pidemmän aikaa, ei paluu näihin olosuhteisiin ole ollut vaikea. Esimerkiksi näistä syistä olen tuntenut tilanteeni järkyttävän etuoikeutetuksi ja ahdistunut siitä, kuinka eriarvoistavaa tämä on.

Vaikka omat työt tulevat vähenemään ja taloudellisesti otamme tässä takkiimme, ei meillä ole hätää. Meillä on toisemme seuranamme ja viihdymme hyvin näin. Koti on turvallinen paikka ja täällä on paljon mukavaa puuhaa. Voimme tehdä hommia etänä ja kummallakin on työrauha.Olen muistutellut itselleni, ettei murehtimiseni paranna kenenkään tilannetta, enkä voi vaikuttaa siihen, miten muut toimivat.

Silti takaraivossa on pieni epätoivo koko ajan läsnä. Kuinka kauan tämä voi kestää? Miten valtavia seurauksia tällä on ihan kaikkeen? Tunteet heittelevät ääripäästä toiseen, eikä niille oikein löydy edes sanoja. Mikä se hähmäinen painostava tunne rinnassa välillä on?

Kollegani linkkasi minulle loistavan artikkelin, missä puhuttiin muun muassa ennakoivasta surusta (anticipatory grief), joka on yleistä tällaisessa tilanteessa. Samanlaista surua koetaan usein esimerkiksi, kun joku läheinen saa jonkun vakavan diagnoosin. Primitiivisesti tunnemme, että jotain pahaa on tapahtumassa. Emme vielä näe tulevaa, mutta turvallisuuden tunteemme on viety pois. Tässä poikkeuksellisessa tilanteessa tunne on kollektiivinen.

Ennakoiva suru voi johtaa siihen, että pyörittelemme päässä niitä pahimpia mahdollisia skenaarioita. Tällöin suru voi eskaloitua jopa kipuna tuntuvaksi ahdistukseksi. Menemme mielessä tulevaan, ja maalaamme kauhukuvia sinne.

Tähän voi auttaa tietynlainen nykyhetkeen keskittyminen. Artikkeli neuvoo esimerkiksi huomioimaan 5 asiaa huoneesta. Tuossa on televisio, kirjahyllyssä tuo kirja, takapuolen alla on villamatto, kynttilä palaa edessä suurella liekillä ja sylissä on viltti.

Sen jälkeen keskitytään hengittämiseen. Ymmärrä, että tässä hetkessä mitään odottamiasi kamaluuksia ei ole tapahtunut. Tällä hetkellä olet kunnossa. Sinulla on ruokaa ja olet terve. Käytä aistejasi ja ajattele mitä ne tuntevat. Pöytä on kova. Viltti on pehmeää. Tunnen hengityksen tulevan nenään.

Tämä auttaa hillitsemään osaa siitä kivusta.

Nyt ei oikein voi tehdä muuta, kuin oman osansa. Eli pysyä kotona, pestä käsiä ja olla hamstraamatta. Ja pysyä mahdollisimman toiveikkaana kaiken tämän keskellä.

Millä tavoin te saatte pidettyä toivoa yllä? Oletteko löytäneet uuteen arkeen jotain toimivia rutiineita? <3

Ruokahuolto on sellainen asia, josta tulee harvoin keskusteltua ystävien kanssa, paitsi nyt erityisolosuhteissa. Epävarma tilanne on saanut monet muuttamaan kaupassakäyntitottumuksiaan. Olin kummissani, kun monet ystävät sanoivat varautuvansa parin päivän ruokavarantoihin nyt kun on tällainen epävarma tilanne.

Meillä on nimittäin aina ainakin sen kolmen päivän verran ruokaa kaapissa, sillä ikinä ei tiedä mitä tapahtuu. En muutenkaan ole koskaan tykännyt kaupassakäynnistä, joten mitä harvemmin siellä täytyy rampata, sen parempi. Pakkasesta löytyy tietyt jutut, jääkaapista omansa ja samoin kuivamuonakaapista.

Vaikka tykkään pitää aina muutaman päivän ruokavarantoa kotona, en halua ostaa mitään helposti pilaantuvaa ellen tiedä käyttäväni sitä heti. Sen sijaan on paljon herkkuja, joiden pilaantumista ei tarvitse pelätä.

Lagom -tuoteperhe sisältää monta tuotetta, jotka sopivat tällaisiksi ”kaapin vakiasukkaiksi” ja mikä itselleni on aina tärkeintä syödessä: ne ovat todella hyvän makuisia. Lagomilta löytyy superssmoothiet, käyttövalmiit kanafileet ja snäkkäri, eli kaura-siemennäkkäri. Kaikki näistä on meidän perheessä säännöllisesti käytössä.

Poikaystävän makuun on klassinen kaura-snäkkäri, joka on yhdistelmä siemennäkkileipää ja perinteistä näkkilepiää ja minä puolestani herkuttelen mysli-snäkkärillä, jonka maku on makeampi kuivattujen hedelmien ja rusinoiden takia.

Smoothiet ovat minulla sellainen arjen pelastaja. Nämä säilyvät hyvin lämpimässäkin, joten voi sujauttaa vaikka käsilaukkuun valmiiksi kun tietää että on pitkä päivä tulossa. Itse nappaan tällaisen usein jos menen töiden jälkeen salille, sillä en halua syödä kunnon ruokaa juuri ennen urheilusuoritusta. Tämä pieni välipala antaa kuitenkin juuri sopivasti energiaa siihen hetkeen. Lagom tarkoittaa kirjaimellisesti ”sopivasti”, ja sitä se monessa tilanteessa onkin.

Olin alkuun hiukan epäileväinen säilykekanoja kohtaan ja nyt jälkikäteen se tuntuu ihan hölmöltä. Olen nimittäin jo pidempään etsinyt tonnikalalle korvaajaa, joka olisi yhtä helppokäyttöinen ja pitkään säilyvä. Nyt kun olen syönyt Lagomin kanafileitä, harmittelen, miksi en ole löytänyt näitä jo kauan sitten!

Makuja on kolme: Kanafile vedessä, Kanafile aurinkokukkaöljyssä ja Kanafile tomaattikastikkeessa. Niitä voi käyttää sellaisenaan vaikkapa salaateissa tai oikeastaan missä tahansa ruoassa, lämpimän voileivän täytteenä tai syödä vaikka suoraan purkista. 

Minulle ruoanlaitossa kaksi tärkeintä asiaa ovat helppous ja hyvä maku. Sen takia ajattelinkin jakaa yhden lempireseptistäni, jota tulee tehtyä välillä montakin kertaa viikossa. Tätä voi myös hyvin varioida erilaiseksi lisäämällä yrttejä, kasviksia tai vaihtamalla spagetin johonkin erikoispastaan.

Lagom kanapasta (2 henkilölle)

1 rkl tomaattipyreetä

3-5 valkosipulin kynttä

1 sipuli

2 purkkia Lagomin kanafileitä tomaattikastikkeessa

2 isoa ruokalusikallista turkkilaista jogurttia

½ sitruunan mehu

ripaus suolaa

Täysjyväpastaa

Pieni kourallinen Parmesan-juustoa halutessaan

Laita pastavesi kiehumaan ja suolaa hyvin. Leikkaa valkosipulit ja sipulit pieniksi ja kuullota paistokasarissa. Lisää pannulle kanat ja riko paistolastalla (kana on niin mureaa että sen saa vaivatta revittyä). Lisää tomaattipyree ja turkkilainen jogurtti. Maista ja suolaa. Keitä pasta, valuta se ja nauti valmiin kastikkeen kanssa.