Takaisin lapsuuteen

DSC_4468.jpg

Kuluneen viikon aikana olen vähän leikkinyt lomalaista. Olen lähtenyt aamulla ulos, puuhaillut koko päivän jotain ja illalla vasta tullut kotiin. Olen nähnyt paljon ystäviä, kokeillut uusia ravintoloita, käynyt uimassa meressä pariinkin otteeseen, retkeillyt mustikkamaalla ja lapinlahden rannalla, pelaillut Aliasta seurasaaren laiturilla, kiertänyt hietsun kirppiksellä, kävellyt enemmän kuin moniin kuukausiin ja nauttinut vain tästä lämmöstä täysin rinnoin. Olen antanut tuuleen kuljettaa ja kuunnellut intuitiota. 

Parasta on ollut vähän sellainen lapsuuteen palaaminen. En ole treenannut sanan varsinaisessa merkityksessä oikeastaan koko kesänä, mutta sitäkin enemmän on tullut harrastettua huomaamattaan liikuntaa. Olemme nähneet lähes päivittäin ystäväämme läheisellä urheilukentällä ja välillä on harrastettu leikkimielistä pilkkuskabaa jalkapallon kanssa, välillä heitelty korista, välillä vedetty lihaskuntoa tai opeteltu käsilläseisontaa. Tänään olimme uimastadionilla ja pelasimme beach volleyta.

Muutamien tällaisten päivien jälkeen, kun on koko päivän ja illan viettänyt ulkona aina vähän juosten paikasta toiseen ja pelaillen pelejä, olen ollut illalla yhtä väsynyt kuin joskus lapsena, kun on koko päivän leikkinyt auringossa. Vaikka ikää on jo kohta 30, on tällainen ajanviete edelleen ihan parasta. Huomenna kivat aktiviteetit jatkuvat, kun lähdemme päiväpurjehdukselle kavereiden kanssa. Nyt pitää hetkeksi syventyä töihin, niin voi taas huomenna nauttia olosta lapsen lailla. 

DSC_4474.jpg

DSC_4476.jpg

DSC_4480.jpg

 

TallennaTallenna

Suhteet Oma elämä

Date Night

DSC_4497.jpg

Vietimme tosiaan eilen 7-vuotiaan suhteemme merkkipäivää poikaystäväni kanssa. Ainoa agenda päivälle oli viettää aikaa yhdessä. Hän oli yllättänyt minut Lontoon reissulla, joka on luvassa syyskuussa, joten emme laittaneet eiliselle mitään paineita. Merkkipäivää voisi juhlistaa sitten reissunkin päällä. Ehkäpä juuri tästä rentoudesta johtuen eilisestä muodostui yhdet parhaista treffeistä ikinä. 

Helsinki näyttäytyi eilen jotenkin kauniimpana kuin pitkään aikaan. Kävelimme skattalta punavuoreen ja taas takaisin kauppatorille, kävimme Trillby & Chadwickissä drinksuilla ja Savoyn terassilla ihailemassa laskevaa aurinkoa. Mietin, kuinka hienoja paikkoja tämä kotikaupunkini tarjoaa. Ihmiset tuntuivat olevan hyvällä tuulella ja kaupungissa oli sellaista hyvää pöhinää. Ei tuntunut yhtään maanantailta. 

Hipsimme pikkutunneilla kotiin ja tuntui kun olisi ollut ensimmäisillä treffeillä. Ja varsin hyvillä sellaisilla. 

I love Helsinki <3 The city is filled with great restaurants and good energy. We celebrated our 7-year anniversary with my boyfriend yesterday and had a perfect date night. 

DSC_4526-2.jpg

DSC_4504.jpg

DSC_4495.jpg

DSC_4534-2.jpg

DSC_4500.jpg

Dress- Zara (old), Shoes – Steve Madden, Bag – Kooples, Jewellery – Thomas Sabo

Photos: Tomi Taskula

Suhteet Oma elämä Rakkaus