Mental Health Monday: Olet arvokas

mentalhealthmonday2.jpg

Välillä tuntuu, että elämme yhteiskunnassa jossa kaikki hyvä koetaan sellaiseksi joka on saavutettu jotenkin epärehellisin keinoin. Rikkaat ihmiset ovat aina rosvoja, onnelliset epäaitoja ja positiiviset tyhmiä. Ehkä senkään takia ei uskalleta itse ajatella elävänsä yltäkylläisyydessä. Sen ajatellaan olevan jollain tapaa syntiä. 

Suljetaan itsemme pois siitä porukasta, jolle kaikki hyvä tuntuu virtaavan ja ajatellaan ettei se koske meitä. Saatamme viettää vuosikausia suhteessa, jossa meitä kohdellaan huonosti, vain siksi että emme tajua ansaitsevamme parempaa. Kuitenkin kaikki ansaitsevat hyvää, myös sinä! Mutta ennen kuin sen itse tajuaa, eikä niitä hyviä asioita usko itselleen edes ajatuksen tasolla, ei niitä saa myöskään todellisuudessa. 

Tyydymme juuri sellaiseen elämään, jonka ajattelemme ansaitsevamme. Olen puhunut paljon itsetunnosta ja siitä, kuinka tärkeää on oppia rakastamaan itseään. Uskon nimittäin että sen myötä saamme elämäämme paljon muutakin ihanaa. Kun arvostamme itseämme, emme tyydy huonoon palkkatasoon tai työpaikkaan jossa emme saa ääntämme kuuluviin, parisuhteeseen jossa emme saa ansaitsemaamme arvostusta tai ihmissuhteisiin jotka ottavat, antamatta mitään. 

Silloin on myös helppo luopua kateudesta. Emme enää ajattele että hyvät asiat tapahtuvat pienelle piirille, johon meillä ei ole pääsyä. Ajattelemme, että kuka vain pystyy saavuttamaan ihania asioita ja alamme näkemään muiden saavutukset ja onnistumiset uskonvahvistuksina siitä, että hyviä asioita tapahtuu jatkuvasti ja niitä voi yhtä lailla tapahtua myös meille. 

Vaikka kuinka ällöttävän kliseiseltä tämä kuulostaakin, niin SINÄ olet arvokas. Juuri tuollaisena kuin olet. Ja SINÄ ansaitset kaiken hyvän, minkä vain haluat saavuttaa. 

mentalhealthmonday.jpg

 

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Terveys

Festival Style

DSC_3496.jpg

Kaupunkifestarit on siitä ihania, että ei tarvitse miettiä mudassa rämpimistä. Pukeutuminen sallii siis vähän erilaisia ratkaisuja. Koska Visio on festarina muutenkin vähän erilainen kuin muut, halusin pukea jotain normaaleista festarityyleistäni poikkeavaa. Asu olikin ihan nappivalinta, sillä tennareissa ja minishortseissa jaksoi hyppiä ja pomppia vielä pikkutunneilla. Tukkakin oli lettien ansiosta vielä ihan ojennuksessa kaiken tanssimisen jäljiltä. 

Aloinkin jo harkitsemaan, pitäisikö maiharit ja bootsit jättää ensi viikonloppunakin kotiin ja lähteä ruissiin tennareissa. 

Eilisen tyylistä ei valitettavasti ole lainkaan kuvia, sillä kamera unohtui laukkuun heti kun ensimmäinen sadekuuro koitti. Mutta olipa muuten hieno sää, kun välillä satoi ihan kaatamalla ja silti ei ollut lainkaan kylmä. 

Tänään olisi kamala hinku päästä katsomaan yksi keikka Tuska-festareilla, mutta en raaski ostaa sen takia lippua. Ehkäpä pitää mennä johonkin ulkopuolelle fiilistelemään. 

Ihanaa sunnuntaita!

Friday’s festival outfit was perfect for jumping and dancing! When you dance 7 hours, I think it counts as a workout.

DSC_3508.jpg

DSC_3500.jpg

DSC_3527.jpg

DSC_3490.jpg

Shirt and shorts – H&M, Shoes – Superga, Sunglasses – Mango

Pictures: Tomi Taskula

TallennaTallenna

Muoti Päivän tyyli