Back in NYC <3

DSC_6011.jpg

Terveiset keväisestä New Yorkista! Olin suunnitellut (taas kerran) tekeväni tehokkaasti töitä matkalla tänne, mutta kuinkas kävikään? Nukuin koko kuuden tunnin lennon, ja sama homma jatkui vielä vaihtolentoa odotellessa kentällä. Turha se on itseään huijata enää, että matkustaessa osaisi olla tehokas. No, jos ajattelee positiivisesti niin sainpahan ainakin melkein kunnon yöunet vaikka matkustaminen oli aika hurja ja nyt ei väsytä yhtään niin paljon kuin kuvittelin. 

Kun lentokentältä ottamamme taksi alkoi lähestyä Manhattania, alkoi mahanpohjaan tulla outo tunne. Williamsburgin bridgellä oli jo ihan käsittämättömän iso pala kurkussa ja Lower East Siden kohdalla pääsi sitten itku 😀 Laitoin osan väsymyksen ja nälän piikkiin, mutta jotenkin oli vain niin ihana olla taas täällä, että se purkaantui sitten noin. Naureskelin poikaystävälle, etten osaa edes sanoiksi laittaa, kuinka hyvä nyt on olla. 

 Yövymme ystävämme Sadun luona Sohossa, ja on ihana olla niin lähellä vanhoja ”kotikontuja”. Itkuhan siinä meinasi uudestaan päästä, kun näimme ensimmäistä kertaa joulukuun jälkeen. Nyt on kaikki niin hyvin, että yritän osata nauttia näistä tulevista päivistä täysillä jokaisella hetkellä. Aion ottaa myös paaaljon kuvia, joten päivitystahti pysyy varmasti samana. Tämän päivän kuvasaldo rajoittuu näihin muutamaan lounasräpsyyn, sillä haluan nyt loppuillan keskittyä vaan toistemme seuraan. Kävimme jo ostamassa paljon ruokaa ja jäätelöä ja avasimme sohvan isoksi pediksi. <3   

  Greetings from New York! I had planned to get some work done during my flights (again), but guess what happened? I slept the whole 6-hour flight AND the waiting time on our transfer airport. Oh well, at least I got some sleep and the trip wasn’t all that bad than I had thought. We’re staying at our friends house in Soho, and I love to be so close by our old home street. I almost cried when we saw each other for the first time after December. Now I’m so happy, that I really try to enjoy these days with all of my heart. I’m planning to take a lot of photos as well! 

 

DSC_6012.jpg

dsc_6007.jpg

dsc_6006.jpg

DSC_6014.jpg

 

Suhteet Rakkaus Matkat

Kasvista kasviksilla

DSC_4353.jpg

Kasvisruokailun helppous on se, että melkein mitä vaan voi yhdistää keskenään, ja kun vain maustaa hyvin, on ruoka herkullista. Usein tulee tartuttua niihin samoihin aineksiin, mutta pyrin silti keksimään aina uusia yhdistelmiä. Tällä kertaa lautaselle päätyi:

  • punajuuria
  • minimaisseja
  • parsaa
  • sokeriherneitä
  • kesäkurpitsaa
  • vihreitä linssejä & tomaattimurskaa & valkosipulia
  • korianteria

Paistoin kaikki ainekset pannulle ja lorautin sekaan teriyaki-kastiketta & hunajaa. Paistettu punajuuri on sellaista, jota voisin syödä vaikka jokaisella aterialla. Sen valmistuksessa on vaan turhan suuri vaiva, kun pitää ensin keittää. Nyt kasvisruokia kokkaillessa on muutenkin mennyt paljon kauemmin aikaa kuin normaalisti ruoanvalmistuksessa. Täytyy ottaa Suomeen palatessa missioksi kehitellä jotain vähän nopeampia tapoja valmistaa kasvisruokaa. Esimerkiksi leikata valmiiksi kasviksia jääkaappiin johonkin rasioihin, joista voi sitten heittää niitä suoraan pannulle. 

 

I made this vegan dinner the other day that contained beets, asparagus, zucchini, lenses & crushed tomatoes & garlic, sugar snap peas, cilantro and mini corn. I LOVE beetroots and I could eat them every day. The only problem is that they take so much time to make, because you have to boil them first. I think over all this vegetarian food has been taking more time. My next mission is to learn how to be able to it faster. Maybe one solution would be some kind of food prep where I would cut the veggies in the refrigerator.

DSC_4354.jpg

 

Hyvinvointi Ruoka ja juoma Liikunta Terveys