Eilen kerroin kantaravintolamme tarjoilijasta Danista, joka on ilahduttanut päiviämme täällä. Toissapäivänä olimme taas syömässä hänen paikassaan, kun hän ehdotti että menisimme aamulla auringonnousun aikaan surffaamaan. Hänellä on pari erikokoista lautaa, joita hän mielellään lainaa. Olin todella innoissani, sillä olimme surffanneet vasta kerran täällä ollessamme. 

Lautojen vuokraus ei ole erikoisen kallista (10€/24h) , mutta tällä tavalla budjettimatkalaisena sitä ei viitsi joka päivä ottaa. Saavuimme aamulla melko autiolle rannalle, jossa Dani asuu, nappasimme laudat mukaan ja lähdimme aaltoihin. Dani oli itse ensin ilman lautaa ja tuli antamaan meille loistavia vinkkejä.

Olen surffannut ensimmäisen kerran kahdeksan vuotta sitten, mutta en ole koskaan ottanut minkäänlaisia tunteja. Sen takia oli mukava kuulla kokeneelta surffaajalta, mikä esimerkiksi omassa asennossa mättää tai minkä takia välillä ei saakaan jotain aaaltoa. 

Kun istuimme raukeina rannalla silmät merivedestä punaisina, mutta sydän pakahtumaisillaan tavasta jolla aamu alkoi, mietimme kuinka hienoa olisi aloittaa jokainen päivä näin. 

Surffauksen jälkeen hän esitteli meille talonsa, antoi käydä suihkussa ja totesi, että saamme milloin tahansa lainata lautoja. Hän näytti mistä voimme laudat hakea, ja kertoi että mikä tahansa aika sopii. 

Olin jotenkin niin häkeltynyt tästä vieraanvaraisuudesta, etten tiennyt miten päin olla. Dani on sellainen ihminen, jonka pelkkä läsnäolo saa itsenkin haluamaan olla vähän parempi tyyppi. Hänestä huokuu niin hyvä energiaa, että sitä on vaikea sanoin kuvata. 

Usein matkustaessa tapaa ihmisiin, joilla on vähän, mutta jotka ovat silti valmiita jakamaan siitä ehdoitta myös muille. Se saa myös pohtimaan omaa suhdetta antamiseen ja sitä, kuinka paljosta itsekin on valmis luopumaan. 

Ensinnäkin KIITOS kaikille kommentoijille edelliseen postaukseen. Sain niistä hurjasti inspiraatiota, aivan kuten olin arvellutkin. Ja tiedättekös, heti kun sen inspiraation etsimisen lopettaa, toisin sanoen unohtaa että mitään ongelmaa olikaan, löytää sen jostain. Sama homma toistuu myös muidenkin pulmallisten tilanteiden kohdalla usein. Luovuta vastauksen etsimisen kanssa, niin se tupsahtaa eteesi jotain muuta kautta.

Koska tunnuitte näyttävän vihreää valoa reissupostauksille ylipäätään, aloin miettiä arkeamme täällä ja sitä kuinka lähes jokaiseen päivään kuuluu ruokailu Chicken Joe’s nimisessä paikassa, joka on lempiravintolamme Santa Teresassa.

Sovimme siihen tapaamisen ensimmäisenä päivänämme täällä asuntomme omistajan kanssa, sillä täällä ei kaduilla ole lainkaan osoitteita. Saavuimme ravintolalle hikisinä ja kaikkien kantamusten kanssa, ja ihana tarjoilija tuli tarjoamaan meille istumapaikkoja. Suomalaiseen tapaan kiitimme, mutta sanoimme että odotamme vain jotakuta, emmekä olisi tulossa syömään.

”No problem, just siiiit!” Sanoi tarjoilija maailman levein hymy naamallaan. Pidin hänestä heti tästä hetkestä lähtien ja päätimmekin mennä heti samana iltana ravintolaan syömään. Ruoka on konstailematonta ja aina yhtä herkullista. Salaateissa on tuoreita yrttejä, jotka kasvavat ruukuissa viereisessä puutarhassa ja juomana saa herkullista mandariinimehua.

Kuitenkin ravintolan paras puoli on Dani, tuo ensimmäisen päivän tarjoilija. Hän on aina niin aurinkoinen, että tulen itsekin joka kerta hiukan paremmalle tuulelle. Hän on kotoisin Cuscosta, Perusta, ja on kertonut jo ihan huikeita vinkkejä meidän tulevalle reissullemme. Maa on kuulemma turvallinen, edullinen ja täynnä huikeita ruokaelämyksiä.

Danin silmät oikein loistavat, kun hän kertoo kotimaastaan. Emme olleet vielä liian tarkkaan suunnitellut reittiämme Perussa, mutta nyt kiinnostaa hurjan paljon Cusco, sen ympäristö ja Andien alkuperäiskulttuurit. Myös Titicaca-järvi ja Amazon on listalla ehdottomasti. Dani suositteli myös Iquitos-kaupunkia, jonka kautta pääsee matkustamaan viidakkoon, jossa voi tutustua ja osallistua alkuperäisasukkaiden arkeen, jotka ovat eläneet viidakossa satoja vuosia.

Dani on ottanut myös tehtäväkseen opettaa meille espanjaa. Vaikka hänen englannin kielitaito on moitteeton, suostuu hän puhumaan meille vain espanjaa. Sekin on ihan mahtavaa, ja päivittäin hän jaksaa olla innostuneena uusista oppimistamme sanoista. Tällaiset kohtaamiset ovat ihan parhaita matkustelussa. Saan hymyn kasvoilleni vain ajattelemalla Danin iloista naamaa, kun hän näkee meidät ja huutaa vekkulilla äänellään ”HOLA CHICOOS!”.