ONNELLINEN & ONNEKAS

Eilen sanoin, että on ihanaa kun ei stressaa vuoden vaihtumisesta ja siitä, mitä silloin puuhaa. Harvoin ne tilanteet nimittäin ovat sen kummempia, ja niihin liittyy usein suuria odotuksia ja pettymyksiä. Emme olleet ottaneet selvää mistään paikoista etukäteen tai varailleet pöytiä ravintolosta. Satuimme kuitenkin pääsemään pieneen ja ihan mielettömän hyvään ravintolaan syömään nelistään. Ulkona vähän ripotteli ja päätimme etsiä vain jonkun rennon baarin, missä pääsisi istuskelemaan ja juttelemaan.

Päädyimme todella kivaan rantabaariin, joka oli ihan hiekkarannalla. Reggae-bändi oli juuri aloittelemassa keikkaansa ja pääsimme nauttimaan live-musiikista juuri ennen vuoden vaihdetta. Kellon lyödessä 12 sade oli lakannut ja seisomme hyvässä seurassa rantaviivalla, katsoen ilotulituksia jotka värjäsivät taivaan aina eri väriseksi. Lämpimät aallot liplattelivat varpaiden alla, palmut heiluivat tuulessa ja musiikki soi vieressä. Tuntui ensimmäistä kertaa siltä, miltä olen aina kuvitellut vuodenvaihteen kuuluvan tuntua. 

Aloin yöllä vielä pohtia sitä, onkohan tässäkin nyt vain reseptinä sama juttu kuin kaikessa muussakin elämässä. Kun olet tyytyväinen siihen mitä on, kaipaamatta kuhunkaan tilanteeseen mitään sen enempää, universumi antaa vielä enemmän kuin osasit toivoakaan. Toki unelmia ja tavoitteita pitää olla, mutta ne eivät saa estää nauttimasta tästä hetkestä. Kun on tyytyväinen vallitseviin tilanteihin, eikä ajattele tulevansa sen onnellisemmaksi toiveiden täytyttyä, on paremmat mahdollisuudet olla onnekas. 

Ainoa lupaukseni tulevalle vuodelle on keskittyä enemmän olemaan läsnä kaikissa mahdollisissa tilanteissa ja hyväksyä ne juuri sellaisina mitä ovat. Haluan pyrkiä löytämään entistä paremmin mielenrauhan ja onnen sisältäni niin, etteivät ne ole kiinni vallitsevista olosuhteista tai muista ihmisistä. Haluan oppia arvostamaan kaikkia ihmisiä, hetkiä ja paikkoja niinä itseinään, yritttämättä muuttaa niitä mihinkään omaan muottiini.

Näillä mietteillä uuteen vuoteen! Teittekö te jotain lupauksia?

Muoti Ostokset Päivän tyyli Trendit

2016!

Uuden vuoden aattoaamu alkoi rauhallisissa merkeissä. Heräsin aikaisin aamulla ja istuskelin aamupäivän hostellin terassilla töitä tehden. Yöllä oli satanut kaataamalla, joten ilma oli täynnä happea. Taitaa täällä muutenkin olla aina ilma kosteaa, mutta sateen jälkeen oli erityisen helppo hengittää. Terassin vieressä on pieni puutarha, joka vilisee kaikenlaisia pieniä ja suurempia liskoja. Aamuani sulostutti myös kaunis kolibri, joka tuntui olevan kovin ihastunut violetteihin kukkiin.

Täällä on paljon koiria, mitkä eivät tunnu olevan varsinaisesti katukoiria, vaan vähän niinkuin kaikkien koiria. Ne nimittäin voivat todella hyvin ja useimmilla on pannat kaulassa, vaikka juoksevatkin vapaana ympäri kylää. Iltapäivällä lähdimme tuttavapariskunnan kanssa vähän pidemmälle yhdelle rannalle hengailemaan. Olemme kuitenkin pystelleet suurimmaksi osaksi varjossa, jotta iho ehtisi vähän tottua tähän aurinkoon.

Menemme ehkä illalla katsomaan auringonlaskua kavereiden hotellin katolle tai rantsuun. Jotenkin ihanaa, kun ei tarvitse stressata uudenvuoden suunnitelmista. Suomessa asetan aina kamalia odotuksia illalle, vaikka se harvoin on mikään kovin erityinen. Nyt ei tarvitse mitään erityistä, on jotenkin lupa olla tekemättä mitään kummempaa. Millaisissa merkeissä teillä vaihtui vuosi?

Muoti Ostokset Päivän tyyli Trendit