Viime viikolla minusta kuoriutui kaikki huonoimmat mahdolliset puoleni esiin. Kärsin todella pahasta PMS:stä ja kiukuttelin kuin mikäkin uhmaikäinen. Poikaystävä jaksoi olla tsemppaava ja yritti piristää vaikka millä eri tavoin, ja minä vaan ryvin itsesäälissä. Kaikki ärsytti, enkä tiennyt miksi. Ja tietysti koska olin huonolla tuulella, kaikenlainen epäonni tuntui seuraavan minua. Teloin käteni verille ja tiputin meikkilaatikon vessan lattialle niin että se meni rikki, tiputin kalliin meikinpohjustussuihkeen vessanpönttöön ja iskin jalkani pesukoneeseen. Urhiuduin ja olin marttyyri. Ja heti kun PMS:täni selvisin, sain jonkinlaisen ruokamyrkytyksen, joka vei voimat loppuviikolta täysin.

Lauantaina olo alkoi helpottaa ja tunsin itseni taas eri ihmiseksi. Sunnuntaina olin jo hilpeällä tuulella. Tunsin huonoa oomatuntoa siitä, että olin ollut niin samperin huonolla tuulella koko viikon. Jälkikäteen käyttäytymiseni tuntui niin hölmöltä ja dramaattiselta, vaikkei sivulliset joutuneetkaan tällä kertaa kärsimään kiukuttelustani. Kaikki oli hyvin, eikä minulla ollut mitään syytä vaipua sellaiseen itsesääliin ja alakuloon.

Sitten silmiini osui tällainen lainaus:”Saying someone can’t be sad because someone else may have it worse is like saying someone can’t be happy because someone else may have it better.” Ja se kolahti ja kovaa. Kaikki tunteet on sallittuja. Ja silloin kun niitä vastaan yrittää taistella toistelemalla päänsä sisällä esimerkiksi mantraa siitä, kuinka ei ole oikeutettu ikäviin tunteisiin, sillä jollain toisella on asiat paljon paskemmin, tulee vain viivästyttäneeksi niiden poistumista systeemistään. 

Sunnuntaina kun poikaystävä kyseli, että mikäs minut nyt on saanut niin hilpeälle tuulelle, en osannut vastata siihenkään. Hyvälle fiilikselle kuitenkaan harvemmin yrittää etsiä mitään erityistä syytä. Ehkä tunnelmaa nostatti se, että olo oli vihdoin parempi ja osasin taas nauttia täysin rinnoin niistä elämän pienistä iloista: halvasta vesimelonista, lämmittävästä ilta-auringosta, vastaantulevasta koiranpennusta ja kotona odottavasta leffaillasta.

Joskus ne kuopat ovat todellisempia ja syvempiä ja niistä kestää pitkään kammeta ylös. Toisinaan ne ovat vain tällaisia parin päivän tummempia hetkiä. Ja se on ihan ok. Aina jossain vaiheessa kuitenkin taas tulee se päivä, kun taas hymyilyttää ihan ilman syytä. Ja silloin siitä osaa nauttia taas niin paljon paremmin.

Kuvat: Tomi Taskula

Olin viikonloppuna Saimaa Gastronomyn PR-reissulla Itä-Suomessa, ja tämä kyllä sai taas Järvi-Suomi fanitukseni ihan uusiin sfääreihin. Olimme kaksi vuotta sitten roadtripillä Itä-Suomessa, ja sitä ennen en ollut juuri sielläpäin matkustellut, lukuunottamatta jokavuotista tanssileiriä Tanhuvaaarassa. Rakastuin niihin maisemiin silloin ihan täysin, joten oli aivan ihanaa päästä uudelleen samoille seuduille. Tällä kertaa kävimme Tertin kartanossa Mikkelissä, Tea House of Wehmaisissa Juvalla, Sahanlahti Resortissa Puumalassa ja Hotelli Punkaharjulla.

Tertin kartanossa oli ihana vanhan ajan tunnelmaa ja historian havinaa. Kartano on 1500-luvulta, joten siinä on ihan oma fiiliksensä. Mielikuvitus alkaa heti laukkaamaan ja alkaa miettiä, millaisia erilaisia tarinoita talo pitääkään sisällään.

Englantilainen teehuone oli myös hurmaava paikka. Tee sommelier Anna Grotenfelt-Paunonen piti meille tea tastingin, jollaisessa en ollut koskaan aiemmin ollut. En olisi koskaan uskonut, miten hyvin erilaiset teet sopivat ruokajuomiksi. Lemppariksi nousi viskiä muistuttava savutee chorizon makuparina. Heillä on myös todella kiva myymälä, josta saa ostettua tietysti teetä ja muista herkkuja, mutta myös kauniita sisustustavaroita ja lastentarvikkeita.

Teehuoneelta matkasimme Sahanlahteen Puumalaan, ja pysähdyimme matkalla pienelle rannalle nimeltä Pistohiekka. Tuli niin kesäinen fiilis tässä pehmeällä hiekalla, että olisi tehnyt mieli ottaa kengät pois jalasta ja haudata varpaat hiekkaan. 

Yövyimme Sahanlahti Resortissa, joka oli järkyttävän kaunis paikka, ja siellä oli sellainen maaginen tunnelma jossa todella rauhottui. Heillä oli rantasauna, josta pääsi suoraan portaita järveen. Aamulla kävimme melontaretkellä, ja kuulimme että heillä on olemassa myös aamuvirkkujen melontaa. Se starttaa seitsemältä aamulla, jonka jälkeen käydään saunassa ja uimassa ja lopuksi mennään aamiaiselle. Kuulosti aika täydelliseltä tavalta aloittaa aamu!

Viimeisenä stoppina oli Hotelli Punkaharju, jossa kävimme viimeksikin. Saimi vei meidät pienelle metsäretkelle, jonka jälkeen nautimme ihan mielettömän menun hotellin ravintolassa. Muistan, että se oli viimeksikin todella herkullinen, eikä tämäkään kerta tosiaan pettänyt. Parasta oli tuo kuvassa näkyvä punajuuritartar, jossa oli salmiakkia!