Kuulin New Yorkissa kun kaksi naista puhuivat urastaan. Toinen kertoi saavansa mielummin huudot pomoltaan, kuin ylennyksen. Hänen mielestään huudetuksi tuleminen nimittäin kehittää häntä enemmän kuin ylennys. Hymyilin mielessäni, koska ajattelin että tuo oli typerintä mitä olen koskaan kuullut. 

Ajatusta jonkin verran pohdittuani uskon saaneeni kuitenki vihdoin kiinni siitä, mitä kyseinen nainen ajatteli. En edelleenkään halua haukkuja pomoltani, mutta tämä ajatus voi silti auttaa kritiikkiä saadessamme.

Mitä jos suhtautuisimme kaikkeen kritiikkiin noinkin vastaanottavaisesti? Ajattelisimme sitä hienona tilaisuutena kehittää itseämme, emmekä kokisi egoamme loukatuksi. Harmittavan usein kritiikistä ei ole mitään hyötyä, mikäli emme pysty käsittelemään sitä neutraalisti. 

Seuraavan kerran kun joku tekee sinulle jonkun parannushedotuksen, ole kiitollinen siitä. Vaikka et olisikaan samaa mieltä hänen kanssaan, tulet kuitenkin ajatelleeksi asiaa myös toiselta kannalta. Joskus hetken jotain juttua makusteltuaan voit todeta toisen olleen ihan oikeassa. Kritiikki ei tarkoita sitä, että olet tehnyt jotain huonosti, vaan on kultaakin arvokkaampi vinkki siihen, miten tehdä sama asia hiukan paremmin seuraavalla kerralla. 

Minusta asioita on aina helpompi pohtia käytännön esimerkein. Kuvitellaan tilanne, jossa olet kehityskeskustelussa pomosi kanssa ja hän kertoo sinun tehneen hienoa tulosta pitkin vuotta. Ainoana heikkoutena hän mainitsee sen, että et tunnu ottavan mielellään vastuuta. Pahimmassa tapauksessa tällaisen kehityskeskustelun jälkeen soitat ystävällesi itku kurkussa ja kerrot kuinka olet pomosi silmissä vastuuta pakoileva nynny. Klassinen esimerkki siitä, kuinka oma egosi vie viestiltä merkityksen ja koet epäonnistuneesi jollain tapaa.

Parhaassa tapauksessa kuuntelet mielipiteen, pohdit sitä ja toteat että olipa hyvä vinkki urakehitystä ajatellen. Seuraavana päivänä oletkin jo innoissaan miettimässä, mitä vastuualueita voisit ottaa itsellesi ja koet kiitollisuutta pomoasi kohtaan. Tällaisesta huomiosta on varmasti hyötyä myös tulevaisuuden työpaikoissa. Miten et ollutkaan ennen ajatellut asiaa. 

Kirjoitin matkalla ollessani onnellisuuteni muodostuvan todella pienistä asioista: rantahiekasta, pitkään nukkumisesta ja niin edelleen. Isoja asioitahan nuo ovat, joku kommentoija totesi. Ehkä niin, ne ovat kuitenkin meidän monien saatavillamme nyt kun kesälomakausikin on alkanut. Ei niistä nauttiakseen tarvitse matkata maailman ääriin.

Ehkä pienillä asioilla tarkoitinkin aineettomia asioita. Tai ainakin niitä, mitä ei kaupasta voi ostaa. Sellaisesta mitkä ei paina selkärepussa tai pölyty nurkissa. Nycissä tallustelin menemään ilman laukkua. Oli kummallisen kevyt olo. En huomannut tarvitsevani päivän aikana mitään mitä minulla ei ollut mukana. Se sai minut pohtimaan, kuinka paljon turhaa tavaraa raahaan päivästä toiseen mukanani. 

Tämä sama lainalaisuus pätee kaikkeen muuhunkin. Me kannamme mukanamme välillä henkisiä taakkoja, vaikka niistä ei ole meille mitään hyötyä. Harmittelemme pitkään jo tapahtunutta asiaa tai stressaamme tulevasta, mikä ei välttämättä edes tapahdu. Alkumatkan reissasin yhden parhaan ystäväni kanssa ja meillä on onneksemme kummallakin yhtä kepeä suhtautuminen vastoinkäymisiin. 

Päätimme,että emme vaivu epätoivoon vaikka ikäviä yllätyksiä tulisikin eteen. Kun saimme tietää, että meillä ei ole nukkumapaikkaa yöksi, nauroimme 5 minuttia hysteerisesti, sen jälkeen päätimme lähteä baariin ja illasta tuli yksi reissun hauskimpia. Kaiken kukkuraksi pääsimmekin hotelliin nukkumaan, kun tutustuimme tyyppeihin joilla oli ylimääräinen sänky huoneessaan. 

Vaikka asiat eivät olisikaan järjestyneet noin hyvin, ei murehtiminen ja autoon nököttäminen olisi yhtään auttanut asiaa. Samaa mietin Nycissä kun aurinkolasini varastettiin. Tuittuilin yhden korttelinvälin, jotta sain sen harmituksen ulos. Tunteiden pitää antaa tulla ihan raakoina, eikä rankkaa v*tutusta voi hymyillä piiloon. Kuitenkin sen jälkeen kun olin saanut pahan mielen pois systeemistä, totesin että ”se on ohi nyt ja voidaan pitää taas hauskaa”. 

Jos kismittää niin paljon, ettei vain pysty kääntämään mieltä positiiviseksi, yleensä auttaa kun juttelee asiasta jonkun kanssa ja miettii mikä siinä tilanteessa ärsyttää. Joskus tilanteeseen on yllättävän helppoja ratkaisuja, joita ei vain osaa ärsytyksissään ajatella. Tai sitten vain hengittää syvään, kävelee lähimpään rantaan, laittaa varpaat hiekkaan, hengittelee meri-ilmaa ja miettii onko ne asiat sittenkään niin hullusti?