Parisuhteista ja rakkaudesta
Muistan haaveilleeni poikaystävästä ensimmäisiä kertoja jo ala-asteella. Pojissa oli jotain maagista ja kiehtovaa. Pyysin mielenkiintoisia tyyppejä reippaasti ulos ja kävin ”treffeillä” jo hyvin nuorena. Kerran sain naapurin pojalta sormuksen, ja mietin onkohan tämä nyt vakavaa? No, ei se ollut. Homma kariutui muutamien leikkipuistodeittien jälkeen ja jatkoimme omia elämiämme.
Yhden kerran tapasin pojan netissä ja halusin nähdä hänet myös oikeasti. Isäni neuvoi sopimaan ensitapaamisen keskelle päivää Stockmannin kellon alle. Näkisimme sitten jo kaukaa, onko siellä oikeasti toinen ikäiseni odottamassa minua. Olihan siellä. Poika oli pitkä, suloinen ja hyvin kohtelias. Kävimme Stockmannin Pappagallossa jäätelöllä ja pidimme käsistä liukuportaissa.
Ihastuin usein ja palavasti. Oli kyseessä sitten teatterileirin kitarapoika, pitkätukkainen mainostenjakaja tai raitiovaunussa tapaamani skeittari, olin jo viidessä minuutissa ehtinyt suunnitella yhteisen tulevaisuutemme.
Päiväkirjan sivut täyttyivät tiuhaan tahtiin eri poikaystäväkandidaattien spekuloimisella.
Aloin ensimmäistä kertaa seurustelemaan vakavasti yhdeksännellä luokalla. Tai no, niin vakavissaan kuin 15-vuotiaat nyt voivat seurustelupuuhissaan olla. Muistan edelleen kuinka suutuimme vanhempiemme keskustellessa siitä, etteivät tämän ikäiset vielä tiedä mitä rakkaus on, meidän kuunnellessa seinän takana. Sillä tiesimmehän me, ei rakkaus kysele ikää.
Muutamia vuosia myöhemmin sydämeni särkyi ensimmäistä kertaa, ja pian se oli jo uudestaan säpäleinä.
Niinä aikoina tuntui, ettei enää ikinä tule päivää jolloin sydämeen ei sattuisi. Mutta tulihan se, ja opetti samalla että sydänsurut tekevät sinusta taas himpun verran vahvemman ihmisen.
Olen seurustellut melkein puolet elämästäni ja sen takia joskus miettinyt myös, mistä olen jäänyt paitsi sen takia? Enkö tunne itseäni samalla tavalla, kuin sinkkuna eläneet? Millainen ihminen olisin, jos olisin tämän ajan ollut yksin? Ja viimeisenä, pitääkö itseensä kunnolla tutustuakseen viettää pidempiä aikoja yksin vai voiko tiiviisti toisen ihmisen kanssa eläessä tietää, millainen pohjimmiltaan olisi ilman toista?
En kuitenkaan kadu sitä, etten ole elänyt villejä sinkkuaikoja. Kaikki parisuhteeni ovat opettaneet nimittäin todella paljon. Siinä missä teini-iän parisuhderiidat selvitettiin itkemällä, huutamalla ja dramaattisesti ovesta ulos ryntäämällä, nykyään osaa suhtautua tilanteisiin hiukan rakentavammin keskustelemalla.
Toki merkittävää kasvua tapahtuu tämän ikäisenä ilman parisuhdettakin, mutta koen itse oppineeni kaikkein eniten poikaystäviltä. Kun paljastaa toiselle ihmiselle itsensä kaikkine virheineen, pakottaa myös itsensä katsomaan niitä virheitään. Näkee itsestään sellaisetkin puolet, joille oikeastaan haluaisi vain sulkea silmänsä. Rakkaus on nimittäin mielestäni tietynlainen peili. Me emme rakastu vain ihmiseen, vaan me rakastumme myös siihen versioon itsestämme, jonka toinen tuo meistä esiin.
Näemme itsemme ihan uudella tavalla toisen kautta. Joku saattaa herättää meissä puolia, joita emme edes tienneet olevan olemassa. Ja uskon myös jokaisen ihmissuhteen muuttavan meitä. Oli kyseessä sitten parisuhde tai ystävyyssuhde, vaikuttaa se yleensä jollain tavalla arvomaailmaamme, käyttäytymismalleihimme ja ajatuksiimme. Joskus nämä muutokset ovat hyviä.
Jotkut opettavat meitä olemaan armollisia, empaattisia, avartavat maailmankuvaamme, opettavat hyväksymään erilaisuutta, antavat rohkeutta silloin kun sitä tarvitsemme ja opettavat uskomaan itseemme. Toisinaan suhteet voivat tehdä maailmastamme mustavalkoisemman, ahdasmielisemmän, aiheuttaa ennakkoluuloja, latistaa tunnelmaamme kerta toisensa jälkeen ja opettaa meille, ettei meistä ole mihinkään.
Vaikka kuinka kuvittelisimme olevamme immuuneja muiden ihmisten vaikutukselle, imemme heistä kuitenkin tiedostamatta asioita, jotka voivat olla joko positiviisia tai vahingollisia. Joskus vuosien jälkeen vasta ymmärrämme, kuinka suuri vaikutus jollain ihmisellä onkaan ollut elämäämme. Olen todella onnekkaassa asemassa, sillä koen saaneeni lähipiiristäni todella paljon hyviä ominaisuuksia.
Toivon mukaan olen myös itse tartuttanut enemmän hyvää kuin huonoa ympärilleni.
Tulipas pitkä teksti. Aloin kirjoittaa melkoista ajatuksenvirtaa, kun snäpissä tuli toive parisuhdetta käsittelevästä postauksesta. Olisi mukava lukea myös teidän seurusteluhistoriasta. Mitä olette oppineet suhteista? Tai koetteko muuttuneen johonkin suuntaan kumppanin ansiosta?
Mukavaa viikonlopun alkua!