Pinnallistako?

Minulla on tismalleen sama yksilöitymisen tarve kun kyseessä on sisustus. Valtavat kalusteketjut ovat kirosanoja, joista voi enintään ostaa kasveja ja kynttilöitä. Jos saisin valita niin teettäisin kaikki kotini kalusteet. Ei sillä että kodin pitäisi olla jollain lailla todella omituinen, mutta sen pitäisi olla täysin minun näköinen. Jos se näyttää samalta kuin muidem kodit, eihän se silloin voi millään näyttää minulta? Ymmärrän hyvin myös mitä tulee musiikkiin ja siihen mitä se kertoo sinusta. Pukeutumisessa en ole aivan yhtä tarkka, vaikka pyrinkin välttelemään suuria ketjuja.

Ihanalta näytät! <3

Ja siis niin, mun mielestä yksilöitymisen tarve on kyllä semmonen loputon suo. Pinnallisuus on kai yksi tapa kuvata sitä ilmiötä? Tai siis niinku samaa ilmiötä eri näkökulmasta. Eikä siis välttämättä oo negatiivinen asia ellei se itelle oo mikään kauhee taakka.

Mä taas oon tässä vaihteeks tajunnut sen, että vaatteet ei vaan tee mua onnelliseksi. Siis joskus kun tuntuu, että ah nyt näytän iteltäni, jännältä tai kauniilta niin on itsevarma olo kyllä, mut en tiiä onko se sen arvosta. Oon saanut itsevarmuutta paljon esim. tanssin ja ihmisten kanssa olemisen kautta, ja musta tuntuu, että paljon perustavammin, ku mistään täydellisistä vaatteista. Silti on vaikee irrottautua siitä yksilöitymisen tarpeesta, jostain syystä, mikä ihmetyttää itteäni. Et miksi se on niin vaikeeta? Jotenki aattelen et kaupungissa asuminen liittyy siihen, ku on paljon ihmisiä vertailukohtina ja ne ihmiset on etäällä eikä läheisiä, joten niistä mun päässä vaan tulee sellasia ihmeen "arvioijia" (vaikka ketään edes kiinnostaisi). Tää on semmonen ajatussolmu jota yritän selvittää ja sörkkiä:D ku ei jaksais murehtia jotain vaatteita aina.

Kaupungissa asuessa mun on vaikee olla kiinnittämättä huomiota omaan ulkonäköön, ku vertaa itseään muihin ja tulee stressi ostaa ne uudet kengät ja joku bomber takki. En tiiä, haluisin vaan pukeutuu johki kollareihin ja painella pisin metsiä:D en taija olla ihan kaupunkilaismuikkeli.

Väitän kyllä, että pukeudun nykyään itseäni varten. Tyylini ei ole mikään kovin huomiota herättävä, mutta rakastan muotia ja lähden melkeen jokaiseen uuteen trendivillitykseen mukaan. Ehkä tämän takia vaikkapa poikaystäväni ei ehkä usko, että pukeudun oikeasti niin kuin haluan: tai ainakin häntä jotenkin nyppii kauheasti esimerkiksi se, että kaikki haluavat yhtäkkiä vaikkapa jonkinlaiset kengät, jotka on vielä puoli vuotta sitten olleet ihan out. :-D ja sitten ne onkin yhtäkkiä kauheen siistit, kun kerta kaikilla on.
Toisaalta ymmärrän sen pointin, ja massapukeutuminen kyllästyttää toki välillä, mutta miten niiltä vaikutteilta voi nykyään välttyä? Jos näen superstareja 150 paria päivässä, inspiroivien kuvien muodossa instagramissa, lehdissä, mainoksissa, kadulla ja kavereilla, todennäköisesti alan tykätä niistä ja haluan ne pian itsekin. Silti ainoa ostosyy on se, että tiedän niiden tuottavan iloa minulle. Ei ollenkaan se, että näyttäisin samalta kuin muut, tai että kokisin jostain jotain painetta.
Ihailen sellaisten ihmisten tyylejä, ketkä on löytäneet vahvasti omaleimaisen tyylin, jota toteuttavat vaikka mitä olisi muodissa. Eikä tietenkään kulutuksenkaan kannalta tällainen jokaiseen uuteen juttuun haksahtaminen ole aina hyväksi, mutta tällainen on mun tyyli.
Välillä tuntuu myös, että en kehtaa kertoa iloitsevani muotiin liittyvistä asioista, kun näytän itse suht samalta kuin hyvin moni ikäiseni - ikään kuin kaikkien muodista kiinnostuneiden pitäisi toteuttaa erikoisuutta omassa pukeutumisessaan.
Hmmmmm mikä sepostus :-D vastauksena kysymykseen, pukeudun itseäni varten ja saan myös hyvin paljon iloa siitä. Uusi vaate tai uusi asukeksintö vanhoista vaatteista voi tuoda koko päivään ihanaa tunnelmaa, pinnallista tai ei!