Random Facts

Laitoin eilisestä äkillisestä kuumeen noususta johtuen itseni pakkolepoon tänään. Sängyssä makoillessani olen pohtinut seuraavia asioita.

  1. Miksi tanssiin liittyvät leffat ovat ihan parhaita ja samalla jotenkin tosi noloja? Olen hävettävän innokas tämän genren elokuvien fani. Save the Last Dance, Step Upit, Honey ja monta muuta tanssielokuvaa on nähty todella monta kertaa. Varsinkin kipeänä ollessa tekee mieli katsella niitä. 
  2. Miksi ihmeessä osaan niin monta huonoa Youtube-pätkää ulkoa? Puuhöylä, Up in the ass of Timo, Lauri Karhuvaara ft. Ronn Moss, Seppo Papusen eurovaalihaastattelut tai kaljaaa & Gay-Tero biisit lähtee vaikka unissaan. Saan itseni välillä myös kiinni lauleskelemasta "ai mun olkapää remixiä". En kuitenkaan koskaan ole se ihminen, joka kaivaa jonkun youtube-videon esiin. Ikinä. Missään. 
  3. Onkohan olemassa sellaista vaivaa kuin krooninen korvamato ja vielä ehkä oleellisempana kysymyksenä, onko tähän jotain tehokasta hoitomuotoa? Nyt seitsemättä vuotta tässä hyräilen Super Marion tunnaria, ja voisi alkaa riittämään pikkuhiljaa. 
  4. Minkäköhän takia sitruunan kirpeys ei tunnu heti? Otimme eilen videolle sen, kun joimme sitruuna-inkivääri-shottimme ja naama on aluksi ihan peruslukemilla ja sitten vääntyy ihan ruttuun pienellä viiveellä. 
  5. Miten voi olla mahdollista, että etsin yhtenä päivänä Suomen pelin livestreamiin linkkiä varmaan puoli tuntia ja sen jälkeen kun olin varmaan imuroinut koneelleni miljoona virusta ja rekisteröitynyt eri palveluihin, luovutin ja jätin pelin katsomatta. Ja seuraavana päivänä kuulin, että sen olisi nähnyt KATSOMOSTA ilmaiseksi livenä. 

Ehkä luovutan ajatustyön kanssa, ja siirryn suosiolla television katselun pariin. Ainakin nyt tuntuu jo siltä, että pakotettu lepopäivä on tehnyt tehtävänsä ja on jo ihan terve olo. Ihan vaan varmuuden vuoksi köllöttelen kuitenkin vielä loppuillan. Ihanaa pikkulauantaita tyypit!

Kommentit

Mims_ (Ei varmistettu)

Nuo tanssielokuvat: siis NIINPÄ!! Niillä ei kyllä ihan heti oltais mitään Oscareita voittamassa, mutta silti niitä tekee mieli katsella, vaikka samalla saattaakin tulla sellainen myötähäpeä joidenkin kohtausten vuoksi! :D

Elisa Lepistö

Hahaha mahtavaa että joku muukin diggailee niitä! :D

Kriselda
Kriselda

Jes, nää on niin mun lempparipostauksia! Tulee niin hyvä mieli :D Muista illalla TI Suomi.

P.S. Dr. Kriselda kehottaa lepoa myös huomisen päivän, tai ainakin osan!

Elisa Lepistö

MEINASIN UNOHTAA! Paitsi että näkyyköhän sekin livenä vai pitääkö mun oottaa että se tulee ruutuun? :D 

Kriselda
Kriselda

Mä en tiiä!! Näkyikö livenä? :D

Elisa Lepistö

Katottiin jälkikäteen! :D en tiiä olisko nähny livenä!

Hävettää myöntää, mutta joskus tuli naurettua todella paljon esim. tälle

 

sekä Matti Nykänen vs Lauri Karhuvaara videolle  Oi että.. :D

Elisa Lepistö

KLASSIKKO nykänen :D hahahah apuaa!

kiasophie
Sparks by K

Toi Marion tunnari. Soinut mun päässä viimeset puoli vuotta. Toivottavasti et koe samaa kohtaloa :D 

Elisa Lepistö

HAHHAA EIKÄ! mä todella toivon myös ettei sulla käy yhtä hullusti. :D

EricaK
EricaK

Siis noista korvamadoista... Joskus vuonna 2008 (!!!) oli tv:ssä se if:n mainos, missä vihelleltiin. Hyräilen sitä edelleen vähintään kerran viikossa, IHAN KAMALAA !

Elisa Lepistö

AHHAHAHA apua! Siiis mainosbiisithän on kaikista pahimpia!!! :D 

S.H. (Ei varmistettu)

Ai mun olkapää -remix!!! Siis taattua laatukamaa.

Elisa Lepistö

Ihanaa et muutkin arvostaa tätä laatukamaa :D mun mielestä on hienoa et siitä on myös 8 tunnin versio.

Kommentoi