RUISROCK, here I come!

Olen ollut viimeiset 6 vuotta Ruisrockissa kaikki kolme päivää, viime vuotta lukuunottamatta. Silloin olin vain yhden päivän ja eihän se nyt ollut lainkaan sama asia. Tästä viisastuneena päätin tänä vuonna palata kolmipäiväiseen Ruissiin. Lähden poikkeuksellisesti jo tänään Turkuun ja vietämme ensimmäisen päivän pressiporukalla. 

Ruisrock-viikonloppu on joka vuosi ollut todella aurinkoinen ja lämmin. Tänä vuonna olinkin hieman huolissani, kun viikon aikana päivitin säätiedotteita Ruissalosta ja ennusteet näyttivät 15 astetta. Nyt ne ovat vaihdelleet päivittäin, joten kaikkeen täytyy varautua. Mukaan lähtee Hunterin pitkävartiset kumpisaappaat, jonne voi sujauttaa vaikka villasukat lämmikkeeksi. Sää on vain pukeutumiskysymys. Saattaa olla, että hellemekot jäävät matkalaukkuun, mutta hauskaa tulee varmasti silti. 

Meiningin puolesta eniten odotan Møn, Kelisin, JVG:n ja Years & Yearsin keikkoja. Mites siellä, onko kukaan tulossa Ruissiin? Ja mitä keikkaa odotatte eniten? 

Kuvat viime vuoden festareilta <3

Kommentit

satues (Ei varmistettu)

Ihana kimono viimevuoden festari kuvissa!! Mistä mahtaa olla? :)

Elisa Lepistö

Heiii, kiitos! Se on zalandolta mutta en kuollaksenikaan muista merkkiä :/ 

EV (Ei varmistettu)

Mistä on kotoisin tuo ihana tummanoranssi nyörimekkosi? :) Wau!!

Kommentoi