Suorittaja

En ole koskaan ollut se suorittaja-tyyppi. Se joka lukee jokaiseen tenttiin täysillä, on aina pisimpään töissä ja viimeisilläkin voimilla raahautuu vielä lenkille. Uskon suorittamisen sijaan tehokkuuteen ja siihen, että jos tekee oikeita asioita, tarvitsee tehdä vähemmän. Teen mielummin 10 minuutin lihaskuntorääkin, kuin puolentoistatunnin hölkkälenkin, sillä koen että se palvelee minua paremmin. Opettelen ne asiat perinpohjaisesti, joista tiedän olevan hyötyä suuremmassa mittakaavassa, ja menen siitä mistä aita on matalin sellaisten asioiden kanssa, millä ei ole niin väliä. 

Huomasin kuitenkin luikahtaneeni hiukan tällaiseen suorittajan rooliin, sillä tällainen viikonloppu joka oli täysin varattu pelkälle hauskanpidolle, aiheutti jopa hiukan ahdistusta. Jätin tietoisesti koneen kotiin, enkä tehnyt kahden päivän aikana mitään ”järkevää”. Kuitenkin kun on tottunut siihen, että viikossa on seitsemän päivää tehdä asioita, on aika hurjaa pudottaa siitä kaksi pois. Raitiovaunussa terminaalista kotiin tullessa aloin jo näpyttelemään postausta puhelimeen ja mietin, mitä ehtisin vielä tekemään ennen nukkumaanmenoa. 

Huomaan myös, kuinka paljon takkuisempaa on tähän viikkoon lähteminen ollut kuin yleensä. Jotenkin aivot ovat nyrjähtäneet johonkin löhöily-moodiin, eikä siellä tunnu liikkuvan mitään kovin järkevää. Uskon kuitenkin, että tällaisia viikonloppuja tarvitsevat ihan kaikki. Oli kyseessä sitten minkälainen tahansa nollaus, on välillä hyvä olla tekemättä mitään järkevää.

Ja koska viikkoon lähteminen on ollut hiukan hidasta, taidan loppuillan viettää sohvalla peiton alla kasvonaamio naamalla. Jospa huomenna olisi uusi yritys!