SYDÄN TEKEE MITÄ SYDÄN HALUAA

Kun olin viisivuotias, halusin ihan kamalasti pianon. Jostain syystä instrumentti puhutteli minua enemmän kuin yksikään lelu tai muu soitin. Meillä oli kotona melodica, jota pakotin isosiskoni puhaltamaan pöydän reunalta, jota minä voin soittaa sitä, kuin pianoa. Kiltisti siskoni puhalsi päivä toisensa jälkeen, jotta minä sain musisoida.

Jossain vaiheessa vanhempani varmaan alkoivat sääliä isosiskoani niin paljon, että lupasivat mennä katsomaan pianoja. Kun he yllättäen tulivatkin tältä reissulta kotiin unelmieni soittimen kanssa, en voinut uskoa silmiäni. Muistan vieläkin sen riemun, mikä sydämessä läikähti, kun tiesin pääseväni soittamaan sitä. Minulla ei ole pitkään aikaan ollut tällaista tunnetta mitään harrastusta kohtaan. 

Juu, on kiva urheilla ja tiedän siitä tulevan hyvä olo. Sydämeni ei kuitenkaan jätä lyöntejä välistä, mikäli mietin iltapäivällä odottelevaa lenkkiä. Kuitenkin nyt on ollut jo pidemmän aikaa sellainen olo, että haluan ihan kamalasti maalata. Tunne on kasvanut päivä päivältä isommaksi ja saavuttanut jo viisivuotiaan Elisan pianohaaveilu-tason. Yritin järkeillä, ettei kannata mennä ostamaan maaleja, sillä en saa kaikkea mukaani seuraavaan maahan. Kuitenkin sydämen kanssa on turha järkeillä. 

Isäni linkkasi minulle tämän videon eilen julkaistuani postauksen luovuudesta. Ja tuntui, että se oli viimeinen tönäisy siihen, että ne maalitarvikkeet on nyt vain ostettava. Videon päätyttyä marssin lähes samantien taidetarvikeliikkeeseen ja ostin minimimäärän välineitä. Heti seuraavana päivänä kuitenkin jo palasin, sillä kankaita täytyi saada lisää. Jos jostain asiasta tulee näin hyvä fiilis, kannattaa siihen ehkä vähän investoidakin. 

Video on puoli tuntia pitkä, joten älkää tehkö niin kuin minä ja alkako katsoa sitä puhelimen näytöltä juuri ennen ulos ovesta astumista. Se kuitenkin kannattaa ehdottomasti katsoa, kun on hetki aikaa hengähtää. Itselleni jäi ainakin todella inspiroitunut olo ja heräsi paljon myös uusia ajatuksia. 

Inspiroivaa torstaita kaikille!