Tavoite, joka saa ylittämään itsensä

Kun aloittelin valokuvausharrastusta, muistan kuinka opettelin kuvaamiseen liittyviä juttuja yömyöhään ja aamulla saatoin hypätä koneelle jo ennen kuin aamukahvia oli saatu koneistoon. Sama into oli New Yorkissa kun innostuin maalauksesta. Heti herättyä tuli sellainen tunne, että "jes, pääsee taas maalaamaan".  Yleensä sisäinen puheeni kyselee aamuisin "joko pitää herätä?" eikä niinkään "saako jo nousta?". 

Aloin pohtia, kuinka tämä täytyy muuttaa. Haluan löytää itselleni sellaisen tavoitteen, joka saa nousemaan joka aamu tuolla samaisella innolla. Maalin, joka mielessä pystyy ylittämään itsensä.  Joku kyselikin kommenttiboksissa hetki sitten, mitkä ovat tämänhetkisiä unelmiani. Viimeksi kun suuresta unelmastani kerroin, oli se ulkomailla jonkin aikaa asuminen. Nyt kun tavoite on saavutettu, on aika miettiä uusi.  Toki pieniä unelmia on minullakin jatkuvasti, mutta se isoin tavoite on vielä vähän utuinen. 

Olen täällä paljon puhunut unelmoinnista ja visualisoinnista ennenkin, mutta kuitenkaan en ehkä niin paljon sitä, mitä sen jälkeen tapahtuu. Unelmien toteuttaminenhan on sitä hauskinta puuhaa. Ne pienet onnistumiset matkalla sinne suureen päämäärään, antavat melkeinpä enemmän kuin se lopullisen tavoitteen saavuttaminen. Vaikka tie olisi kuinka rankka, ei se tunnu pahalta mikäli lopputulema tuntuu merkitykselliseltä. En koskaan näe työtä hulluna raatamisena, silloin kun se palvelee varsinaista päämäärääni. 

Ainakaan itseäni ei ärsytä "hanttihommat" tai muut epämieluisat jutut ollenkaan niin paljon, silloin kun tiedän niiden auttavan minua kohti jotain suurta unelmaa. Jos esimerkiksi olen remppaillut asuntoani ja joutunut sen takia raahaamaan hirveitä määriä maalia ja muita tarvikkeita rautakaupasta ja sen jälkeen urakoinut asunnolla monta tuntia. Normaalisti en nauttisi tällaisesta puuhasta, mutta se tuntuu mahtavalta kun tietää joka hetki olevan lähempänä unelmiensa kotia. Ja tässä esimerkissä oli kyse vain hetkittäisestä lyhyen aikavälin unelmasta. 

Sen työn merkityksellisyyden takia niitä tavoitteita pitää kuitenkin mielestäni miettiä. Keksiä se jokin juttu, mikä saa kaiken sen työmäärän tuntumaan sellaiselta, minkä pariin haluaa heti sängystä ponkaista. Kun tavoite on selvillä, voi alkaa miettiä tehtävälistaa ja lyhyen aikavälin tavoitteita matkalle. Alankin nyt itse tältä istumalta jäsentämään omaa unelmaani hiukan selkeämmäksi kokonaisuudeksi. 

Mikä sinut saa ponkaisemaan aamulla sängystä?

When you have a dream in your mind, and you have set yourself long term and short term goals, it's easier to enjoy what ever you have do, knowing that you have to do in order to achieve you goals. When the dream is good enough, you don't mind working your ass off for it. My goal for today is to think of a dream taht makes me jump out of bed every morning.

 

 

 

Kommentit

Eltsu (Ei varmistettu)

Kiitos muistutuksesta! Olen vähitellen alkanut ymmärtämään, miten tärkeää omien unelmien tavoittelu oikeasti on. Itse sorrun liian usein asettamaan muiden unelmat ja hyvinoinnin omani edelle, eikä siinä ole loppujen lopuksi mitään järkeä. Se, että tavoittelee myös niitä omia unelmia ja omaa onnellisuutta on vähintään yhtä tärkeää.

Itsellänikään ei ole tällä hetkellä mitään konkreettista, suurta unelmaa mutta sun inspiroimana taidankin väsätä unelmakartan ja lähteä pohtimaan asioita sitä kautta. Olen seurannut blogiasi jo useamman vuoden ja täytyy sanoa, että varsinkin lähiaikoina olet inspiroinut ainakin minua todella paljon! Keep up the good work :)

Elisa Lepistö

Ihana kuulla! <3 Ja tosiaan, monet tuntuvat laittamaan toisten hyvinvoinnin etusijalle, omien unelmien kustannuksella. Eivät ne kuitenkaan sulje toisiaan pois. Kun itsestään pitää hyvää huolta ja antaa itsensä tavoitella unelmia, on myös helpompi tukea muita niiden omalla tiellä. 

Vierailija (Ei varmistettu) http://islakahdenkesken.blogspot.fi/2016/03/pahan-puhuminen.html

Aivan ihana, gorgeous! Tavoitteet ovat itselleni pakollisia, tarvitsen aasin lailla jatkuvaa porkkanaa, jotta arki näyttäisi mielekkäämmältä ja haasteellisemmalta. Taidan olla vähän höpsö - - -.

Ihana postaus!

-Isla

Susanna / Take a Breath (Ei varmistettu) http://takeabreathblog.blogspot.fi/

Se fiilis, kun ei malta illalla odottaa että olisi jo aamu ja saisi pompata sängystä ylös tekemään hommia jonkin tavoitteen tai unelman eteen, on sanoinkuvailemattoman mahtava &lt;3

Kommentoi