TEE, ÄLÄ LUULE!
Huomaan törmääväni usein sellaiseen ajatteluun, että ihmisten menestys, onnistumiset ja ilon aiheet koetaan aivan sattumalta saavutetuiksi. Joskus toki voikin olla näin, mutta siitä ajatuksesta että yleisesti ottaen kaikki hyvä jaetaan sattumanvaraisesti kouralliselle joukolle onnekkaita ihmisiä, kannattaisi päästää irti. Se on mielestäni vain tekosyy sille, että itse ei tehdä mitään omien päämäärien eteen. Odotellaan vain, että ne asiat vain tipahtaisi kohdalleen. Onko meistä tullut liian hedonisteja, nähdäksemme sen pienen hetken epämiellyttävyydestä seuraavan mahdollisen suuren hyödyn tulevaisuudessa?
Muiden onnistumisia katsellessa nähdään vain se lopputulema, eikä sitä kivistä ja kuoppaista tietä sinne. Ja niissä kivissä ja kuopissahan ei ole mitään pahaa. Päin vastoin, ne on niitä arvokkaita opetuksia ja oivalluksia, mistä meille on apua myöhemmin. Ne saattaa olla juuri niitä ratkaisevia oppeja, joita menestymiseen on vaadittu. Silti kun katselee tilannetta ulkopuolelta, näkee vain sen huippuhetken. On olemassa sanonta ”people are rewarded in public for they’ve practiced for years in private”. Unohdan tämän välillä itsekin. Jos en itse ole jaksanut harjoitella taitoa x, huomaan muiden onnistuessa siinä kuvittelevan, että heiltä se näköjään vaan onnistuu helpommin.
Tämä sama luulo seuraa kaikilla elämän osa-alueilla. Äitini kertoi joskus, miten hänen terveellisiä eväitään oli jossain naureskeltu ja joku oli sanonut, että ”sinä olet ainoa meistä kenen ei tarvitsisi syödä noin terveellisesti, ja ainoa joka syö”, viitaten siis siihen että heillä muilla saattoi olla kilo tai pari tiputettavanaan. Minusta tämä on huvittavaa. He eivät siis millään tavalla nähneet näiden kahden asian yhteyttä. Se on varmaankin helpompaa vedota genetiikkaan ja ajatella, ettei noilla kahdella asialla ole mitään tekemistä toistensa kanssa.
Kun yritys tekee miljoonavoittonsa, insinööri kehittää uutta mullistavaa teknologiaa, tai huippu-urheilija voittaa kultaa maailmanmestaruuskisoissa, ei mietitä sitä, kuinka monta kertaa nämäkin ihmiset ovat epäonnistuneet aiemmin, valinneet sen oman päämääränsä kerta toisensa jälkeen muiden asioiden edelle, ehkä olleet jopa aikeissa luovuttaa.
Toki on poikkeustapauksia ja lahjakkuudella on oma osuutensa, mutta yleensä ihmiset pärjäävät siitä syystä, että tekevät töitä sen eteen.
Haluaisin muuttaa sitä suhtautumista, mikä monilla työntekoa kohtaan on. Työllä en tarkoita vain palkkatyötä, vaan kaikenlaista ponnistelua jonkun itselleen tärkeän tavoitteen eteen. Se voi olla uusien taitojen opettelemista, koulussa opiskelua tai salilla käymistä. Mitä ikinä se oma päämäärä vaatiikaan. Ponnistelu ei aina ole mukavaa, mutta se ei tarkoita että sitä pitää ajatella jo lähtökohtaisesti työläänä tai hankalana asiana. Yritän suhtautua itse melko lempeästi esimerkiksi opiskeluun. En pidä kaikista asioista, joita koulun eteen joudun tekemään, eivätkä kaikki aiheet kiinnosta. Silti niiden oppiminen palvelee suurempaa päämäärääni: sitä että minulla on jonain päivänä mielekäs ja kiinnostava työpaikka.
Harmillista tässä luuloajattelussa on se, että kun kuvitellaan että menestyminen esimerkiksi on sellainen asia, joka joko tapahtuu jos on tapahtuakseen, luovutetaan omasta unelmasta aivan liian aikaisin. Kokeillaan kerran ja todetaan, ettei onnistunutkaan. Jos tarkastellaan liike-elämää, voidaan miettiä kuinka moni yrittäjä on onnistunut sillä ensimmäisellä firmallaan tai liikeideallaan? Jos jokin asia ei toimi, ei haittaa. Luultavasti opit jotain, muutat suunnitelmaa ja kokeilet uudestaan.
Blogi on sellainen asia, mistä itsellänikin on kokemusta. Kuulen usein sanottavan ”ei hitsi sulla on kyllä helppo ja kiva työ”. Kyllä, rakastan työtäni tällä hetkellä, mutta ei se tarkoita sitä, etteikö sen eteen olisi pitänyt tehdä uhrauksia. Välillä tekstin tuottaminen on todella hankalaa ja päivät saattavat venyä paljon pidemmiksi kuin tavallisessa palkkatyössä. Kameran kanssa on tuskailtu monia tunteja, kun olen opetellut sitä käyttämään. Youtuben kautta olen katsellut yömyöhään videotutorialeja videoiden tai kuvien editoimisesta. Nämä eivät kuitenkaan näy mitenkään blogin puolella.
Tämä taitaa olla neljäs blogi, mikä minulla on ollut. Aihealueita on ollut monia ja tämäkin on muovautunut ajan myötä nykyiseen muotoonsa. Halusin aiemminkin kirjoittaa, mutta en tuntunut keksivän sellaista punaista lankaa, jonka ympäriltä löytäisin kerta toisensa jälkeen kiinnostavia aiheita. Siihen ei auttanut muu, kuin tekeminen, kokeileminen, ja alusta aloittaminen. Joissain asioissa ei mielestäni aina kannatakaan olla pitkäjänteinen. Jos tietty lähestymistapa tuntuu väärältä tai ei anna toivottuja tuloksia, voi sitä aina muuttaa ja ehkä kannattaakin.
Tärkeintä on kuitenkin, että tekee asioita eikä jää laakereilleen makaamaan. Niin ne omatkin unelmat hivuttautuvat päivä päivältä hiukan lähemmäksi! 🙂