UNELMA-AMMATEISTA

Ystäväni ja kollegani Sara kirjoitti taannoin postauksen, joka käsitteli bloggaamista työnä. Teksti oli todella hyvä, ja avasi varmasti monelle sitä, millaista työ oikeasti on. Pääsette lukemaan sen täältä. Iltapäivälehti teki kuitenkin jutusta melko vääristellyn artikkelin, jonka jälkeen keskustelu alkoi käymään kiivaana sen ympärillä, mikä on oikeaa työtä. Seurasin keskustelua mielenkiinnolla, mutta tulin siitä samalla kovin surulliseksi. 

Monet tuntuvat nimittäin olevan sitä mieltä, että esimerkiksi bloggaajan ammatti ei ole työtä, vaikka siitä palkkaa maksetaankin. Oikeita töitä ovat ne, joihin herätään aamulla aikaisin. Ne ovat myös rankkoja henkisesti ja fyysisesti, eikä niistä varsinkaan nautita. Tämä on kovin surullinen ajatusmaailma. Työssä vietetään huomattava aika elämästämme, ja niin monien mielestä sen kuuluukin olla ikävää. 

”Mene hyvä tyttö johonkin oikeaan työhön. Esimerkiksi siivojista on pulaa!”  

Tämä kommentti jäi mieleen vahvimmin. Minkä takia henkilö, joka on onnistunut työllistämään itsensä ammatissa, josta nauttii suunnattomasti ja joka ilahduttaa työllään myös monia muita, tulisi mennä tekemään jotain muuta. Varsinkin, kun samalla työttömiä löytyy kamala määrä? 

Koska haluan lähtökohtaisesti yrittää ymmärtää kaikkia toisin ajattelijoita, mietin pitkään, mikä tässä kommentissa on takana. Oma kuplani on puhjennut monta kertaa aiemminkin, ja joka kerta se on laajentanut ajatusmaailmaani. En nimittäin lähtökohtaisesti pidä ajatuksesta että kaikki kritisoijat ovat kateellisia, sillä se ei yleensä pidä paikkaansa. Kuitenkaan tästä kommentista en edelleenkään löydä mitään muutakaan järkevää selitystä. 

Maailma on muuttunut paljon viime vuosikymmeninä, ja ihmiset etsivät merkityksellisyyttä työhönsä eri asioista kuin ennen. Joillekin merkitys löytyy siitä, että auttaa muita jollain tavalla, toiselle merkitys saattaa tulla esimerkiksi itseilmaisun kautta. 

Omassa ihannemaailmassani kaikki tekisivät sellaisia töitä, jotka kokevat jollain tapaa merkityksellisiksi. Ymmärrän, että vanhempien ikäluokkien on joskus mahdotonta lähteä ihan uusille urapoluille, mutta silti idealisti minussa haluaisi uskoa, ettei koskaan ole liian myöhäistä vaihtaa suuntaa. 

Olen ollut itse elämäni aikana monta kertaa tilanteessa, jossa töistä on pulaa. Olen juossut ympäri kaupunkia viemässä avoimia hakemuksia pikaruokaloihin, baareihin, ravintoloihin, kauppojen kassalle ja vaatekauppoihin. Tiedän siis hyvin, miltä tuntuu jännittää, saako seuraavaan vuokraan rahat. Silloin ei ole varaa miettiä, mikä se oma kutsumus olisi. Olen ollut kuitenkin siinä mielessä todella onnekas, että aina olen löytänyt jotain töitä. 

Olen ollut esimerkiksi siivoojana, puhelinmyyjänä, jäätelökioskimyyjänä, baarimikkona, blokkarina, varamiespalvelun tarjoilijana, flaijerien jakajana ja vaatekaupan työntekijänä. Ovatko nämä olleet kutsumusammattejani? Eivät. Olenko tyytynyt osaani ja miettinyt, että tällaista se työnteko tulee olemaan loppuelämäni? En. 

Vaikka olen ollut hyvin aktiivinen, ei töiden saaminen ole loppujen lopuksi ollut vain minusta kiinni. Melkein kaikki työpaikkani ovat jotenkin tulleet suhteiden kautta. En siis täysin allekirjoita sitä, että jokainen on oman onnensa seppä, sillä en voi ottaa kunniaa itselleni omista saavutuksistani. Ymmärrän hyvin, etteivät kaikki voi juuri tällä hetkellä tavoitella sitä unelmiensa ammattia, sillä prioriteettinä on saada edes jotain töitä. 

Siitä olen kuitenkin aivan varma, että vaikka töistä on välillä pulaa ja suurin osa ihmisistä joutuu tekemään ainakin jossain elämänsä vaiheessa jotain, mikä ei niin mieluisaa ole, ei ole mitään syytä lakata tavoittelemasta sitä unelma-ammattia. En keksi mikä voisi olla esteenä havitellakseen jotain sellaista työtä josta nauttii, maassa jossa koulutus on ilmaista ja siihen annetaan vielä tukiakin. 

En myöskään ymmärrä ajatustapaa, jossa toisen mukava tilanne nähdään olevan jotenkin itseltään pois. Silloin kun kuurasin vessanpönttöjä toimistosiivoojana, lueskelin innokkaana uravaihtoehdoista ja erilaisista ammateista. Mietin kuinka hienoa on, että joku pääsee tekemään niin kivoja asioita työkseen ja uskoin että jonain päivänä minullakin on työ josta nautin. 

Jos rohkeutta löytyy, voi aina laittaa toiminimen pystyyn ja alkaa tehdä töitä itsenäisesti. Palkkaa saattaa saada vähemmän, kuin tavallisessa palkkatyössä, ja täytyy osata sietää stressiä siitä, ettei välttämättä tiedä milloin saa seuraavaksi rahaa. Mutta kun tekee jotain mistä nauttii, huomaa tulevansa toimeen myös vähemmällä. 

Minkälaisia ajatuksia teillä herää aiheen ympäriltä? Ja koska olen aina valmis muuttamaan mielipiteitäni hyvien perusteluiden takia, saa ehdottomasti vasta-argumentoida.