Uusi työ!
Kerroin tänään ilmestyneessä Yksillä-jaksossa uudesta työstäni. En ole oikein osannut siitä täällä kertoa, kun en oikein tiedä, miten se kaikkeen vaikuttaa. Ja miten te siihen suhtaudutte.Olette täällä ehkä rivien väleistä osanneetkin lukea, miten viimeisten vuosien aikana tämä pelkkä sometyö on tuntunut hiertävän. Kirjoitin vuosi sitten tässä postauksessa näin:
”Joku kysyi jonkin aikaa sitten instagram-storyssa siitä, milloin minulla on ollut sellainen kohta elämässäni, että olen ollut jollain tapaa risteyksessä? Ja mitä tapahtui? Totesin, että uskon meidän olevan koko ajan tietyllä tapaa risteyskohdassa. Normaalisti teemme päivittäin niitä pieniä valintoja jotka vievät meitä johonkin suuntaan, eikä niitä edes tiedosta. Mutta välillä me jämähdetään.
Sanoin storyssa myös sen, että sitä huomaa yleensä jämähtäneensä, kun on sellainen vähän vaikea ja levoton olo itsensä kanssa, eikä oikein osaa sanoa mistä se johtuu. Seuraa kummallinen tunne siitä, ettei ole ihan siellä missä pitäisi. Ja että sitä fiilistä kannattaa aina kuunnella. Itselläni tallaisia kohtia on ollut muun muassa työpaikan vaihdokset, opiskelun aloittaminen, ja parisuhteesta lähtemiset. Ne on helppo nähdä selkeästi vasta jälkikäteen.
Joskus tällainen olo seuraa pitkään, ennen kun tajuaa mikä palikka siinä omassa elämässä hiertää. Saattaa kyseenalaistaa kaiken ympärillään ja jopa oman itsensä ihan kokonaan. Tällaiset tarkastelut tekevät kuitenkin hyvää ja yleensä lopulta osoittavat sen, mikä kohta vaatii muutosta. Ja lopulta se muutos on aina ollut parempaan päin, vaikka alku olisikin tuntunut vaikealta.
Olen itse kärsinyt jossain määrin tuosta levottomuudesta jo pitkään. Kirjoitin jo kesällä näin: ”Kaipaan elämääni syvyyttä, älyllisiä haasteita ja tiedonjanoa. Kaipaan mentoria, jolta oppia. Kaipaan kunnianhimoa.” Näistä asioista ja tuosta 10-vuotiaan olympialupauksen kunnianhimosta innostuneena kirjoitin itselleni ylös tavoitteen, joka korjaisi näitä kohtia elämässäni ja määrittelin sen mahdollisimman tarkasti. Heti on innostuneempi olo ja päiviin lähtee paljon tarmokkaammin. ”
Hiukan yli vuosi siinä meni, mutta tuo tavoite jonka kirjoitin ylös, toteutuu nyt ensi kuussa. Se on aika hurjaa. Samalla todella pelottavaa ja vähintään yhtä innostavaa. Levottomuus lähti kertaheitolla, ja nyt on juuri sellainen olo, että olen oikealla polulla. Kävelin vain hiukan pidempään sen vieressä.
Eikä tämä ole missään nimessä ollut huonoa aikaa. Hellaakosken runon mukaan: ”tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki.”Umpihangessa tarpoessa on todellakin omat hyvät puolensa. Kuten esimerkiksi joustavat työajat, 100 % päätäntävalta omista töistä ja mahdollisuus esimerkiksi ulkomailta käsin työskentelyyn. Ja samalla tulevaisuus on ollut täysin auki. Joskus se on tuntunut ihanalta ja viimeaikoina useammin ahdistavalta.
Mutta mitä blogille käy? Rehellisesti sanottuna, en tiedä. En missään nimessä halua lopettaa tätä, mutta en myöskään tiedä kuinka paljon tähän riittää resursseja. Joten se jääköön nähtäväksi. Ainakin instagramia yritän jatkossakin päivitellä. Ja ehkä tämä blogi muuttuu hiukan satunnaisemmaksi. Toivottavasti pysytte jatkossakin mukana! <3
Kuvituksena täysin juttuun liittymättömiä reissukuvia siksi, että niistä tulee hyvä mieli.
