Välillä näköjään vaan v**uttaa
Useasti täälläkin olen kertonut, etten yleensä jää murehtimaan asioita joille en voi tehdä mitään. Olen ehkä jopa ollut vähän ärsyttäväkin kaikkine kysymyksineni, kun joku tuntuu olevan huonolla tuulella pitkään yhden ja saman asian tiimoilta, kyselen että voisiko asialle tehdä jotain? Ja jos ei, niin voisiko siitä kiukusta sitten päästää vain irti?
No, nyt kuitenkin pitkästä aikaa mielen on vetänyt todella maahan eräs tapaus nimeltä ulkoinen kovalevy. Ehkä tämä on universumin tapa näpäyttää myös minua. Mitäs menit kerskumaan sillä, että et alennu kiukuttelemaan pitkäksi aikaa?
Minulla on kone suurien kuvien pyörittämisen takia aina ihan täynnä, joten pidän kaikkia kuvia ulkoisella kovalevyllä. Siellä on esimerkiksi kaikki reissukuvat viimeisen 3 vuoden ajalta, kaikkien puhelimien sisällöt ja muutkin kuvat, jotka odottavat sitä kehittämistä.
Toissapäivänä yritin siirtää yhtä kansiota sinne, kun Macin rantapallo alkoi pyöriä siihen malliin että kohta kone simahtaa täysin. Siirto kuitenkin jumitti koneen pahemman kerran ja jostain hetken älynväläyksestä päätin vain vetää kovalevyn USB-johdon irti ilman että olin poistanut sen näkyvistä. No, sen jälkeen en ole sitä enää saanut näkyviin, eli en pääse enää käsiksi sisältöön. Se tarjoaa vaihtoehdoksi vain alustamista, mikä ilmeisesti tarkoittaa että koko sisältö häviäisi taivaan tuliin.
Sen lisäksi että lähes KAIKKI valokuvamuistot ovat siellä, oli siellä myös postauskuvia, joita en ole vielä muokannut suuri kansio, sekä niitä jotka olen muokannut, ja odottavat julkaisuaan. Olen myös tehnyt koko matkan ajalta videota, jota varten olen käyttänyt jo monen monta tuntia. Videot ovat vain ja ainoastaan kovalevyllä. Monien tuntien edestä siis työaikaa valuu hukkaan, mikäli en saa niitä pelastettua.
Ettei tämä olisi jo yksin ihan tarpeeksi murheellista, en oikein pysty tekemään töitä ilman tätä kovalevyä, sillä koneella ei ole tilaa yli kuukauden kuvasaldoon.
Anteeksi tällainen harvinaisen negatiivinen avautuminen. Nyt on kuitenkin sellainen kiukun ja surullisuuden kaksintaistelu ollut päällä nämä päivät, että oli pakko kertoa että kyllä näköjään välillä tulee sellaisiakin fiiliksiä, mistä ei tunnu pääsevän lainkaan yli, eikä jotenkin mielessään halua edes päästää irti. Periaatteessa homma on niin typerä, kun sitä järjellä ajattelee ja kuitenkin ihan pienimpiä murheita mitä tässä maailmassa voi olla. Silti näitä tunteita ei oikein voi järkeillä pois. Saatan ilostua hetkeksi jostain, kunnes taas muistan tämän ja alkaa taas ärsyttämään.
Vähän jopa nolottaa, kun tuntuu ihan samalta kuin teini-ikäisenä ja varmaan käyttäydyn myös yhtä hurmaavasti. No, niinkuin olen täällä aiemminkin sanonut, kaikki tunteet on hyvä hyväksyä, joten annetaan nyt sitten v**uttaa ihan olan takaa. Ei sitä varmaan liian kauaa jaksa kiukutella. Tää on nimittäin aika rankkaa puuhaa.
I managed to brake my external hard drive the other day, and been feeling really angry and sad about it. I lost all of my photos and videos, so it sucks. Now I’ve been feeling like a teenager with all of this anger. Well, sometimes you just have to accept the neagitive feelings as well and just wait them to move aside, when something fun happens. And they will, I am pretty sure about it.
