4 x MITÄ ODOTAN LOKAKUULTA

Remontin valmistumista ja muuttoa
 Tuntuu että siitä on yksi ikuisuus kun kävimme ensimmäistä kertaa katsomassa taloa (se taisi olla joskus kesä-heinäkuun vaihteessa), enkä voi uskoa että ihan pian pääsemme vihdoin asettautumaan uuteen omaan kotiin! Kodin remontti on edennyt mieletöntä vauhtia, ja nyt vaan toivotaan ettei loppuremontissa tule mitään mutkia matkaan ja päästään muuttamaan suunnitellusti viimeistään tämän kuun lopussa.

Treffejä
Syksy on ollut yhtä hälinää, ja toivon että ehdittäisiin miehen kanssa jossain vaiheessa rauhoittua kunnolla viettämään treffi-iltaa. Ei olla käyty elokuvissa piiitkään aikaan, ja mua kiinnostaisi kovasti nähdä Tove-leffa!

Tavallista arkea
Hyvät yöunet, perheen kanssa vietetty aika, omat harrastukset, kerhossa käyminen lapsen kanssa…mukava arki antaa niin paljon voimaa ja hyvää mieltä! Pahoin pelkään että tuleva muutto tulee aiheuttamaan mulle stressiä ja harmaita hiuksia, sillä edessä on iso urakka pakkailuineen ja siivouksineen. Mutta silloin kun arjen peruspilarit ja rytmit ovat kunnossa ja arki sisältää miellyttävää ajanvietettä, niin kaikki ”ekstra”jututkin jaksaa aina vähän paremmin.

Joulun odotusta
Joulu ja joulun odotus on niin ihanaa aikaa! Normaalisti en aloita joulufiilistelyjä kylläkään ihan lokakuun alussa, mutta nyt ajatus siitä että pääsemme valmistautumaan jouluun omassa kodissa, on saanut mut ihan sekaisin 😀 Haaveilen jo kynttilöistä, jouluvaloista, joulukuusesta ja piparien leipomisesta…Sanokaa etten ole ainoa! 😀

SEURAA:

Instagram  //  Pinterest

muoti paivan-tyyli lapset oma-elama
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *