TAVALLINEN MINÄ
Pyysin yhtenä päivänä poikaystävää ottamaan polaroid-kameralla kuvan mun hiuksista ja pitkästä aikaa ajellusta undercutista (ja näköjään tästä ”otan kameralla kuvan polaroid-kuvasta” on tullut mun uusi juttu…). Samalla otettiin ihan hetken mielijohteesta toinen kuva minusta. Mulla tuli tästä kuvasta jotenkin hyvä fiilis, sillä olen tässä kuvassa niin oma itseni. Ihan tavallinen tyyppi, istumassa sängyllä tavallisena päivänä, päällä ne tavanomaiset vaatteet eli mekko ja mustat legginsit ja hiukset donitsilla (ainut ei-tavanomainen juttu kuvassa on se, että mulla ei ole sukkia jalassa).
Viime aikoina somessa on taas näkynyt #oikeaminä ja muita kampanjoita, joissa ihmisiä haastetaan näyttämään kameralle ”todelliset” kasvonsa. Ymmärän toki näiden kampanjoiden taustalla olevan ajatuksen, sillä somessa usein ihmiset ja elämä näyttäytyy kaikin puolin liian täydelliseltä. Välillä kuitenkin mietin että miksi ”todellisuutta” usein pidetään synonyymina sille, että ollaan kuvissa meikittä ja hiukset pörrössä? Mun mielestä todellista minää voi olla ihan hyvin se, että poseeraa parhaimmillaan ja hiukset laitettuna, sekä se että on kuvissa kotilookissa ilman meikkiä. Vaikka täytyy toki sanoa että minustakin on usein inspiroivaa nähdä ihmisistä vähän erilaisia kuvia, juuri niitä ”epätäydellisiä”, sillä se tekee ihmisistä sympaattisia ja mielenkiintoisia. Olen itse usein blogikuvissa ilman meikkiä, mutta toisaalta ihan yhtä usein saatan laittautua pelkästään blogikuvia varten, ja ne ovat molemmat ihan yhtä paljon sitä oikeaa minua.
Lähti ehkä vähän ohi aiheen, mutta tällaisia ajatuksia tänään! Kivaa torstaita tyypit!
SEURAA: