AAMUT LISÄÄVÄT ONNELLISUUTTANI
Normaalisti en ole aamuihminen. Rakastan loikoilla sängyssä pitkään ja keittää aamukahvit lähempänä puoltapäivää. Kun vauva oli vähän pienempi, hänkin veteli sikeitä usein kymmeneen tai yhteentoista asti. Mutta nykyään meillä herätään jo seitsemän tai kahdeksan aikaan. Hän ei yleensä ala itkemään herätessään, vaan saattaa makoilla sängyssä hereillä pitkäänkin ja herättää meidät sitten jokeltelullaan. Usein nappaan vauvan pinnasängystä viereeni peiton alle vielä vähäksi aikaa pötköttelemään.
Aamuisin ei ole kiirettä mihinkään (paitsi jooga-aamuina) ja voidaan ihan rauhassa heräillä uuteen päivään. Juon kahvit, katsellaan telkkaria ja syödään aamupuurot yhdessä pöydän ääressä. Nämä ihanat aamuhetket ovat lisänneet mun onnellisuutta. Päivät alkaa niin hitaasti ja lempeästi, ja yhteiset aamuhetket vauvan kanssa antavat mulle energiaa ja jaksamista jokaiseen päivään. Oon myös huomannut että ehkä aikaisemmat aamut sopivatkin mulle paremmin, sillä saan usein aamun muutamina tunteina enemmän aikaiseksi kuin koko loppupäivän aikana. Ehkä musta on sittenkin tulossa aamuihminen!
Rentouttavaa viikonloppua!
SEURAA: