Kirja- ja sarjasuositus: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin
”Kirjassa kerrottu on todella tapahtunut.
Kauan sitten, Tukholman kaupungissa.
Nuoria miehiä sairastui, kuihtui ja kuoli pois.
Jonas Gardell oli yksi niistä, jotka selviytyivät.
Tämä on tarina hänestä ja hänen ystävistään.”
Varoitus: tämä postaus on pitkä ja paatoksellinen avautuminen minua koskettaneesta kulttuurielämyksestä! Kuvassa on siis viimeinen osa Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin-romaanitrilogiasta, jonka aikaisempia osia ovat Rakkaus ja Sairaus. Aloitin trilogian lukemisen jo joskus kesäkuussa, mutta kolmen kirjan lukeminen on vienyt aikaa. Välillä on ollut viikkoja etten ole koskenut kirjoihin, nimittäin tuo tarina on niin raskas, että vaikka toisaalta teki mieli ahmaista kirjat samalta istumalta, on kuitenkin pitänyt ottaa tarinaan vähän etäisyyttä.
Kirjasarja kertoo siis oikeasti tapahtuneen – ajalta 1980-luvun Tukholmasta jolloin hiv alkoi levitä kaupungissa. Kirjailija Jonas Gardell on tunnettu ruotsalainen kirjailija ja koomikko, ja tämä kirja kertoo hänen ystävistään ja hänen nuoruudestaan. Kirjan keskiössä on kuuden miehen kaveriporukka ja omanlaisensa perhe: Rasmus, Benjamin, Paul, Bengt, Lars-Åke, Seppo ja Reine. Samaan aikaan kun iltapäivälehdet repivät aidsista shokeeravia otsikoita ja yhteiskunta miettii pakkokeinoja sairauden pysäyttämiseksi, nämä nuoret miehet ovat niitä jotka joutuvat näkemään ja kokemaan lähietäisyydeltä oman ja ystäviensä sairastumisen. Miehet, jotka ovat tulleet Tukholmaan, jotta saisivat vihdoin elää elämää omina itsenään, joutuvat kohtaamaan raadollisen sairauden ja sen aiheuttaman pelon, surun ja nöyryytyksen.
Tarinaa ei kerrota perinteiseen tapaan, vaan kaikissa kirjoissa kulkee rinnakkan monta aikatasoa: miesten lapsuus, nuoruus, rakkaus, sairaus ja viimeiset hetket. Vaikka aihe on surullinen ja järkyttävä, on kirja silti kaunis kuvaus rakkaudesta, onnesta ja toivosta. Yksi parhaimpia juttuja kirjoissa onkin niiden kaunis ja runollinen kieli, ja se miten kauheistakin asioista kerrotaan niin herkästi ja tunteikkaasti. Ensimmäisen kirjan pääosassa on Rasmuksen ja Benjaminin sykähdyttävän rakkaustarinan synty sekä heidän lapsuutensa, ja toisessa ja kolmannessa kirjassa syvennytään tarkemmin myös muiden miesten elämään, ja erityisesti siihen onnelliseen aikaan jonka he ehtivät viettää yhdessä.
Kirja on myös mielenkiintoinen ajankuvaus 1980-luvun Tukholmasta ja sen homokulttuurista: Tukholma oli maalaismainen pieni kaupunki jossa homojen tapaamispaikkoja ei ollut monia, eikä suvaitsevaisuus ollut yleinen käsite. Kirjoja lukiessa ei voi välttyä myöskään vihalta ja ihmetykseltä, sillä viruksen saaneita kohdellaan epäinhimillisellä tavalla: he eivät saa tarvimaansa hoitoa, ja yhteiskunta näkee heidät hylkiöinä ja syypäänä omaan sairauteensa. Heidät jätetään yksin ja eristetään. Monet eivät kerro sairaudesta perheelleen ja kuolevat yksinäisyydessä, sillä eivät halua aiheuttaa perheelleen homouden ja sairauden aiheuttamaa häpeää.
Kun olin saanut kirjat päätökseen, iskin sarjan kimppuun (dvd löytyi onneksi kirjastosta). Kirjojen pohjalta on siis tehty tv-sarja vuonna 2012, joka sisältää tunnin mittaiset jaksot jokaisesta kirjasta. Iso suositus myös tuolle sarjalle, joka on äärimmäisen upea, kaunis ja koskettava. Sarjassa on erityisen hienosti saatu herätettyä henkiin kirjojen tarina, ja hahmot ovat juuri sellaisia kuin ne lukiessa kuvitteli: erityisesti Rasmus, Benjamin ja Paul. Myös näyttelijätyö on todella taidokasta, erityisesti tykkäsin Rasmusta näytelleestä Adam Pålssonista.
Vaikka aihepiiri on todella raskas, niin tämä kertomus on todellakin tutustumisen arvoinen! Tarina, joka jää mieleen pitkäksi aikaa. Kovin usein ei tule nykyään ostettua kirjoja, mutta tämä kirjasarja on sellainen jonka haluan ehdottomasti ostaa omaan kirjahyllyyn. Huh, mitähän sitä sitten lukisi?
Muita, joihin tämä tämä teos on tehnyt suuren vaikutuksen?
SEURAA:
Instagram // Bloglovin // Pinterest