MUN IMETYSTARINA
Tällä viikolla vietetään kansainvälistä imetysviikkoa. Olen muutamassa postauksessa maininnut ohimennen etten imetä, mutta näin imetysviikon kunniaksi ajattelin avata vähän enemmän mun imetystarinaa.
Meidän haasteet imetyksen kanssa alkoivat jo heti synnytyksen jälkeen. Minulla ei alkanut maito nousta heti, ja Lydialla taas oli alhainen verensokeri syntyessään jonka vuoksi hän olisi tarvinut heti reippaasti maitoa että verensokeriarvot olisivat lähteneet nousuun. Muutamia tippoja maitoja toki tuli, mutta todella niukasti. Koska imetys ei lähtenyt heti käyntiin, Lydia sai heti ensihetkistään alkaen tuttipullosta luovutettua äidinmaitoa (te jotka äidinmaitoa luovutatte, teette todella hienoa työtä!). Yritin imetystä synnärillä päivittäin useampaan otteeseen, mutta vauvalle maidon saaminen rinnalta oli todella työlästä, varsinkin kun hän oli hetkittäin aika voimattoman oloinen.
Koin myös haastavaksi sen että synnärillä kätilöt ja hoitajat olivat aika eri linjoilla sen suhteen miten vauvaa tulisi ruokkia. Osa painotti imetyksen tärkeyttä, osa taas oli sitä mieltä että tärkeintä on se että vauvan tulee saada mahdollisimman tehokkaasti maitoa, vaikka maito tulisikin tuttipullosta. Sairaalassa ollessamme en kuitenkaan jaksanut stressata imetyksestä tai maidonnousua kauheasti, sillä monet sanoivat asian helpottavan kun pääsee sairaalasta oman kodin rauhaan.
Ongelmat imetyksen kanssa kuitenkin jatkuivat. Maito alkoi nousta ja imetys sujui kotona hetkittäin, mutta Lydian paino laski kuitenkin aika paljon syntymän jälkeen. Näin jälkikäteen olen ajatellut että mulla tuli alunperinkin maitoa aika niukasti. Juoduimme antamaan korviketta päivittäin, sillä vauva oli väsyneen oloinen eikä tuntunut saavan rintamaidolla vatsaansa täyteen.
Lydian ollessa noin viikon ikäinen, sain neuvolasta ohjeet jättää imetys pois hetkeksi kokonaan ja syöttää vauvaa pelkästään tuttipullolla, jotta hän saisi ravintoa mahdollisimman tehokkaasti. Siinä tilanteessa oli haastavaa pitää oma maidontuotanto käynnissä, vaikka pumppailinkin maitoa muutaman kerran päivässä.
Kun vauvan paino saatiin noususuuntaan, jatkoin imetyksen yrittämistä ja jonkin aikaa mentiin imetys+korvike-kombolla. Koska tuttipullo oli ollut mukana alusta asti, eikä meille ollut oikein syntynyt imetysrutiinia, imetys tuntui kuitenkin aika hankalalta ja stressaavalta. Ja vauva oli tietysti tottunut siihen että tuttipullosta sai maitoa helposti. Myös imetysasennot tuottivat päänvaivaa ja mun oli pakko käyttää rintakumia. Jännitin aina etukäteen kumpi hermostuu yritykseen ensin. Lopulta lopetin imetyksen kokonaan Lydian ollessa noin kuuden viikon ikäinen.
Voin rehellisesti sanoa että olen 100% sinut sen kanssa etten imetä. Sitä yritettiin, eikä korvikemaitoon siirrytty heppoisin perustein. En tekisi mitään toisin. Paitsi saattaisin vaatia henkilökohtaisempaa ja parempaa imetysohjausta. Sain neuvolasta ihan hyviä vinkkejä ja tukea, mutta jossain vaiheessa tuntui kuitenkin että jäätiin yrityksen kanssa aika yksin. Voi olla että olisin jatkanut imetyksen yrittämistä sinnikkäämmin, mutta siinä tilanteessa kun on kyseessä se että vauva ei saa tarpeeksi tehokkaasti ravintoa, oli korvikkeeseen siirtyminen paras ratkaisu.
Oon törmännyt netin vauvaryhmissä ja omien äitikavereiden kesken termiin imetyspettymys. En voi sanoa kokeneeni imetyspettymystä, sillä en ollut ladannut imetykselle alunperinkään kauheasti odotuksia vaan mennyt lähinnä ”onnistuu jos onnistuu”-asenteella. Ehkä mua vähän harmitti aluksi, mutta pulloruokinnassa on hyvät puolensa. Mun mielestä on aivan ihanaa että vauvan isä tai isovanhemmat voivat yhtälailla syöttää häntä. Vauva saa läheisyyttä ja tottuu muidenkin kuin minun hoitotyyliin.
Siitä mulla on hyvä mieli että neuvolassa on suhtauduttu tosi hyvin ja kannustavasti siihen etten imetä, enkä ole muutenkaan saanut mitään negatiivisia tai tylyjä kommentteja asiasta. Mulle on jäänyt mieleen neuvolalääkärin sanat että ”jokaisella perheellä on oma tyylinsä vauvan ruokkimisen suhteen”. Oon ihan samaa mieltä!
Hyvää äitiä ei määrittele se imettääkö hän vai ei. Oman kokemukseni perusteella sanon että tärkeintä on se että lapsi kasvaa ja saa tehokkaasti ravintoa, tuli se maito sitten rinnasta vai kaupan hyllyltä. Ja se ettei imetys aiheuta äidille järjetöntä stressiä. Mutta toki – nyt kun esikoisen kanssa imetys ei sujunut, olisi kiva tulevaisuudessa saada (sitten joskus kun toivottavasti on lisää lapsia) kokea se kuinka ihanaa onnistunut imetys voi olla.
Millaisia ajatuksia imetysviikko herättää?
SEURAA: