LYDIA 3KK JA KOLME KUUKAUTTA ÄITINÄ. MILTÄ SE ON TUNTUNUT?
Tänään 14.8. Lydia täyttää kolme kuukautta!
Nämä kolme kuukautta ovat menneet aivan käsittämätöntä vauhtia. Ensimmäinen kuukausi meni uutta elämää ihmetellessä ja pieneen nyyttiin tutustuessa. Toisen kuukauden aikana vauvalle alkoi muodostua jo jonkinlaisia rytmejä ja rutiineja, ja arkikin alkoi löytää uomansa. Tämän kolmannen elinkuukautensa aikana Lydia on kehittynyt ihan valtavasti, alkanut hymyilemään ja ottamaan kontaktia. Enää hän ei ole vastasyntynyt pikkutoukka vaan hyväntuulinen ja hymyilevä vauva, jonka persoonallisuus näkyy koko ajan enemmän. Tänään 3 kk neuvolassa painoa hänellä oli 5,2 kiloa ja pituutta 62,5 cm.
Miltä nämä kolme kuukautta ovat tuntuneet minusta, äidistä?
Oon joskus kuullut että kaikki äidit eivät suinkaan tunne vastasyntynyttä kohtaan ylitsepursuavaa rakkautta. Oma lapsi saattaa tuntua ikään kuin ”vieraalta”, eikä yhteyttä synny heti. Minä koin Lydian heti omakseni lapsekseni – hänhän näyttikin aivan minulta! Tunsin häntä kohtaan heti valtavaa rakkautta ja halua hoivata ja suojella häntä.
Kun Lydia oli syntynyt aamuyöllä 14.5. ja muutama tunti myöhemmin meidät vietiin sairaalan vieriosastolle, oloni oli kieltämättä aika uskomaton. Hän oli syntynyt yllättäen pari viikkoa ennen laskettua aikaa. Olin ollut ihan varma että hän syntyisi vasta lasketun ajan jälkeen – niin monet kertovat että ensimmäinen raskaus menee usein yliajalle. Mutta siinä hän nyt oli, parin tunnin ikäisenä. Ja me oltiin aloittamassa uudenlaista elämää kolmen hengen perheenä.
Vaikka Lydia onkin vasta kolme kuukautta vanha, tuntuu niin kuin hän olisi ollut meidän kanssamme aina. Hän on sujahtanut meidän elämään aika mutkattomasti. Hän on niin kiltti ja hyväntuulinen, että (ainakin tähän asti, puunkoputus!) arki hänen kanssaan on ollut mukavaa ja aika vaivatonta.
Tämän kolmen kuukauden aikana on tottunut siihen että vauva on koko ajan lähellä. Jos käyn vaikkapa kaupassa ja vauva jää isänsä kanssa kotiin, tuntuu heti ihan oudolta. Jotain tärkeää puuttuu.
Oon kuitenkin välillä ihan tarkoituksella tehnyt esimerkiksi pieniä kävelyreissuja yksikseni, vaikka olisinkin voinut ottaa hänet mukaan.
Mulle äitinä oleminen on tuntunut tosi luontevalta. Koen että äitiys sopii hyvin mun persoonaan, mulle on ominaista huolehtia ja hoivata. Ja tottakai huolehdin välillä ihan liikaakin. Oma pieni vauva on niin kallisarvoinen aarre, että välillä ihan hirvittää.
Kun rakastaa paljon, liittyy rakkauteen aina myös pelkoja. Onneksi oon kuitenkin ainakin so far onnistunut pitämään pelkoni kurissa niin etteivät ne häiritse arkea liikaa.
Entäs vauva ja parisuhde?
Täytyy myöntää että on tullut hetkiä jolloin on tullut vähän ikävä aikaa kun oltiin vain kahdestaan. Toisen huomioimiseen täytyy nyt kiinnittää enemmän huomiota. Mutta toisaalta, niitä kahdenkeskisiä hetkiä osaa arvostaa nyt paljon enemmän. Vaikka ne hetket ovatkin ”vain” kylki kyljessä telkkarin katsomista tai pikaisesti syötyjä yhteisiä aterioita.
SEURAA:
