TAMMIKUUN ARKIKUVA

Tämän vuoden ajan aion jakaa blogissa yhden realistisen arkikuvan jokaiselta kuukaudelta.

Tammikuussa meidän arki on ollut aika kiireistä. Mulla on ollut hommaa autokoulussa, podcastin tekemisessä ja blogin parissa. Blogiin kirjoitin tammikuun aikana 13 postausta ja aloitin myös oman podcastin josta julkaisin kaksi jaksoa. Autokoulun parissa puurtaminen kyllä kannatti, kävin tekemässä reilu viikko sitten teoriakokeen ja toissapäivänä inssiajon ja molemmat meni ekalla läpi!

Perusarkeen saatiin tässä kuussa vaihtelua kun käytiin miehen kanssa eräänä perjantaina elokuvissa (leffana oli Jojo Rabbit, tykättiin!) ja lisäksi oltiin Lydian kanssa ystäväni ja hänen taaperonsa luona yökylässä muutama viikko sitten. Yökyläily jännitti mua vähän ennakkoon (tai lähinnä se miten nukutaan), mutta onneksi lähdettiin. Tultiin kyllä vähän väsyneinä takaisin, mutta oli kiva saada normipäiviin vaihtelua ja mieskin sai samalla omaa aikaa.

Tämä kuva on napattu Lydian huoneesta – tai siis huonesta josta pitäisi tulla hänen oma huoneensa, mutta siitä on vähän vahingossa tullut mun työhuone ja pyykinkuivaushuone. Helmikuussa meillä onkin tarkoituksena saada huone järkättyä ja siirrettyä vauva sinne nukkumaan!

SEURAA:

Instagram  //  Pinterest

Perhe Sisustus Oma elämä Lapset

MITÄ SANOISIN ITSELLENI KYMMENEN VUOTTA SITTEN?

Palataanpa ajassa kymmenen vuotta taaksepäin. Tammikuussa 2010 olin 18-vuotias lukiolainen ja asuin yksiössä Oulun Alppilassa. Edessä olivat penkkarit, abiristeily ja ylioppilaskirjoitukset.

Mitä haluaisin sanoa tuolle 18-vuotiaalle nuorelle naiselle?

Kaikki järjestyy

Nuorena sitä tuntee aina välillä olevansa vähän hukassa, enkä ollut tässä asiassa poikkeus (vaikka mulla onkin aina ollut suht hyvä luottamus itseeni ja tulevaisuuteen). Jos voisin nyt sanoa jotain itselleni silloisessa elämäntilanteessa, sanoisin että ”kaikki järjestyy, olet hyvä noin, ja välillä on ihan okei etsiä omaa polkuaan”.

Luota itseesi & usko haaveisiisi

Lukioikäisenä mulla ei oikein ollut mitään tiettyä haaveammattia, enkä ollut varma mihin haluan lähteä opiskelemaan. Mua kiinnosti mm. kielet, kulttuuri ja tapahtumat. Päädyin pitämään lukion jälkeen välivuoden, ja pääsin erään elokuvafestivaalin tuotantoon töihin. Sen myötä sain arvokasta työkokemusta ja varmistusta siitä mitä haluaisin tehdä työkseni (enää en ole siitä ihan niin varma mutta se onkin sitten ihan oma tarinansa).

Nauti nuoruudesta

Tämä kommentti saa mut kuulostamaan vähintäänkin keski-ikäiseltä, mutta näin jälkikäteen mietittynä tuo elämänvaihe parikymppisenä oli mielettömän hauskaa ja niiltä ajoilta on paljon hyviä muistoja. Edessä oli isoja päätöksiä tulevaisuuden suhteen mutta elämä oli kuitenkin pääpiirteissään aika kivaa ja huoletonta.

Tulet tapaamaan sen jonkun erityisen

Sen jonka kanssa nauratte samoille jutuille ja joka tykkää susta ihan oikeasti.

Mukavaa keskiviikkoa! 

SEURAA:

Instagram  //  Pinterest

Muoti Oma elämä Ajattelin tänään Päivän tyyli