LYDIA 8KK

Tänään meidän tyllerö täyttää kahdeksan kuukautta. Kaksi kolmasosaa vauvavuodesta on siis takana päin. Eilen 8kk neuvolassa hänellä oli pituutta 71,6 cm ja painoa 7,2 kiloa. Pituutta on tullut aivan hurjasti (20 cm syntymän jälkeen) ja painoakin on kertynyt tasaisesti, vaikka melko pikkuinen hän on vieläkin. Taitaa olla perinyt hoikan ja pitkän ruumiinrakenteen isältään.

Lydia rakastaa maissinaksuja ja puuroa, ryömii melkoista vauhtia ja istuu muutamia sekunteja ilman tukea. Hampaita on pyöreät nolla. Hän nukkuu 10-12 tunnin yöunia yhdellä tai kahdella herätyksellä ja nukkuu parit päikkärit. Hän rakastaa kylpemistä ja kutittelua, mutta ei tykkää pukemisesta. Hän herää yleensä aina hymyillen ja on muutenkin aivan ihanan hyväntuulinen vauva <3

SEURAA:

Instagram  //  Pinterest

Perhe Lapset Vanhemmuus

MATKAKUUMETTA & MATKUSTAMINEN VAUVAN KANSSA?

Viime päivinä mut on vallannut aivan totaalinen matkakuume. Viimeiset vuoden ja neljä kuukautta olen ollut niin raskaus- ja vauvajuttujen pauloissa ettei matkustaminen ole edes ollut juurikaan mielessä. Mutta nyt kun kaunis lumikerros on varmaan viidettätoista kertaa tämän talvena aikana sulanut inhottavaksi loskaksi ja liukkaudeksi, en voi olla miettimättä kuinka ihanaa olisi matkustaa johonkin lämpimään. Pikkupakkasessa ja kauniissa talvipäivissä ei ole mitään vikaa, mutta en vaan jaksa tuota loskaa ja harmautta enää yhtään!

Realistisesti miettien tämä vuosi on matkustamisen kannalta huonoin ajankohta taloudellisesti, koska olen muutaman kuukauden päästä jäämässä hoitovapaalle. Meillä on onneksi viime vuonna saatuja häälahjarahoja vielä käyttämättä, ja uskon että säästämällä saataisi varmasti matkakassaa kartutettua.

Googlasin jo innoissani edullisia matkakohteita Euroopasta lapsiperheille, mutta jäin vähän mietteliääksi. Miten valita matkakohde jossa voi varmasti liikkua rattailla? Pitääkö vauvalle raahata Suomesta ruuat mukaan? Mitä jos joku meistä sairastuu matkalla? Mitä jos vauva nukkuu huonosti vieraassa paikassa? Tai mitä jos itse stressaan matkasta niin paljon etten voi nauttia siitä ollenkaan?

Mainitsin miehelle matkakuumeestani, ja hän ehdotti että yksi vaihtoehtohan voisi olla tehdä kesällä reissu ihan täällä Suomessa. Kun puhutaan matkustelusta, mulla on usein hinku lähteä lomalla pois Suomesta, vaikka löytyyhän täältä kotimaastakin aivan mielettömiä matkakohteita (erityisesti kesällä).

Kun me ollaan jo valmiiksi aika pohjoisessa, niin meillä tuli puheeksi että olisi mahtava tehdä roadtrip Lappiin. Automatkailussa vauvan (tai ensi kesänä jo taaperon, iiks) on varmasti omat haasteensa, mutta ajatus lomamatkasta jossa näkisi paljon eri paikkoja ja saisi liikkua täysin oman aikataulun mukaan sai mut aika innostuneeksi. Ja nyt kun mullakin on kohta ajokortti niin matkanteko olisi kätevämpää kahden kuskin voimin. Ehkä kotimaan matkalla nuo kaikki edellämainitut asiat eivät jännittäisi mua niin paljon.

Suomen kesässä lämmöstä ei voi mennä takuuseen, mutta saisimme aivan varmasti nauttia kauniista luonnosta, valoisistä kesäöistä ja yöpyä persoonallisissa majapaikoissa… ei kuulosta yhtään hassummalta!

PS. Matkavinkkejä pohjoiseen otetaan vastaan!

SEURAA:

Instagram  //  Pinterest

Perhe Lapset Vanhemmuus Matkat