JOULUN HERKULLISIN (VEGAANINEN) SUKLAAKAKKU

Onko sulla vielä suunnittelematta mitä leipoa joulupöytään? Tässä tulee mun ehdotus: maailman herkullisin vegaaninen suklaakakku! Olen itse asiassa jakanut tämän kakun reseptin blogiin jo aiemmin, mutta leivoin tätä kakkua pari viikkoa sitten toista kertaa ja tein siitä vähän jouluisemman version, joten mun on ihan pakko vinkata reseptistä vielä uudelleen.

Kakun resepti on alunperin Kinuskikissan sivuilta, mutta minä bongasin reseptin Sulassa sovussa-blogista. Kakku on tosi helppo tehdä: digestive-keksit murennetaan ja sekoitetaan margariinin kanssa ja seos painellaan irtovuokaan. Sen jälkeen vatkataan kerma ja sekoitetaan se sulatetun suklaan kanssa ja levitetään pohjan päälle. Sitten kakku laitetaan vähintään pariksi tunniksi jääkaappiin – suosittelen kuitenkin jättämään kakun koko yöksi jääkaappiin jos malttaa. Maku on seuravaana päivänä ihan täydellinen! Pahoittelut muuten vähän hämärästä kuvasta, en ehtinyt ottaa kakusta kuvaa päivänvalossa kun se meni suoraan jääkaapista päivällispöytään (ja kaikki tykkäsivät) 😀

Tein viimeksi sen virheen että pidin kakkua jääkaapissa vain muutaman tunnin (syytän raskauden aikaisia suklaahimoja) ja laitoin pohjaan liian vähän margariinia suhteessa kekseihin. Mulla on halkaisijaltaan n.20 cm irtopohjavuoka, johon laitoin margariinia muistaakseni tuplamäärän eli n. 150 grammaa ja keksejä suurinpiirtein ohjeessa mainitun 300 grammaa. Tällä kertaa kakun koostumuksesta tuli parempi – tosin viimeksi kakkuun käyttämäni soijavispikerma sopi siihen  kauravispikermaa paremmin. Kakun päälle lisäsin vielä jouluisia makuja pipareiden ja kuivattujen karpaloiden muodossa.

Vinkkinä muuten että tuossa alkuperäisessä ohjeessa kakku on tehty maidottomana ja lisäksi gluteenittomana, eli se sopii hyvin erityisruokavaliota noudattavien joulupöytään!

SEURAA:

Instagram  //  Pinterest

Koti Ruoka ja juoma

19 HETKEÄ VUODELTA 2019

14.4. kun äitini vei mut ”ajelulle” ja kun tultiin takaisin kotiin, mulle oli järkätty baby showerit (ne tosin eivät olleet yllätys, mutta se oli yllätys että ihan jokainen toivomani ihminen oli päässyt paikalle)

se hetki tammikuussa kun kätilö sanoi rakenneultrassa ”kyllä tämä tytöltä näyttää”

kun päätettiin muuttaa Raaheen ja löydettiin ihana asunto

kun sanottiin maaliskuussa toisillemme tahdon ja sitten vielä heinäkuussa uudestaan

vauvan ensimmäisten potkujen tunteminen

kaikki ne pimeät tammikuiset aamut kun raahauduin umpiväsyneenä töihin ja kuuntelin kuulokkeista jäljillä-podcastia (ja saatoin vilkuilla taakseni vainoharhaisena)

maaliskuinen työmatka Jyväskylässä ja näin pitkästä aikaa kahta ystävääni ja hengailtiin mun hotellihuoneessa

ne hetket kun oon mennyt illalla nukkumaan ja tuntenut syvää kiitollisuutta

kummipoikani ristiäiset helmikuussa

viimeinen työpäivä ennen äitiyslomaa

leffatreffit mieheni kanssa

14.5. aamuyöllä kun sain parkuvan tummatukkaisen vauvan rinnalleni

kun päästiin sairaalasta kotimatkalle vauvan kanssa ja hän nukkui niin suloisena turvakaukalossa pörröinen karhuhaalari ja ystäväni tekemä pipo päällään

20.8. kun täytin 28 vuotta ja aloitin syntymäpäiväni Lydian ja äitini kanssa aamiaisella lapualaisessa hotellissa

kun vauva tapasi isovanhempansa ensimmäistä kertaa

syksyiset lenkit Raahen rannalla

ensimmäisen isänpäivän vietto

hämärät aamut kun ollaan herätty kahdestaan Lydian kanssa ja oon napannut hänet vielä viereeni nukkumaan

ne hetket kun oon tajunnut miten ihanaa äitiys on ja miten luontevalta se mulle tuntuu

Mitkä ovat olleet sulle mieleenpainuvimpia hetkiä tältä vuodelta?

SEURAA:

Instagram  //  Pinterest

Muoti Oma elämä Lapset Vanhemmuus