PESÄNRAKENNUSVIMMA & KODIN REMONTTISUUNNITELMIA

Tulipas pidettyä vähän puolivahingossa parin viikon postaustauko! Mieheni jäi reilu viikko sitten isyysvapaalle viettämään esikoisesta jääneitä isyysvapaapäiviä (ennen kuin lapsi täyttää kaksi vuotta ensi kuussa) ja on ollut aivan parasta olla kotona koko perheen voimin!

Vuorotyöläisen kanssa eläessä on tottunut siihen että lapsen aamu- ja iltatoimet joutuu usein hoitamaan yksin, ja siksi on ollut aivan luksusta jakaa kaikki arjen toimet puolison kanssa. Niin ja toki muutoinkin viettää aikaa yhdessä. Vähän tietty harmittaa se että koronan vuoksi useat paikat ovat edelleen suljettuna, mutta iloitsen siitä että täällä Oulun seudulla esimerkiksi ravintolat ovat saaneet taas avata ovensa! Siitä on niin pitkä aika kun ollaan viimeksi käyty kunnolla ravintolassa syömässä.

Nyt kun ollaan molemmat kotona, meillä on myös hyvää aikaa tehdä kotiin kaikenlaista pientä järkkäilyä ja fiksausta. Vauvan laskettuun aikaan on enää kolmisen kuukautta ja huomaan että mulle on alkanut iskeä pieni pesänrakennusvimma, koska tiedän että kesällä meillä ei tule olemaan aikaa (eikä mulla luultavasti jaksamista) tehdä mitään suurempia projekteja sisätiloihin. Nyt loppukevät ja kesä meillä tehdään terassiremonttia ja kattoremonttia ulkokattoon, mutta sen tekee ulkopuolinen remonttipalvelu. Toivon mukaan remontti saadaan kesän kuluessa valmiiksi ja pääsemme viimeistään loppukesästä nauttimaan uudesta terassista!

Sisätiloissa seuraava isompi projekti on takkahuoneen pintaremontti. Suunnitelmissa on maalata alkuperäisessä värissään oleva ruskea kaakelilattia harmaalla maalilla sekä tummanvihreät ikkunanpielet ja puunvärinen verhokappa valkoiseksi. Takkahuoneesta on käynti takapihalle ja tilasta olisi tarkoitus saada vähän käytännöllisempi ja toimivampi eteistila ja ostaa sinne ainakin vaatekaappi ja naulakko.

Yläkerran huoneisiin meillä on suunnitelmissa tehdä lähinnä siivous- ja järjestelytöitä. Vauvan sängylle pitäisi raivata meidän makuuhuoneeseen tilaa ja samoin hoitopöydälle. Mulla on mielessä visio ihanasta hoitonurkkauksesta, mutta pitäisi vaan löytää joku rauhaisa hetki että pääsisin värkkäämään sitä! Jossain vaiheessa olisi suunnitelmissa tehdä yläkertaan myös maalaustöitä ja maalata aulan ja makuuhuoneiden puunvärinen sisäkatto valkoiseksi. Mutta voi olla että jätämme sen urakan tuonnemmaksi.

Lydian makuuhuoneeseen mun on tarkoitus laittaa vähän uusia tauluja seinille ja muutoinkin uusia huoneen ilmettä. Pinnasänky saa luvan lähteä ja neidin on aika siirtyä juniorisänkyyn. Haaveilen huoneeseen myös uusista tapeteista, mutta niiden aika on ehkä myöhemmin, sitten kun nähdään tuleeko huoneesta lasten yhteinen makuuhuone vai leikkihuone.

Mukavaa viikkoa!

SEURAA:

Instagram  //  Pinterest

koti sisustus remontointi
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *