TAAPERON RUOKAVALIO & MITÄ 1-VUOTIAS SYÖ PÄIVÄSSÄ?


Astiat ja lelu saatu kaupallisessa yhteistyössä Happy Fish Shopin kanssa
Minkälainen on 1-vuotiaan ruokavalio ja miltä näyttää hänen ruokailurytminsä? Tässä postauksessa kerron tarkemmin meidän 1- vuotiaan ruokailutottumuksista sekä ajatuksiani muunmuassa tuttipullosta irtaantumisesta ja lehmänmaidon korvaamisesta kaurajuomalla.
Mitä ja milloin 1-vuotias syö?
Lydia on aloittanut soseiden maistelun tasan neljän kuukauden ikäisenä. Pikkuhiljaa ruokailukertoja ja annoksia suurentamalla ollaan päästy siihen että nyt 1v1kk iässä hän syö noin viisi kertaa päivässä. Välillä kaupan soseruokia ja välillä kotiruokaa – joko syötettynä tai sormiruokaillen (tai jotain siltä väliltä). Paljon kasviksia ja hedelmiä, välillä kasvisruokaa, joskus lihaa tai kalaa. Mä itse olen kasvissyöjä ja tarjoan lapselle kasvispainotteista ruokaa, mutta so far hän on maistellut kaikenlaista ruokaa, myös lihaa. Lydia tykkää kovasti maustamattomasta tofusta, raejuustosta, pastasta, munakkaasta, viinirypäleistä, kurkusta, höyrytetystä parsakaalista ja bataatista.
Meillä taaperon ruokailuajat ja syömiset näyttää suurinpiirtein tältä:
klo 8-9 aamupala (joskus saattaa venyä jopa kymmeneen, jos hän nukkuu pitkään..): kaurapuuroa + marjasosetta ja/tai jugurttia, sosetta, hedelmiä, talk-muruja tai leipää
(joskus tässä välissä on välipala jos päikkäreille meno viivästyy)
klo 12-13 lounas: kotiruokaa tai kaupan soseruokaa + kasviksia ja esimerkiksi raejuustoa
klo 15-16 välipala: jugurttia/sosetta, hedelmiä, vihanneksia tai munakasta/mikromuffinssia
klo 17-18 päivällinen (päivällisen ajankohta vaihtelee toisten päiväunien mukaan): kotiruokaa tai kaupan soseruokaa + kasviksia
klo 20-21 iltapala: kaurapuuroa + marjasosetta ja/tai jugurttia, sosetta, hedelmiä tai leipää
Eroon tuttipullosta?
Lydiaa on imetetty painon hitaan nousemisen ja muiden imetyshaasteiden vuoksi vain parin kuukauden ajan, ja hän on saanut korvikemaitoa aivan vastasyntyneestä asti. 1-vuotisneuvolassa meitä kannustettiin jo kovasti siirtymään tuttipullosta nokkamukin ja normaalin mukin käyttöön ja juomaan maidot aina ruokailun yhteydessä. Tuttipullosta mukiin siirtyminen on vielä työn alla – rehellisesti sanottuna se on osoittautunut hankalammaksi kuin aluksi ajattelin. Lapsi tuntuu olevan tosi kiinni tuttipullossa. Pieni osa päivän maidoista menee ruokailujen yhteydessä, mutta maidonjuontihetket isän tai äidin sylissä ovat vielä neidille (ja meille vanhemmille) tosi tärkeitä.
Nyt ollaan kuitenkin siirtymässä maidon ja ruuan suhteen askeleen kohti isomman lapsen ruokavaliota. Ensin tarjotaan lapselle ruokaa ja sitten vasta maitoa, tai juodaan maitoa ruuan yhteydessä. Ruokahalu on parantunut valtavasti tämän muutoksen myötä!
Lehmänmaito vai vegaaninen vaihtoehto?
Maidonkorvike ollaan jätetty Lydian ruokavaliosta pois ihan muutama viikko sitten. Minä en juo lehmänmaitoa ollenkaan, vaan käytän kahvissa ja esimerkiksi smoothieissa kaurajuomaa ja sitä löytyy meiltä aina jääkaapista. Siksi olen kokenut hyväksi totuttaa lapsi myös kaurajuoman makuun, ja siitä hän vaikuttaakin tykkäävän! Taaperon mukista löytyykin siis joko kaurajuomaa tai lehmänmaitoa. Itse vierastan lehmänmaidon suurta kulutusta, ja siksi pidän hyvänä vaihtoehtona sitä että lapsi tottuu myös kaurajuoman makuun.
Jos lapselle annetaan kasvimaitojuomaa, kannattaa kiinnittää huomiota siihen että juomaan on lisätty D-vitamiinia, kalsiumia, B12-vitamiinia ja jodia (erityisesti jos ruokavalio on kokonaan maidoton). Kaurajuomista esimerkiksi Kaslink Aito on hyvä vaihtoehto!
Biomuoviset tuotteet ruokailuhetkiin
Saimme yhteistyössä Lydian ruokailuhetkiin Happy Fish Shopista eKoalan astiat ja aterimet. Happy Fish Shop on muovittomien tuotteiden verkkokauppa, jossa myytävät tuotteet ovat valmistettu pääsääntöisesti luonnollisista tai biopohjaisista materiaaleista. Happy Fish Shopin paketit lähetetään paperikirjekuoressa tai pahvilaatikossa, joka on suljettu paperiteipillä ja pehmustettu paperitäytteellä. Tästä saisi moni muu kauppa ottaa opiksi!
Happy Fish Shopin valikoimasta löytyy ekologiset eKoalan tuotteet, jotka ovat valmistettu biomuovista, eli luonnonmukaisista raaka-aineista kuten maissista, punajuurista ja hirssistä. eKoalan biomuoviastiat kestävät lämmityksen mikroaaltouunissa, mutta niille suositellaan käsin tiskaamista. Biomuovin voi kompostoida sillä se on täysin biohajoavaa.
Meillä taapero tykästyi erityisesti oranssiin lusikkaan, joka sopii hyvin lapsen pieneen käteen. eKoalan mukit ovat muotonsa ansiosta tosi käteviä hörpyyttämiseen!
Happy Fish Shopin valikoimasta löytyy myös eKoalan Ekaboom-pinoamislelu. Värikkäät kipot voi kasata sisäkkäin, pinota torniksi tai niitä voi käyttää näin kesäisin vaikka ulkoleikeissä.
SEURAA: